Haastattelimme Suomen harvoihin saamenkielisiin lääkäreihin kuuluvaa Leena Niittyvuopio-Jämsää terveyskeskuksen arjesta kaukana pohjoisessa. Idea juttuun lähti kirjoittajien ymmärryksestä siitä, miten vähän tiedämme Euroopan ainoan alkuperäiskansan tilanteesta ja kulttuurista – ja saameksi lääkäröinnistä.
Utsjoelta löytyy yksi Suomen harvoista terveyskeskuksista, jonka kahvihuoneessa kuulee säännöllisesti pohjoissaamea. Kunnan asukkaista yli puolet on saamenkielisiä, ja myös henkilökunnasta osa puhuu äidinkielenään saamea. Outakoskelta kotoisin oleva ja siellä perheensä kanssa asuva lääkäri Leena Niittyvuopio-Jämsä kertoo saamelaisen kulttuurin olevan jokapäiväistä arkea.
Niittyvuopio-Jämsä on saamelainen, ja hänen äidinkielensä ovat sekä suomi että pohjoissaame. Hän on käynyt ala-asteen toisella kotikielellään eli pohjoissaameksi ja kirjoittanut sen äidinkielenään ylioppilaskirjoituksissa.
Tämän ansiosta hän pystyi myös hakemaan Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan saamenkielisen opiskelijan kiintiöpaikkaa.
Kielestä huolimatta sisään päästäkseen tuli luonnollisesti suorittaa valintakoe hyväksytysti ja saada kokeesta tarpeeksi pisteitä.
Opetusta ei kuitenkaan Oulun yliopiston lääketieteellisessä ainakaan tuolloin järjestetty saameksi lainkaan, vaan kiintiön tarkoituksena on varmistaa saamenkielisten palveluiden saatavuus. Vastaava kiintiö on käytössä esimerkiksi myös juristien ja luokanopettajien koulutuksessa.
Lääkäriin omalla kielellä
Niittyvuopio-Jämsä arvelee, että Suomessa olisi vain muutamisen kymmentä saamenkielistä lääkäriä. Äidinkielellään lääkäriin pääseminen olisi kuitenkin potilaan oikeus ja myös etu– ja turvallisuuskysymys. Tulkkina joutuu usein toimimaan omainen. Myös järjestelmät, kuten Omakanta, ovat muulla kielellä kuin saameksi.
Niittyvuopio-Jämsä toivookin, että tietyt palvelut priorisoitaisiin niin, että palvelua saisi varmasti saameksikin; näitä olisivat lapsille ja vanhuksille suunnatut palvelut sekä mielenterveyspalvelut.
Saamen kieli on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Myös palveluiden kulttuurilähtöisyys on tärkeää. Saamelaisen ei tulisi vastaanotolla joutua erityisesti opettamaan ketään omasta kulttuuristaan. Kulttuuria tuntematon lääkäri saattaa olla utelias, mutta saamelainen ei välttämättä halua kertoa lääkärissä kulttuuristaan vaan kipeästä polvestaan.
Niittyvuopio-Jämsä kertoo esimerkin saamelaisesta vanhuksesta, joka tuli Ivalossa vastaanotolle jalkakivun vuoksi. Potilas kertoi nuorelle Niittyvuopio-Jämsälle 20 minuutin selostuksen tarinallisesti kaikista asennoista ja tilanteista, joissa jalka oli kipeä. “Kun kysyin seniorikollegan paikalle katsomaan, potilas kertoi suomeksi vain neljällä sanalla, mistä teki kipeää.”
Saamen kielen käyttämiseen palveluissa suomalaisten henkilöiden kuullen voi liittyä historiallisista syistä monenlaista häpeää. “Saamelaiset eivät usein haluaisi vaivata henkilökuntaa tulkin varaamisella, ja etenkään vanhempi sukupolvi ei osaa tätä vaatia”, Niittyvuopio-Jämsä kertoo.
Omalla äidinkielellään ja potilaan kulttuurin tuntevan lääkärin vastaanotolla voikin siksi olla helpompi käydä, ja sama pätee tietysti myös muihin kieliin ja kulttuureihin, joiden edustajia Suomessa asuu.
Kun Utsjoella aloitti saamelainen psykiatrinen sairaanhoitaja, yhteydenotot lisääntyivät merkittävästi.
“On vihdoin uskallettu ottaa yhteyttä”, kertoo Niittyvuopio-Jämsä.
Rajat ylittävää yhteistyötä
Utsjoella ja Karigasniemessä päivätyönsä tekevä Niittyvuopio-Jämsä on myös hiljattain ollut töissä Norjan rajan toisella puolella Karasjoella, jossa toimii Saame-klinikka. Klinikka toimii keskussairaalan satelliittiyksikkönä ja tarjoaa alueella saamenkielisiä erikoissairaanhoidon palveluita.
“Kun Karasjoella asukkaista noin 80 % on saamenkielisiä, on luontevaa ja myös kielilain perusteella velvoittavaa tarjota palveluita äidinkielellä.”
Myös Suomen perustuslaissa säädetään saamelaisten omakielisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Vaikka palvelua saakin hyvin saamen kielellä tietyillä alueilla kuten Utsjoella, heti etelämpään mentäessä saamenkielisten palveluiden saaminen on merkittävästi vaikeampaa.
Rajakunnissa Suomen ja Norjan välillä on tehty yhteistyösopimus siitä, että potilas voi itse valita erikoissairaanhoidon hoitopaikkansa. Esimerkiksi Utsjoella ei ole röntgenpalveluita. Karigasniemeltä voi lähteä kuvaan 150 km päähän Ivaloon, mutta periaatteessa voisi käydä myös 20 km päässä Karasjoella Norjan puolella. Rajayhteistyön kehittämisessäkin on silti vielä parantamisen varaa.
Niittyvuopio-Jämsä puolestaan haluaa jatkaa yleislääkärin uraa Suomen puolella. “Suomessa yleislääkäri hoitaa potilaita pidemmälle kuin Norjassa.” Myöskään työnteko ei ole yhtä yksinäistä, kun tiimiin kuuluu useammin hoitaja, joka hoitaa erityisosaamisella osan potilaista. “Norjassa geriatreja on vain sairaaloissa, kun taas täällä heitä ja muistihoitajia löytyy jo perusterveydenhuollosta.”
Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää saamelaisuudesta?
Vuoden 2014 valmistumisensa jälkeen Niittyvuopio-Jämsä on työskennellyt Norjan lisäksi eri puolilla Pohjois-Suomea, mutta veri vetää aina kotipaikkakunnalle. Sieltä löytyvät hänen sukunsa, tutut maisemat ja ihmiset sekä myös perheen porot, joiden hoidossa hän on mukana.
Niittyvuopio-Jämsä korostaa, että saamelaiset ovat todella monimuotoinen kansa. Koko Saamenmaa on laaja, ja ulottuu neljän valtion (Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä) alueelle. Kaikilla alueilla on omat erityispiirteensä, ja elossa olevia saamen kieliäkin on yhdeksän.
“Saamelaiset halutaan usein nähdä kielivähemmistönä, vaikka olemme oma kansa, jolla on oma kulttuuri.”
Niittyvuopio-Jämsä muistaa yläasteen suomenkielisestä äidinkielen kirjasta yhden sivun, jolla käsiteltiin saamelaisia – stereotyyppisesti poromiehinä silloinkin. Kaikki eivät kuitenkaan ole poromiehiä tai edes pidä saamelaisten käsitöiden tekemisestä.
Turhia oletuksia ei siis kannata tehdä saamelaisen tavatessaan, ja Niittyvuopio-Jämsä tulee itsekin mieluiten kohdatuksi aivan tavallisena ihmisenä eikä nimenomaan juuri saamelaisena, joka “edustaisi koko kansaansa”. Esimerkiksi kerran kuultu kommentti siitä, että “näytät ihan saamelaiselta!” huvittaa – “Eivät saamelaiset näytä miltään, ei meillä ole mitään yhteisiä erityispiirteitä”, Niittyvuopio-Jämsä naurahtaa.
Niittyvuopio-Jämsän mukaan luontoon suhtaudutaan kunnioittavasti ja monilla suvuilla on vuosisatoja vanhoja poronpaimennusalueita, metsästysmaita ja kalapaikkoja. “Ainakin itselleni on lapsuudessa opetettu, että on itsestään selvää jättää luonto paremmassa kunnossa jälkeläisille kuin sen on itse saanut. “Hyödynnetään, ei riistetä” – tämä kuulostaa virkistävältä ja etenkin nykyään varsin ajankohtaiselta.
Saamen kielessä ei myöskään ole sanaa erämaalle, vaan kyseessä on kulttuuriympäristö, jossa marjastetaan, keräillään, metsästetään, kalastetaan ja harjoitetaan poronhoitoa. “Koko kansan olemassaolo perustuu siihen, että alueet pysyvät koskemattomina.”
Kohtaaminen keskiössä
Myös saamelainen potilas tulee kohdattua kuin kuka tahansa muukin, mutta joitain vivahteita saamelaisena lääkärinä toimimisessa kuitenkin on. Saamelaiset suhtautuvat ajankuluun vastaanotolla ehkä hieman rennommin eikä hektisyyttä tai minuuttiaikataulua ole, mikä tuntuu toki lääkäristäkin mukavalta. Suku on saamelaisille tärkeä, ja se näkyy vastaanotollakin: yhteisöllisyyden tunteen voi havaita, ja potilaat intoutuvat usein myös kertomaan yhteisiä muistoja isovanhemmista – kunhan ensin on selvitetty “kenen tyttöjä ollaan”. Niittyvuopio-Jämsä kokeekin merkityksekkäänä sen, että saa tehdä saameksi töitä saamelaisten kanssa. Myös saamelaisten työkavereiden kanssa on tietynlainen yhteys, mikä tuntuu mukavalta ja elvyttävältä. Yhteistä kieltä ja kulttuuria halutaan vaalia ja pitää elossa.
Saamelaisten kesken ollaan myös luonnostaan hyvin kohteliaita, ja on olemassa myös hieman eri tapoja kysyä asioista. Saamelainen lääkäri voi saada potilaalta usein hiljaistakin tietoa paremmin esiin, sillä omista sairauksista ei usein juuri puhuta eikä perheenkään sairauksista välttämättä tiedetä. Turvallisuuden ja tuttuuden tunne vastaanotolla on selvä etu, ja potilaat tulevatkin vastaanotolle usein tavallista paremmalla fiiliksellä.
Niittyvuopio-Jämsä erikoistuu yleislääketieteeseen, joka on ”se oma juttu”. Hänestä on ollut mukava aloittaa taas työt Suomen puolella Norjassa työskentelyn jälkeen. Lääkärinä työskenteleminen tuntuu merkitykselliseltä, ja oma lempiasia työssä onkin ihmisten tapaaminen, ”kuulla heidän tarinansa ja elämäntarinansa”, oli kyseessä minkä kielinen potilas vain.
Potilaan kertoessa tarinaansa Niittyvuopio-Jämsä kokee usein olevansa etuoikeutetussa asemassa. “Kun potilas kokee tulleensa kuulluksi, niin se on se liekki – silloin olen onnistunut.”
Teksti: Konsta Nylander & Mea Ylä-Soininmäki-Pyöriä
Kuvat: Leena Niittyvuopio-Jämsän kotialbumi
Leena Niittyvuopio-Jämsä
- Leena Niittyvuopio-Jämsä / Sofe Ovllá Hans-Ándde Leena-Máret
- 32-vuotias yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri
- Valmistunut Oulun yliopistosta 2014, asuu Outakoskella Utsjoen kunnassa
- Tällä hetkellä töissä Utsjoen terveyskeskuksessa
- Perheeseen kuuluu kaksi lasta ja kardiologipuoliso
- Saamelaiskäräjien sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen
