Lääkärin akateeminen ansiokkuus mitataan julkaisuluettelon pituudessa. Vuoden opettaja -tittelillä ei näissä karkeloissa juuri saada tunnustusta. Pedagoginen osaaminen ei ole edellytys edes kliinisenä opettajana toimimiselle.

Lienemme kaikki samaa mieltä siitä, että yliopisto-opettajan tulee perustaa opetussisältönsä tutkittuun tietoon. Tohtorin tutkintoa on perinteisesti pidetty osoituksena kyvystä kehittää omaa tietotaitoaan tuoreimpia tutkimustuloksia lähdekriittisesti arvioiden. Parempaa yksiselitteistä mittaria en keksi itsekään. Tohtorin tutkinto voi olla tae opettajan ajantasaisesta substanssitiedosta, mutta tuloksellinen perusopetus vaatii opettajakunnalta pedagogisia valmiuksia. Perinteiset massaluennot eivät ole tätä päivää, mutta suurkurssien jakaminen pienryhmiinkään ei ole hyödyllistä, jos pienryhmäopetusta ei toteuteta opiskelijoita päämäärätietoisesti osallistaen.

Turun yliopistossa lääketieteellisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisyksikkö tarjoaa lääketieteellisen yliopistopedagogiikan kursseja tiedekunnan opetushenkilökunnalle. Kursseille on osallistunut jo yli 500 opettajaa. Yksikössä on haluttu myös edesauttaa nuorissa lääkäreissä kytevän kliinisen opettajan kipinän roihahtamista, ja niinpä syksystä 2014 lähtien myös neljälle perustutkinto-opiskelijalle on tarjottu mahdollisuus ensi askeleihin kliinisen opettajan urapolulla jo ennen lääkäriksi valmistumista.

Mikä saa opiskelijan kiinnostumaan pedagogiikasta? Mitä hyötyä pedagogisesta osaamisesta on nuorelle lääkärille?

Lääketieteellisen pedagogiikan opintopolku (LPOP) on 20-25 opintopisteen opintokokonaisuus, joka on suunnattu neljännen ja viidennen vuosikurssin lääketieteen ja hammaslääketieteen kandidaateille. Opintopolku on kaksivuotinen ja koostuu Lääketieteellisen pedagogiikan kurssista (10 op), vertaisopetuksesta (10 op) sekä vapaaehtoisesta projektityöstä (5 op).

Lääketieteellisen pedagogiikan kurssilla pedalinjalaiset pääsevät asettumaan oppijan rooliin yhdessä tiedekunnan opetushenkilökunnan kanssa. Kurssi rakentuu viidestä kuusituntisesta seminaarista, joista kussakin pureudutaan yhteen yliopistopedagogiikan teemaan. Linjakas opetus, aktivoivat opetusmenetelmät, palautteenanto ja ryhmädynamiikan lainalaisuudet ovat seminaarien keskeisimpiä aihealueita. Seminaareissa opiskelijat pääsevät toimimaan kokemusasiantuntijoina, jotka haastavat jatkuvasti vanhempia kollegoitaan tarkastelemaan opettamista opiskelijan näkövinkkelistä.

Seminaariopetuksen lisäksi jokainen kurssilainen toteuttaa yksin tai pareittain vapaavalintaisen opetuksen kehittämishankkeen. Kehittämishankkeita työstetään kahdeksan hengen pienryhmissä. Pienryhmien rikkaus tässäkin tapauksessa on siinä, että jokaiseen ryhmään kuuluu tiedekuntalaisia kliinisen opettajan urapolun eri vaiheista aina opiskelijoista kokeneimpiin opettajakonkareihin. Aiempina vuosina kurssin kandidaatit ovat muun muassa kehittäneet olemassa olevia palautejärjestelmiä sekä tuottaneet uusia videomuotoisia oppimateriaaleja.

Lääketieteellisen pedagogiikan kurssilla oppiminen nojautuu itsereflektioon. Monen opiskelijan korvissa ennakkotehtävät ja oppimispäiväkirjat ovat suorastaan kirosanoja. Itsereflektiokyvyn puuttuminen on kuitenkin myrkkyä ammatilliselle kehittymiselle. Ilman oman toiminnan kriittistä tarkastelua ja säännöllistä itsearviointia nuori lääkäri on sokea omille puutteilleen. Itsereflektiotaitoja voi kuitenkin harjoitella, ja opetustehtävissä toimimisen on eritoten todettu edistävän näitä taitoja.

Ammatillisesta kehittymisestä puhuttaessa parrasvaloihin nousee lisäksi ajatus elinikäisestä oppimisesta. Elinikäisen oppimisen oppiminen on päämäärä, jonka opiskeluajan rajallisuus ja tietomäärän loputtomuus yliopistotutkinnoille asettaa. Nykypäivänä vallitseva konstruktivistinen oppimiskäsitys korostaa opiskelijan aktiivista roolia oppimisprosessissa: opiskelijan tulee aktiivisesti pyrkiä kytkemään uusi tieto osaksi suurempaa asiakokonaisuutta. Ennen kuin opiskelijoilta voidaan kuitenkaan yliopistossa ja myöhemmin työelämässä vaatia itseohjautuvuutta ja vastuunkantoa omasta oppimisestaan, tulee yliopiston tarjota heille siihen riittävät valmiudet. Oppiminen on taito, jota voi ja pitää ohjatusti harjoitella. Pedagogisten mallien tunteminen mahdollistaa oppimisprosesseihin ja oppimisen laatuun vaikuttavien tekijöiden tunnistamisen, omien opetukseen ja oppimiseen liittyvien käsitysten muokkaamisen ja lopulta itselle räätälöityjen oppimismenetelmien valikoitumisen.

Nuoren lääkärin on lisäksi tärkeää hahmottaa tulevaan ammattiinsa kiinteästi sisältyvä opetusvelvollisuus. Jo ensimmäistä lääkärinsijaisuutta tehdessään moni kandi ohjaa työssään nuorempaa amanuenssia. Koulutuspaikkakyselyn tuoreimpien tulosten mukaan erikoistuvista lääkäreistä yli puolet ohjaa työssään nuorempia kollegoita. Näistä kuitenkin vain 12 % on saanut ohjaukseen koulutusta.

Lääketieteellisen pedagogiikan opintopolulla pedalinjalaiset pääsevät kerryttämään opetuskokemusta opettamalla nuorempia kollegoitaan sekä muiden terveydenhuoltoalojen opiskelijoita. Joka kevät pedalinjalaiset toimivat vertaisopettajina Kliinisten taitojen johdantokurssilla, joka on suunnattu seuraavana syksynä kliiniset opintonsa aloittavalle vuosikurssille. Kyseessä on valinnainen viikonloppukurssi, jossa pedalinjalaisten kouluttamat vapaaehtoiset vertaisohjaajat opettavat nuoremmilleen lääkärin työssä keskeisiä kliinisiä taitoja, kuten auskultointia ja neurologisen statuksen tekemistä.

Yhteisten toimitilojen ansiosta moniammatillista opetusta on alettu Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa harjoittaa viime vuosina yhä enenevissä määrin. Tänä keväänä pedalinjalaiset järjestävät viidennen vuosikurssin kandeille ja loppuvaiheen fysioterapeuttiopiskelijoille suunnatun moniammatillisen tuki- ja liikuntaelinsairauksien teemapäivän, jossa opiskelijat pääsevät simuloimaan moniammatillista potilastyötä. Myöhemmin tänä vuonna järjestetään vastaavanlainen teemapäivä yhteistyössä sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa.

Opettamisesta ei hyödy vain yksin opetettava. Opettamista pidetään yhtenä tehokkaimmista oppimismenetelmistä, ja onpa opetustaitojen väitetty korreloivan positiivisesti akateemisen menestyksenkin kanssa. Opettaessaan kokemattomampaa kollegaa opettaja tulee syventäneeksi omaa osaamistaan ja vahvistaakseen omaa asiantuntijuuttaan. Opetustilanteessa vuorovaikutustaidot kehittyvät, ja aktiivinen opiskelija haastaa opettajan argumentointikykyäkin. Vertaisopetus onkin pitkälti alihyödynnetty voimavara, josta voitaisiin etsiä osaratkaisuja tämän päivän opetusresurssipulaan.

Lääketieteellisen pedagogiikan opintopolku on opettanut minulle, miten laaja-alaista hyötyä yliopistopedagogiikan tuntemisesta on. Pedagoginen osaaminen on paitsi antanut minulle valmiuksia toimia opetustehtävissä myös tehnyt minusta taitavamman oppijan ja innostanut minua ryhtymään maamme lääkärikoulutuksen kehittämiseen.

Pedagoginen osaaminen on monitoimityökalu, johon jokaisella nuorella lääkärillä pitäisi olla mahdollisuus tarttua.

 

Katariina Kökkö
Koulutusvaliokunnan jäsen
Viidennen vuosikurssin lääketieteen kandidaatti Turusta