Yhtäkkiä sairaalamme tuntui täyttyvän traumapotilaista, varsinkin ampumavammoista. Heidän joukossaan oli kaksi lapsipotilasta: viisivuotias tyttö, jolla oli pinnallinen ampumahaava reidessä, ja hänen kaksivuotias siskonsa, jota oli ammuttu vatsaan. Nuorempi lapsi oli kriittisessä tilassa ja tarvitsi leikkausta välittömästi. Veimme hänet suoraan leikkaussaliin. Hänen suolistossaan oli useita perforaatiota, joten kirurgimme joutui ensitöikseen tyrehdyttämään vuodot ja sulkemaan isoimmat perforaatiot. Leikkauksen jälkeen veimme hänet stabiloitavaksi teholle. Tarkoituksena olisi tehdä tarkemmat korjaukset seuraavassa leikkauksessa kahden päivän kuluessa. Tämän johdosta teho-osastomme oli kuitenkin jälleen täynnä potilaita.

Poika, jolla oli keuhkojen ja rintakehän alueen ampumavamma, oli vieläkin vuodeosastolla. Kaiken kaikkiaan hän voi hyvin: hän pystyi syömään eikä tarvinnut antibiootteja tai IV-nesteitä. Mutta hän makasi liikkumatta vuoteessaan ja kieltäytyi kävelemästä. Mitä asialle voisi tehdä?

Joskus pieni yllätysmomentti voi kuitenkin olla paras lääke. Sen pidemmittä puheitta kirurgimme Dr. Ali otti häntä kädestä kiinni ja vei hänet mukanaan potilaskierrolle ympäri sairaalan osastoja. Aluksi poika oli yllättynyt ja jopa vastusti yllättävää käännettä, mutta vähitellen, askel askeleelta, hän rohkaistui ja vaikutti saavansa lisää energiaa. Kierron lopussa hän oli kävellyt koko matkan naisten osastolle asti, joka oli pihan toisella puolella. Minä, muut lääkärit ja hoitajat hurrasimme hänen rohkeudelleen. Neljän päivän päästä hänet kotiutettiin.

Vaikka tämä on ensimmäinen komennukseni Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kanssa, yllätyksiä on kuitenkin suhteellisen vähän. Tämä varmaan johtuu osittain hyvästä perehdytyksestä Tukholmassa ja Pariisissa ennen lähtöä. Yllätykset ovat suurimmaksi osaksi olleet vain positiivisia. On ollut ilo työskennellä mahtavien jemeniläisten kollegoiden ja muiden kansainvälisten avustustyöntekijöiden kanssa. Ihmiset ovat ystävällisiä, he jatkavat rohkeasti elämäänsä keskellä sotaa, auttaen toisiaan itsensä lisäksi ja jopa kutsuvat sinut syömään heidän kanssaan. Sitä kaikkea en osannut odottaa, kun lähdin sota-alueelle tekemään humanitaarista työtä.

 

Kariantti Kallio

anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri

www.laakaritilmanrajoja.fi