Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Sanokaa se ääneen
Etusivu > Sanokaa se ääneen

Sanokaa se ääneen

Jäljellä ovat vuoden kaksi viimeistä lehteä. Sen jälkeen puheenjohtajan palstan saa joku muu. Vaikka kaksi vuotta on lyhyt aika, on yhteisen asian hyväksi työskentely aina intensiivistä vallaten ajatusmaailman ja tehden lyhyestäkin pätkästä ajatonta. Näitä miettiessäni tuntuu, että on oikeastaan enää kaksi asiaa, joista haluan kirjoittaa. Viimeiseksi halunnen puhua sukupolvikysymyksistä ja kollegiaalisuudesta – siitä, miten me lääkärisukupolvena viemme terveydenhuoltoa eteenpäin. Toinen asia liittyy myös meihin – siihen yhdessä tekemisen välttämättömyyteen, mikä tässä ammatissa on läsnä. Sen luomiin paineisiin ja toisaalta siihen, miten yhteinen jakaminen voi tehdä kaikesta helpompaa. Eli jaksamiseen ja elämään. 

Lääkäreinä kohtaamme joukon stereotypioita älykkyydestä, pystyvyydestä ja hallinnasta. Toisaalta kohtaamme realiteetin maailmasta, jossa kenties mainittujen stereotypioiden vuoksi meiltä ei arastella vaatia. Sekä työn intensiteetti, moniulotteisuus että silkka määrä tahtoo ajoittain hukuttaa niin aloittelevan kuin kokeneemmankin kollegan. Siis niinä hyvinäkin päivinä.  

Olen saanut olla jäsenenä lääkäriryhmässä, jossa on jaettu kokemuksia stereotypioiden murtumisesta. Monelle meistä työ on lähes erottamaton osa identiteettiä ja oman sairauden tai henkilökohtaisen elämän paineiden kuormittaessa yhteys lääkäriyteen tuntuu herkästi rakoilevan. Yhteisesti jaetut kokemukset tuovat kuitenkin toisenlaisenkin näkökulman. Oma erityinen muuttuukin tavalliseksiosaksi meitä, osaksi lääkäriyttä. Useasti ryhmässä on sanottu: ”Olisinpa kuullut tämän jo opintojen aikana, aiemmin, nuorempana 

Työehtosopimusneuvottelut ovat taas valmistelussa. Työaikalain sekä yhteiskunnan muutokset tuovat painetta laajempaan keskusteluun siitä, miten lääkäreiden työtä jatkossa järjestetään. Nyt onkin välttämätöntä keskustella myös siitä, että tässä työssä on mahdollista työskennellä muutenkin kuin olemalla jatkuvasti äärirajalla. Elämässämme on myös muuta sisältöä. Elämässämme tapahtuu. Oletus täydellisyydestä työmäärän suunnittelussa ei ole kestävä, perusteltu eikä oikein. 

Lääkärillä tulee olla oikeus sopeuttaa työmääränsä kuormittavien elämäntilanteiden suhteenTähän tulee suhtautua kuin arkipäiväiseen asiaan, joka se onkin. En soisi yhdenkään kollegan enää aloittavan työuraansa pohtien kelpaako hän lääkäriksi oman terveydentilansa tai perhetilanteensa vuoksi. Toisaalta Nuorten Lääkärien Yhdistyksessä valmistelemme kantoja siihen, mitä kestävällä työelämällä käsitämme, miten asiantuntijuus ja sen kehittäminen ovat välttämätön osa lääkärin työtä ja miten sille kehitystyölle on varattava jokaiselle aikaa. Se kuitenkin palaa sukupolvikysymyksiin, jotka olen jo alussa luvannut vielä säästää. 

Lämmin kiitos teille kollegat ja työtoverit, joille nyt jo tiedän asioiden olevan helpompi sanoa ääneen, kuin pitää sisälläänOn helpompi kuulla toisilta heidän huolensa, kuin arvuutella ja ihmetellä. Luotan, että tulen kohdatuksi lämmöllä ja uskon, että voin tukea silloin kun te tarvitsette. Jos ei sentään täydellistä, niin yhdessä jälki on melko priimaa. 

 

Sara Launio
NLY:n puheenjohtaja 

Avainsanat: