Eduskuntavaalit on tämän lehden ilmestyessä jo käyty ja hallitusneuvottelut käynnissä. Soten rahoitus ja siten terveydenhuollon priorisointikeskustelu tulevat käymään kuumana. Politiikan keinot puuttua tähän ovat selvät – palvelujärjestelmään ohjattavat eurot.
Minua ärsyttää tilanne, jossa olemme. Meillä on heikosti vaikuttavaa terveydenhuoltoa koko järjestelmän laajuudelta siellä täällä, mutta jotenkin sitä ei saada ajettua alas hoitovelasta ja rahoitusvajeesta huolimatta. Professio odottaa, että politiikka linjaa priorisoinnista, ja politiikka odottaa, että lääketiede pystyisi kertomaan, mistä kannattaa karsia vaikuttavasti.
Onko tilanne se, että emme oikeasti tiedä mistä tulisi priorisoida
Onko tilanne se, että emme oikeasti tiedä mistä tulisi priorisoida vai emmekö halua lähteä tähän mukaan kollegakuntana? Koetaanko se niin isona lääkärin autonomiaan puuttumisena, ettei asiaa uskalleta nostaa pöydälle? Hoitojahan on lakkautettu eri perustein vuosien varrella ja onpa osa tullut takaisin palveluvalikoimaan uuden tutkimusnäytön myötä. Mikä on se voima, joka ajaa ylläpitämään tiettyä tekemistä vuodesta toiseen? Luotammeko liikaa siihen, että koulutusten myötä vaikuttamattomista hoidoista päästään kohti tehokkaampia, eikä siksi vanhentuneita hoitoja kannata systemaattisesti rajata pois kokonaan palveluvalikoimasta?
Edustan itse erikoisalan osalta terveydenhuoltoa, joskin toki vielä erikoistuvan roolista. En usko, että yksikään erikoisala haluaa, että poliitikot, hallintoon erikoistuneet kollegat tai muiden alojen koulutuksen omaavat johtajat tulevat sanomaan, mitä jatkossa saa ja mitä ei saa tehdä, kun rahat ovat lopussa. Ja nehän tosissaan ovat nyt tiukassa.
Lääkärin etiikka -kirjassa todetaan: “Yksittäisessä hoitopäätöksessä lääkärillä tulee olla kliininen autonomia toimia hoidettavan potilaan parhaaksi yhdessä tämän kanssa neuvotellen – hoitotapahtuman ulkopuolelta määrätyt reunaehdot huomioon ottaen.” Priorisoitu terveydenhuolto ei tarkoita huonompia hoitoratkaisuja tai hoitamatta jättämistä. Se tarkoittaa kollegakunnan osallistumista reunaehtojen määrittelyyn koko väestön terveyttä ajatellen. Siihen tulee lähteä jokaisen lääkärin mukaan, jotta läpinäkyvyys toteutuu ja asioista voidaan keskustella.
Tällä tekstillä haastankin jokaisen erikoisalan esittämään 1-3 asiaa omalta alaltaan, jotka tulisi heti muuttaa vastaamaan nykyisiä suosituksia tai poistaa kokonaan palveluvalikoimasta hyödyttömänä. Listaukset jo poistuneista hoidoista voisivat auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa. Uskon, että erityisesti keskustelut yleislääketieteen ja isojen sairaalaerikoisalojen kanssa johtaisivat hyvin hedelmällisiin muutoksiin molemmilla puolin raja-aitaa. Duodecim on vastannut osin tähän tarpeeseen julkaisten Vältä viisaasti -suosituksia jo useamman vuoden ajan. Niissä on kuvattuna hoitoja, jotka voisimme yhteistuumin suoraan lopettaa. Niiden osalta tukeudumme kuitenkin toistaiseksi vain ohjeistukseen, emme varsinaisesti palveluvalikoiman karsimiseen.
Loppuun nostan ajatuksia, jotka toivottavasti konkretisoivat ongelmaa. Miksi emme luovu nopeammin sellaisista lääkkeistä, joiden tilalle on tullut tehokkaampia vaihtoehtoja? Yleisyytensä vuoksi nostan listalle statiinit tai verenpainelääkkeet. Mikä on kokonaisuudessaan kontrollikäyntien merkitys potilaan hoidolle ja kuinka suuri merkitys näillä on oppimiselle ja siten vaikuttavammille tuleville hoitopäätöksille? Olisiko aika muuttaa lausuntojen tarvetta yhteiskunnassa ja siten säästää aikaa potilaiden hoitoon?
NLY haluaa yhdistyksenä olla tukemassa nyt vaadittavaa avointa keskustelua. Hoidon priorisointia ohjaavien arvojen tulee olla yhdenvertaisuus, avoimuus ja jatkuvuus. Ennaltaehkäisyä ei pidä keskustelusta unohtaa, mutta nyt tarvitaan myös nopeampia toimia!
Riku Metsälä
Puheenjohtaja
Nuorten Lääkärien Yhdistys
riku.metsala@nly.fi