Mitä sinulle kuuluu?

Mitä sinulle kuuluu?

Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseura teetätti jäsenkyselyn loppuvuodesta 2019. Kyselystä selvisi harmiksemme, joskaan ei kovin yllättäen, että lääketieteen opiskelijoilla on ongelmia jaksamisensa kanssa. 25 % opiskelijoista koki ongelmia jaksamisessa olevan usein...
Kriisistä uuden alkuun?

Kriisistä uuden alkuun?

Tätä kirjoittaessa elämme Suomen terveydenhuollon tulikasteen aattoa. Covid19 on saanut meidät ymmällemme ja pelokkaiksi mutta myös päättäväisiksi ja solidaarisiksi. Kriisin vaihemallin (shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleensuuntautumisen vaihe)...
Pidä huolta!

Pidä huolta!

Kevät 2020 on takuulla aika, jonka muistamme vielä vuosikymmenien päästä. Elämä on muuttunut kuin elokuvaksi, jossa arki heittää kuperkeikkaa ja kauppamatka muuttuu välttelypeliksi aiemmin tuntemattoman viruksen aiheuttaessa tuhojaan ympäri maailmaa, elokuvaksi, jossa...
Vala, peruttu

Vala, peruttu

Mitään muuta päivää en ole odottanut näin paljon kuin tätä. Tänään minun piti vannoa lääkärinvala yhdessä kurssini kanssa. Maailmassa kuitenkin tapahtuu ja juhlallinen tilaisuus yliopistolla läheisten, ystävien ja arkkiatrin kanssa vaihtui tapaamiseen kurssikavereiden...