Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta määräsi vuodenvaihteessa jokaisen yliopistosairaalan johtajaylilääkärille 30 000 euron uhkasakon naisparien syrjimisestä. Käsittääkseni sakot olivat henkilökohtaiset ja kilahtivat kyseisten henkilöiden itse maksettaviksi. Taustalla oli johtajaylilääkäreiden päätös rajata naisparit ja itselliset naiset julkisella puolella toteutettavien hedelmöityshoitojen ulkopuolelle.

Ylen nettisivuilla julkaistiin 8.2. rivikansalaisille suunnattu priorisointitesti otsikolla ”Terveydenhoidossa on pakko valita – Testaa, kenet sinä jättäisit hoitamatta”. Esimerkkivalintojen joukossa oli mm. aurinkomatka ihotautipotilaalle, perusteellinen elämäntaparemontti ylipainoiselle tupakoitsijalle, dementoituneen vanhuksen leikkaus- ja tehohoito tai lihasrappeumataudin hengityskonehoito. Kyseiset esimerkit kuuluvat niihin, jotka yleensä rajataan hoitojen ulkopuolelle yhteiskunnan rajallisten terveydenhuoltoresurssien vuoksi. Mielenkiintoista olisi ollut, mikäli naisparien hedelmöityshoidot olisivat olleet Ylen testissä mukana.

Itse olen vankkumaton tasa-arvon puolustaja. En ikinä kuunaan päivänä haluaisi asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan seksuaali-identiteetin perusteella. Silti jopa omaksi yllätyksekseni huomasin kannattavani johtajaylilääkäreiden päätöstä. Voin vain kuvitella, kuinka epäreilulta hedelmöityshoitojen evääminen naisparien sydämissä tuntuu, mutta uskon päätöksen kirpaisevan myös johtajaylilääkäreiden sydämissä. Meidän lääkäreiden on päivittäin tehtävä kipeitäkin päätöksiä ja rajattava joitain asioita hoitojemme ulkopuolelle. Monelle meistä kipinä opiskella lääkäriksi on lähtenyt halusta auttaa ihmisiä, ja päätös jättää auttamatta on meille aina vaikea, vaikka se olisi oikea päätös.

Naisparien hoidon kohdalla kyse on tasa-arvokysymystä enemmän priorisointikysymyksestä. Meillä ei ole taikakirstua, josta voisimme ammentaa rahaa kaikkien hoitoon. Lääkäreiden tekemät päätökset hoitaa tai jättää hoitamatta perustuvat aina lääketieteelliseen arvioon kyseisestä sairaudesta ja sen ennusteesta. Olen sitä mieltä, että vuonna 1981 sairausnimikkeen alta poistettu homoseksuaalisuus ei edelleenkään ole sairaus, ja siksi ainoastaan homoseksuaalisuutensa vuoksi ihminen ei tarvitse sairaalahoitoa. Sairaaloissa hoidetaan sairaita ihmisiä – ei terveitä ihmisiä, joiden perhetilanne ei mahdollista lastensaantia. Terveydelliset lapsettomuuden syyt erikseen, niihin kaikkien tulisi saada samanarvoista hoitoa.

Tasa-arvolautakunnan mielestä sairaaloiden resurssien riittävyydestä huolehtiminen ei ollut johtajaylilääkäreiltä oikea tapa toimia, vaan kaikki hedelmöityshoitoja tarvitsevat olisi pitänyt ottaa julkisen terveydenhuollon piiriin. Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut asian mielenkiintoisesti – sen mukaan vain lääketieteelliset syyt voivat olla este hedelmöityshoitojen antamiselle. Sairaanhoitopiirien johtajaylilääkärit näkevät asian täysin päinvastoin – vain lääketieteelliset syyt voivat olla peruste hoitojen antamiselle. Vuonna 2005 voimaan tulleessa hoitotakuulaissa hedelmöityshoitojen edellytykseksi säädettiin potilaiden lääketieteelliset perusteet, omat sukusolut ja vähintään kymmenen prosentin onnistumismahdollisuus. Tämä linjaus koskee myös heteropareja.

Tasa-arvokysymysten kohdalla ei saisi puhua rahasta, mutta otan sen nyt puheeksi. Naisparien hedelmöityshoidot aiheuttaisivat miljoonien eurojen kustannukset julkiselle terveydenhuollolle. Tällä hetkellä sairaaloiden budjeteissa ei ole moisia summia ylimääräistä. Jos naisparien hedelmöityshoitoihin lähdettäisiin, jostain muusta täytyisi vastaavasti luopua. Ylen priorisointitestiin viitaten, kenet sinä jättäisit hoitamatta? Kenen syöpähoidot lopetettaisiin aiemmin, jotta yhteiskunta voisi maksaa naisparin lapsen?

Priorisointikysymykset ovat aina eettisesti ongelmallisia ja aina jotakuta syrjitään. Valitettavasti tässä kysymyksessä ovat vastakkain lääkärin etiikka hoitaa sairaita ihmisiä koulutuksensa tuomin lääketieteellisin perustein ja naisparien ansaitsema seksuaalinen tasa-arvo. Kyse on rajanvedosta potilaan ja ei-potilaan välille. Potilas on ihminen, jonka sairaus vaatii lääketieteellistä hoitoa ja yhteiskunta on velvoitettu sitä antamaan. Tämän määritelmän pohjana on oltava lääketieteellinen käsitys sairauksista, ei ihmisen kokema kärsimys tilanteestaan tai toive saada hoitoa. Vastaavanlaisena esimerkkinä voisi pitää esteettistä kirurgiaa – kyömynenä aiheuttaa varmasti kantajalleen suurta kärsimystä, mutta ei ole sairaus.

Ihmisenä toivon kaikille täysin yhdenvertaista kohtelua perheen perustamisen suhteen, mutta lääkärinä joudun vetämään lääketieteellisten hoitojen rajan terveiden ja sairaiden ihmisten välille.