Sote-uudistus on yksi alkavan kevään kuumimmista puheenaiheista. Tällä hetkellä luodaan rakenteita, järjestelmiä ja lainsäädäntöä. Uudistusta suunniteltaessa ja toimeenpantaessa on kuitenkin muistettava, että valinnanvapauden laajentaminen tai palveluiden kokoaminen samaan paikkaan eivät yksin riitä muutoksen aikaansaamiseksi. Organisaatioiden ja ammattilaisten toimintamalleja on kehitettävä niin että ne tukevat sote-palveluiden uudistamista. Sotessa tarvitaan kulttuurinen vallankumous!

Terveyspalvelujärjestelmät ovat monien uusien haasteiden edessä. Yksi haasteista liittyy terveydenhuollossa kohdattavien sairauksien kirjoon. Useimmat palvelujärjestelmät on rakennettu aikana, jolloin keskeisiä hoidettavia tiloja olivat infektiosairaudet ja muut taudit joilla oli selkeä alku ja loppu. Nykyään näin ei enää ole. Olemme siirtyneet kroonisten sairauksien valtakaudelle, jossa sairaudet alkavat, mutta ne eivät välttämättä lopu. Ihmiset pystyvät kuitenkin elämään erilaisten diagnoosien kanssa hyvinkin vanhoiksi. Niiden ihmisten määrä, joilla on useita erilaisia palvelutarpeita, lisääntyykin entisestään tulevaisuudessa.

Järjestelmiämme ei kuitenkaan ole rakennettu kohtaamaan ihmisiä, joilla on monia erilaisia tarpeita. Pitkälle viety erikoistuminen ja tiukat professioiden rajat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa toiminta tapahtuu useissa erilaisissa osajärjestelmissä joilla ei välttämättä ole lainkaan yhteyttä toisiinsa. Yksi hoitaa jalkaa, toinen päätä ja kolmas perhettä. Tämän kaltainen viipaloituminen on johtanut siihen, että ne ihmiset joilla on useita erilaisia so- ja te-tarpeita muuttuvat järjestelmän näkökulmasta pulmalliseksi ”moniongelmaisten” ryhmäksi, joiden hoidon kokonaisuudesta ei vastaa kukaan. Ruotsalaisen tutkija Bengt Ahgrenin sanoin eri palveluiden väliin on muodostunut Bermudan kolmio, jonka syvyyksiin monitarpeinen ihminen helposti putoaa.

Hoidon koordinaation ja palveluiden yhteensovittamisen ongelmiin on herätty Suomessa jo pidemmän aikaa sitten. Itse asiassa suomalainen kuntapohjainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä edustaa hyvinkin integroitua toimintamallia kun sitä verrataan monien muiden maiden palvelujärjestelmiin. Paljon ja erilaisia palveluita käyttävien ihmisten hoitoa on kehitetty Suomessa paikallisella tasolla jo pitkään, ja viime vuosina kehitystä ovat vauhdittaneet myös kansallisen tason hankkeet. Kunnissa on muun muassa otettu käyttöön erilaisia sovelluksia alun perin Yhdysvalloissa kehitetystä terveyshyötymallista (Chronic Care Model), kehitetty palveluohjauksen toimintamalleja ja luotu asiakassegmentoinnin avulla vaativimpien asiakkaiden hoitoon keskittyneitä keskittymiä. Hoitajille on annettu enemmän vastuuta asiakkaiden hoitoprosessien koordinoinnissa ja joissakin paikoissa prosesseja onkin kehitetty suuntaan, jossa lääkäri kutsutaan paikalle vain jos potilaalla on lääketieteellisen hoidon tai diagnosoinnin tarve. Myös sosiaalipalveluja on tuotu terveysasemille. Kaikkien näiden uudistusten taustalla on tavoite optimoida, järkevöittää ja yhtenäistää ihmisten hoitoprosesseja. Samalla uudistukset ovat olleet monin paikoin haastavia tiukkojen ammattikuntarajojen ja toimintakulttuurien erilaisuuden vuoksi.

Järjestelmien kehittäminen ja toimintamallien viilaaminen ei auta, jos sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten toiminta pysyy samana. Rakenteellisten muutosten lisäksi, ja ennen kaikkea niistä huolimatta, sote-uudistus kaipaa kulttuurisen vallankumouksen, jossa sote-ammattilaiset sitoutuvat katsomaan omien professiorajojensa ulkopuolelle ja tunnistavat entistä paremmin palveluita käyttävien ihmisten mahdollisuudet osallistua omien palvelukokonaisuuksiensa luomiseen. Estääksemme ihmisten putoamisen Bermudan kolmioon, on erityisesti kroonisten sairauksien hoidossa hyödynnettävä paremmin niitä toimintamalleja, joiden avulla ihmisille luodaan mahdollisuuksia osallistua oman hoitoprosessinsa kehittämiseen ja ohjaukseen kukin omien kykyjensä muukaan. Tutkimuskirjallisuudessa tästä käytetään käsitettä co-production.

Uudenlaisen ajattelun edistäminen ja toimintakulttuurin uudelleen muotoilu edellyttää luopumista vanhoista toimintatavoista ja kulttuurisista normeista, joihin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset sosiaalistuvat monesti jo opiskeluaikana. Nuorilla sote-ammattilaisilla on iso vastuu ja ennen kaikkea mahdollisuus lähteä toteuttamaan soten kulttuurista vallankumousta – otatteko haasteen vastaan?

Liina-Kaisa Tynkkynen,

FT

Tutkijatohtori/Tampereen yliopisto

 

Lähteet:

Ahgren B. 2014. The path to integrated healthcare: Various Scandinavian strategies. International Journal of Care Coordination 17(1-2): 52-58.

Dent M. & Pahor M. 2015. Patient involvement in Europe – a comparative framework, Journal of Health Organization and Management, 29 (5): 546–555.

Rimpelä M. 2017. Ihmisten ja yhteisöjen vuorovaikutus hyvinvointipalvelujen uusiutumisessa. Esitys Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus – ajankohtaisia tutkijapuheenvuoroja –seminaarissa 30.3.2017, Tampereen yliopisto.

Sinervo T, Tynkkynen L-K, Vehko T. (toim.). 2016. Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Valinnanvapaus ja integraatio palveluiden kehittämisen polttopisteessä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Torjesen DO, Aarrevaara T, Stangborli Time M, Tynkkynen L-K. 2017. The role of users in expert organizations – user influence in higher education & healthcare in Finland and Norway. Scandinavian Journal of Public Administration, in press.