Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Puheenjohtajalta: Mennääs tuosta vuodenvaihteen yli niin että heilahtaa
Etusivu > Puheenjohtajalta: Mennääs tuosta vuodenvaihteen yli niin että heilahtaa

Puheenjohtajalta: Mennääs tuosta vuodenvaihteen yli niin että heilahtaa

Edessä olevaan muutokseen on valmistauduttu vuosia, ja syksyn ajan töitä on paiskittu ympäri Suomea kiihtyvällä tahdilla. Uudistukset arjessa kuormittavat aina, olivatpa ne pieniä tai suuria. Sote-uudistuksen lisäksi julkinen ilmapiiri on tällä hetkellä yleisesti valitettavan kuormittava, mikä ei helpota uudistuksen alkua. 

Vaikuttaminen vaatii ponnistelua ja tahtoa jatkaa vaikeissakin tilanteissa. Jättämällä vaikuttamatta antaa kehityksen avaimet muille. Esimerkkinä pitkäjänteisestä terveydenhuollon uudistuksesta on vastikään selvin äänin hyväksytty aborttilainsäädännön uudistus, joka lähti liikkeelle kansalaisaloitteesta. Tarve oli tunnistettu terveydenhuollossa jo pitkään, ja kansalaisaloitteenkin takana oli useita terveydenhuollon toimijoita. Esimerkki osoittaa pitkäjänteisen työn saavutukset ja sen, että lainsäädännön muuttaminen sitä vaativissa kysymyksissä on mahdollista. 

Haasteet eivät ole syntyneet yhdessä yössä, eikä niitä yksikään hyvinvointialue korjaa kerralla.

Erilaisia kehitystarpeita on terveydenhuollossa niin lainsäädännössä kuin toimintakulttuurissa. Sote-uudistus tuo osan näistä uudella tavalla näkyväksi ja kyseenalaistaa totuttuja malleja monestakin näkökulmasta. Kaikki ei toisaalta johdu itse uudistuksesta, vaan taustalla on pitkään jatkuneita kehityskulkuja kuten henkilöstön riittävyys, terveydenhuollon priorisointi ja palveluiden uudenlainen kysyntä. Näille kaikille on yhteistä se, etteivät haasteet ole syntyneet yhdessä yössä eikä niitä yksikään hyvinvointialue korjaa kerralla.  

Maltti on valttia tulevana vuonna sote-uudistuksen keikuttaessa venettä. Mikä johtuu mistäkin ja ovatko asiat niin mustavalkoisia kuin miltä näyttävät? Varmaa on kehityksen tarve, ja siinä nuorten lääkärien sukupolven tulee olla kuljettajan paikalla. Sote-uudistus mahdollistaa terveydenhuollon työkulttuurin muutoksia ja parhaimmillaan kohentaa työssä jaksamista. Siihen on kuitenkin matkaa, ja sen saavuttaminen vaatii aloitteita, kampanjointia ja vaikuttamista.  

Olen itse saanut olla NLY:n ja muiden lääkärijärjestöjen kautta vaikuttamassa tulevaisuuden terveydenhuoltoon. Toivon, että kehitys on myönteistä jatkossakin. Nuoren lääkärikunnan ääni kuullaan 2020-luvulla uudella tavalla, ja meillä on tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa omaan ja seuraavien sukupolvien työkulttuuriin ja terveydenhuoltoon.  

Esimerkillä johtamista tarvitaan tulevana vuonna, se on selvä. Hötkyilyä ei sen sijaan halua kukaan ja uhmakkuutta pitää välttää. Meillä ei ole varaa polttaa loppuun niin erikoistuvia kuin johtoakaan. Ymmärrystä tarvitaan, vaikka takana on useampi haastava vuosi. Pidetään pää kylmänä ja seurataan vaikutuksia pitkäjänteisesti. Ennen kaikkea, muistetaan vaikuttaa aina, kun siihen tilaisuus tarjoutuu! 

 

Riku Metsälä
Puheenjohtaja
Nuorten Lääkärien Yhdistys
riku.metsala@nly.fi