HUS: Kyselytutkimus erikoistuville

HUS: Kyselytutkimus erikoistuville

Helsingin yliopisto ja HUS selvittävät HUS:ssa työskentelevien erikoistuvien toimenkuvia ja jaksamista koronavirusepidemian aikana. Tuloksien avulla voidaan arvioida tarvittavia tukitoimia erikoistuville. NLY tukee tätä tutkimusta tarjoamalla näkyvyyttä ja...
Opiskelijoiden kuuluu saada korvaus tartunnanjäljitystyöstä

Opiskelijoiden kuuluu saada korvaus tartunnanjäljitystyöstä

Torstaina 9.4. julkaistussa Ylen uutisessa kerrotaan Helsingin ja Kuopion yliopistojen suunnitelmista osallistua koronatartuntojen jäljitykseen tarjoamalla lääketieteen opiskelijoita jäljitystehtäviin. Mielestämme on hienoa, että opiskelijoita innostetaan mukaan...
Kriisistä uuden alkuun?

Kriisistä uuden alkuun?

Tätä kirjoittaessa elämme Suomen terveydenhuollon tulikasteen aattoa. Covid19 on saanut meidät ymmällemme ja pelokkaiksi mutta myös päättäväisiksi ja solidaarisiksi. Kriisin vaihemallin (shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleensuuntautumisen vaihe)...
Pidä huolta!

Pidä huolta!

Kevät 2020 on takuulla aika, jonka muistamme vielä vuosikymmenien päästä. Elämä on muuttunut kuin elokuvaksi, jossa arki heittää kuperkeikkaa ja kauppamatka muuttuu välttelypeliksi aiemmin tuntemattoman viruksen aiheuttaessa tuhojaan ympäri maailmaa, elokuvaksi, jossa...