Jotenkin suoriudun polkupyörän selkään ja lähden ajamaan töihin. Väistän viime hetkellä jalankulkijaa, joka lompsii keskellä jalkakäytävää ja suhtautuu takaansa tulevaan pyörän ääneen horjahtamalla juuri siihen suuntaan, josta aioin hänet ohittaa. Saan puettua työvaatteet ja päädyn työpisteeseen.
Katson listaa. Se on yhtä pitkä kuin aina ennenkin, mutta näyttää jotenkin pidemmältä. Siinä, missä joskus ajattelin työpäiviä kokonaisuuksina, nyt nuupahtaneet aivoni kykenevät vaivoin prosessoimaan jokaisen potilaan omana kokonaisuutenaan. Kävellessäni ensimmäisen potilaan luokse olen jo unohtanut nimen ja asian, jota piti tutkia. Onneksi potilas osaa itse valaista asiaa. Tällä kertaa. Kaikki eivät osaa. Hiljalleen kahvi alkaa vaikuttaa, ja pää tuntuu jotakuinkin omalta. Silmien takana tuntuu epämääräinen, pistelevä jomotus.
Konsultaatiopuhelu. Rutiininomainen asia, tiedän vastauksen, mutta suustani se tulee koruttomana tiuskaisuna ulos. Alkaa kaduttaa jo ennen, kuin puhelu on ohi. Haluan auttaa, en kyykyttää. Mitä ihmettä? Toinen konsultaatio menee sekavaksi sönköttämiseksi. Jonkinlainen suunnitelma saadaan kuitenkin yhteistuumin aikaan soittavan lääkärin kanssa. En osaa perustella mielipiteitäni vaikka tiedän jaaritteluillani olevani oikeilla jäljillä. Vaihtoehtoni ovat joko äkäinen, mutta johdonmukainen tiuskiminen tai päämäärätön sönköttäminen. Koko edeltävän viikon aikana järkevää tasapainoa näiden väliltä ei ole löytynyt.
Potilas toisensa jälkeen tuntuu ponnistelulta, ajantaju on hävinnyt ja räpiköin päivääni eteenpäin kuin haaksirikkoisena. Potilaat alkavat ärsyttää. Heidän kanssaan on onneksi helpompi vetää professionalismin naamio kasvoille. Tänään, tai tällä viikolla, tai ehkä tässä kuussakaan en ole se hyvä tai ystävällinen lääkäri. Voin kuitenkin olla kylmän asiallinen lääkäri. Se onnistuu.
Paperilla olen erikoistuva, mutta käytännössä suoriutuja. Uuden systemaattinen opiskelu ei onnistu, vaikka satunnaisesti knoppeja tarttuu onneksi edelleen päähän. Potilaiden kohdalla tapahtuu ajatusvirheitä, mutta takerrun vanhaan rutiiniin kuin mantraan. Suhtaudun omaan väsymykseeni pragmaattisesti ja käyn mielessäni läpi asiat kolmeen tai neljään kertaan joka potilaan kohdalla. Lopulta potilas saa sen saman tutkimuksen kuin mitä olisi saanut virkeämmältäkin lääkäriltä, vaikka välillä joudun paikkailemaan ja täydentämään tutkimusta viime hetkellä. Pakka hajoilee, mutta kortit saan aina jotenkin kerättyä kasaan.
Minä olin pitkään se mukava tyyppi, joka opetti aikataulusta piittaamatta kandeille toimenpiteet ja papatti siinä sivussa kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman tiedon toimenpiteen indikaatioista, ennusteista ja nikseistä, joita lääkiksessä ei kerrottu. Löysin työstä parhaat hetket ja valoin uskoa tulevaan. Vastasin ystävällisesti, kattavasti ja rohkaisevasti konsultaatiosoittoihin. Olin potilaille ystävällinen ja sain kiittäviä kirjeitä tyytyväisiltä tervehtyjiltä. Opiskelin asioita, ja ne jäivät päähän. Mitä on tapahtunut?
Ruuhkavuodet ovat konkretisoituneet. Loistava tulevaisuus on vaihtunut hektiseksi nykyisyydeksi, unelmat asuntolainaksi ja vauva-arki on todistanut olevansa monin verroin intensiivisempi kokemus, kuin mitä osasin odottaa. Katson illansuussa vauvan nukahdettua peilikuvaani ja virnistän itselleni väsyneenä. Se ilme, jota olen aiemmin kutsunut hymyksi on muuttunut sellaiseksi samanlaiseksi höpsähtäneeksi, väsyneen hullunkuriseksi ilmeeksi jonka jo ennen vauva-arkea panin merkille monissa pienen lapsen isissä. Tiedän nyt, mitä se tarkoittaa. Kuolemanväsynyt, mutta onnellinen.
Kirjoitan tämän tekstin kollektiiviseksi anteeksipyynnöksi kaikilta niiltä ruuhkavuosia potevilta erikoistuvilta, jotka eivät jaksa tällaista sepustusta laatia. Kohdennan anteeksipyynnön kaikille niille konsultaatiopuheluiden soittajille, potilaille ja työkavereille, jotka eivät tule kohdatuksi ansaitsemallaan tavalla.
Mietin ymmälläni päivän tapahtumia ja vannon itselleni löytäväni sisäisen zenini. Kuten vannoin eilenkin, ja toissapäivänä. Dalai Laman sanoja mukaillen, olkoon uskontoni ystävällisyys. Heti huomisesta alkaen.
Pyry Jylhä-Vuorio
Tampereen paikallisosaston puheenjohtaja
radiologiaan erikoistuva lääkäri
