Viime vuosina olemme kuulleet rummutusta, jonka viesti on selkeä. Sekä terveydenhuollossa yleisesti että lääkärin työnkuvassa on tapahtumassa lähivuosikymmenten aikana suuria muutoksia. Kansallisella tasolla muutospaineita aiheuttavat muun muassa Suomessa tapahtuva SOTE- ja maakuntauudistus sekä suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden lukumäärän kasvu niin Suomessa kuin ulkomailla. Näistä merkittävistä tekijöistä huolimatta suurin terveydenhuoltoon iskevä muutoksen aalto on teknologian kehitys.

Internetin tultua lähes jokaisen ulottuville tietoon käsiksi pääseminen on helpottunut huomattavan paljon. Ennen lääkärin vastaanottoa potilas etsii usein hakukoneen avulla tietoa terveydentilastaan ja muodostaa oman mielipiteen hoidon tarpeesta. Tiedonhaun lisäksi jokaisella on mahdollisuus kerätä omaan terveydentilaansa liittyvää tietoa yhä helpommin ja edullisemmin kaupallisesti tarjolla olevien laitteiden ja älypuhelinsovellusten avulla. Näillä keinoilla kerätyllä datalla on potentiaalia olla hyödyksi hoitoa suunitellessa. Tämän huomioiminen edesauttaa lääkärin ja potilaan välistä dynamiikkaa, sillä potilaat kokevat hyödylliseksi kun saavat palautetta keräämästään datasta, ja sitä käytetään hyväksi jatkohoitoa suunniteltaessa. Ihmiset yleisesti myös haluavat saada omaa terveyttä koskevat tuloksensa, kuten laboratorioarvot, käyttöönsä.

Tulevaisuuden merkittävät muutostekijät voidaan jakaa kolmeen alueeseen: yksilöity terveydenhoito (personalized medicine), digitalisaatio ja kuluttajalaitteet. Perinteisten terveydentilasta viestivien kliinisten-, laboratoriotutkimusten ja kuvausten lisäksi ihmisillä on nykyään mahdollisuus sekvensoida oma genominsa sen kustantaessa murto-osan siitä hinnasta mitä se vielä muutama vuosi sitten maksoi. Yksilöity terveydenhoito, jota povataan yhdeksi lääketieteen isoista mullistuksista, nojaa vahvasti yksilötasolla kerättyyn informaatioon ja hoitoa suunniteltaessa siirrymme vaiheittain yleispätevistä hoitomenetelmistä kohti yksilöllisesti potilaille suunniteltua hoitoa, jonka pohjana toimii geneettinen ja potilaan itse jatkuvasti keräämä tieto. 

Toinen suuri mullistus on terveydenhuollon digitalisaatio, jonka toteutus onnistuessaan mahdollistaa muun muassa järjestelmän hallinointikulujen leikkaamisen, terveydenhuoltohenkilökunnan työn tehostamisen ja uudenlaisen, helpomman kanssakäymisen terveydenhuoltopalveluiden ja potilaan välillä. Tällä hetkellä esimerkiksi Googlella on kerättynä ihmisistä huomattavasti enemmän tietoa kuin heidän lääkäreillään, minkä vuoksi kyseisen yhtiön kanssakäyminen asiakkaidensa välillä on tehokkaampaa kuin terveydenhuollon ja potilaiden välinen asiointi.

Kolmas mahdollisuus ovat kuluttajalaitteet. Lääketieteelisten mittalaittalaittoistojen, kuten ekg-laitteet, koon ja hinnan pienentyessä sekä uusien sovellusten myötä ne on mahdollista saadaan sairaalasta jokaisen yksityiskäyttöön. Kuluttajalaitteet mahdollistavat potilaan terveyden jatkuvan monitoroinnin sekä tiedon yhdistämisen diagnosointiin ja hoitosuositusten antamiseen. Tämä mahdollistaa potilaan asettamisen hoidon keskiöön vahvistaen potilaan päätäntävaltaa. Hieman kauempana tulevaisuudessa, 3D-tulostuksen yleistyessä, potilaille on ehkä mahdollista määrätä välineitä, joita he voivat itse tulostaa ja ottaa heti käyttöönsä sijainnistaan riippumatta.

Tiedonhaun ja teknologian helpottaessa potilaan asemaa, luo se myös ongelmia liittyen lääkäri-potilassuhteeseen ja potilaan yksityisyydensuojaan. Saatavilla olevan tiedon määrän räjähtäessä myös tyrkyllä olevaa väärää tietoa on valtavasti. Tämä on vaarana potilaan terveydelle sillä valtaosalta väestöstä puuttuu omaksutun tiedon kriittinen arviointikyky, ja saatu tieto, lähteestä riippumatta, omaksutaan sellaisenaan usein ilman kyseenalaistamista. Lääkäri-potilassuhde on ollut muutoksessa jo pitkän aikaa, eikä perusterveydenhuollossa potilas välttämättä nykyään koe lääkäriä auktoriteettina vaan asiantuntijana. Toisia mielipiteitä haetaan useammin, ja potilas saattaa vaihtaa lääkäriä kunnes mieleinen hoitovaihtoehto löytyy tai huonossa tapauksessa kääntyy ”vaihtoehtolääkinnän” puoleen.

Lääkärin ei tarvitse pelätä uhkakuvaa potilas-lääkärisuhteen häviämisestä tai lääkärin ohittamisesta terveydenhoidossa, jos professio itse ymmärtää käyttää hyväkseen teknologian tuomia mahdollisuuksia tehostaa lääkärin työtä ja vapauttaa työaikaa järkeviin toimintoihin. Teknologia voi myös edesauttaa potilaan yhteistyöhalukkuutta lääkärin kanssa, kun hän tuntee olevansa osa omaa hoitoprosessiaan. Muutokseen sopeutuminen vaatii toimenpiteitä ylemmällä organisaatiotasolla jotta uudet teknologiainnovaatiot saadaan integroitua osaksi terveydenhuoltoa, mutta muutosta ei tapahdu kitkattomasti jos terveydenhuollon eturivissä työskentelevien asenteissa ei tapahdu muutoksia.

2000-luvun lopussa koettua lääkäripulaa korjattiin lisäämällä peruskoulutuksen sisäänottoa, minkä lisäksi ulkomailla koulutettujen lääketieteen opiskelijoiden määrä on ollut kovassa nousussa.  Huomioon tulisi myös ottaa teknologian kehityksen vaikutus, mikä osaltaan tasaa perusterveydenhuollon lääkäreiden tarvetta. Terveyskeskuslääkärien vastaanottojen tarve vähenee jo lähitulevaisuudessa, kun terveydenhuoltoon tulee vauhdilla uusia malleja ja mahdollisuuksia, esimerkkinä televastaanotto. Onneksi osa kentän tekijöistä on herännyt tilanteeseen mukaan, esimerkkinä Lääkäriliiton ”Lääkäri 2030”-hanke, jonka tarkoituksena on ennakoida lääkärin toimintaympäristön muutoksia. Tutkimuspuolella muun muassa FIMM:llä on käynnissä Digital Health Revolution –pilottitutkimus, jossa testataan täysin uudenlaista, syväluotaavaa terveys- ja elämäntapakartoitusta ja selvitetään, voidaanko siitä saatavalla tiedolla ja siihen perustuvalla elintapavalmennuksella vaikuttaa sairauksien riskitekijöihin, ennaltaehkäistä sairauksia ja parantaa yksilön motivaatiota elintapamuutosten tekemiseen.

Ratkaisuna terveydenhuollon laadun parantamiseen ja tehostamiseen, rajallisilla resursseilla, vaaditaan uuden teknologian integroimista osaksi terveydenhuoltoa, ja terveydenhuollon rakenteen uudistamista. Määrällisen koulutuksen lisäämisen sijaan itse terveydenhuoltojärjestelmän mallia tulisi muokata kestäväksi, niin että siihen ei ole tarvetta tehdä uutta suurremonttia jo kymmen vuoden kuluttua.

 

Olli Veikkola,

SML:n hallituksen jäsen, Lääk Yo, LuK