Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > HUS: Kyselytutkimus erikoistuville
Etusivu > HUS: Kyselytutkimus erikoistuville

HUS: Kyselytutkimus erikoistuville

Helsingin yliopisto ja HUS selvittävät HUS:ssa työskentelevien erikoistuvien toimenkuvia ja jaksamista koronavirusepidemian aikana. Tuloksien avulla voidaan arvioida tarvittavia tukitoimia erikoistuville. NLY tukee tätä tutkimusta tarjoamalla näkyvyyttä ja tavoitettavuutta. Kysely on nopea täyttää! Vastauksia toivotaan 26.4. mennessä.

Kiitos kun osallistut!


Valmiuslain nojalla saatetaan erikoistuvia sijoittaa myös sellaisiin, potilaiden hoitoa tukeviin työtehtäviin, jotka eivät kartuta heidän oman erikoisalansa osaamista. Erikoistuvat lääkärit voivat myös tilanteisiin, jossa oma osaaminen koetaan riittämättömäksi. Aiempien selvitysten mukaan osa erikoistuvista lääkäreistä on kokenut olevansa kovan paineen alla jo pandemiaa edeltävänä aikana.

Tämän kyselytutkimuksen tavoitteena on selvittää HUS:ssa työskentelevien erikoistuvien lääkärien kokemuksia koronaviruspandemian aikana. Tulosten perusteella voidaan arvioida erikoistuvien jaksamista ja tarvittavia tukitoimia sekä pandemian aikana että sen jälkeen. Aiempien tutkimusten mukaan traumaperäisen stressihäiriön esiintyvyys luonnonkatastrofeissa on 3 – 10 % ja sotakokemuksissa 15 – 35 %.

Tutkimus toteutetaan HY:n e-lomakkeen avulla tehtävänä sähköisenä kyselynä, joka lähetetään sähköpostin avulla kaikille erikoistuville. Kysely toistetaan kuukausittain, kunnes pandemian katsotaan laantuneen ja HUS:n toiminnan palanneen normaaliksi. Kaavakkeessa on kysymyksiä toimenkuvaan, koettuun työyhteisön oikeudenmukaisuuteen ja työuupumukseen liittyviä kysymyksiä. Pandemian loppumisen jälkeen, marraskuussa 2020 erikoistuville lähetetään uusi kysely, jossa on kysymyksiä traumaperäiseen stressireaktioon liittyen.

Kyselyn vastataan nimettömänä ja taustautiedot kysytään vain datan tarkkaa analysointia varten. Erikoisalaa kysytään vain luokituksen tasolla, mutta halutessaan vastaaja voi sen kirjata. Tässä linkki huhtikuun kaavakkeeseen: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/104685/lomake.html

Kiitos vastauksesta

Leila Niemi-Murola,
Elina Koota,
Taina Autti