Tiedätkö paikan, missä sydän- ja verisuonikirurgi ruokkii 2000 ihmistä ja jossa anestesialääkäri ui päivät märkäpuku päällä lasten turvallisuutta valvoen? Me tiedämme – paikka löytyy Puumalan rannalta.

Laura Tiittanen on yksi vapaaehtoisista lääkäreistä sekä leirin lääkinnän päällikkö Järvi-Suomen partiolaisten kesän Kosmos-piirileirillä, johon osallistui noin 2000 partiolaista. Heistä suurin osa oli lapsia ja nuoria. Kysyimme Lauralta mikä saa hänet rakentamaan pientä terveyskeskusta kovempitasoisemman leirisairaalan keskelle metsää, viettämään kesälomansa lääkärin tehtävissä, kantamaan lääkinnällistä vastuuta tuhatpäisestä leirikansasta – sekä maksamaan tästä kaikesta lähes 200 euron leirimaksun.

Laura, kun saavuimme leirille kuulimme jo ensimmäisenä iltana huhun, jonka mukaan täällä – keskellä metsää – on tällä hetkellä parempi lääkinnällinen valmius kuin Puumalan paikallisessa terveyskeskuksessa. Pitääkö tämä paikkansa?

Todennäköisesti pitää paikkansa. Lääkintätiimissämme on tällä hetkellä kolme lääkäriä ja olemme työvuorossa vuoron perää. Itse olen reilu vuosi sitten valmistunut lisensiaatti. Minulla on virka Outokummun terveyskeskuksessa, mutta teen tänä kesänä YEK-koulutustani sisätautiklinikassa erikoistuvan lääkärin viransijaisena. Minun lisäkseni leirisairaalan lääkäreinä toimivat radiologiaan erikoistuva Juho Paltta sekä lastenlääkäri Lotta Mäkelä. Lisäksemme leirisairaalassa on paikalla yhdeksän hoitajaa mm. ensihoidon kenttäjohtaja, neurokirurginen hoitaja, päivystyksen hoitaja, lastenosaston hoitaja sekä ensihoitaja. Osaamista siis löytyy monelta osa-alueelta. Leirisairaalan varustukseen kuuluu myös ambulanssi, josta löytyy mm. defibrillaattori, lisähappi sekä valmius mm. liuotushoitoon.

Koska vesilaaksossa on lapsille paljon ohjelmaa, on hätätilanteisiin varustauduttu myös valmiudella tukea potilaan hengitystä. Vesilaaksossa meillä todellakin on anestesialääkäri märkäpuvussaan seuraamassa uivia lapsia, samalla kun leirin Turvaan kuuluvat miehet seuraavat tilannetta vesilaakson alueella partioivasta kumiveneestä, Laura kertoo. Kyseistä anestesialääkäriä ei kuitenkaan lasketa mukaan leirisairaalan vahvuuteen, sillä hänellä on toinen pesti leirillä. Myös leirin keittiöhenkilökunnassa toimii verisuonikirurgi. Lisäksi leirissä on sisätautien ylilääkäri, joka kävi myös huikkaamassa, että auttaa mielellään, mikäli tulee tarvetta. Moni partiolainen on päätynyt lääkärin ammattiin, mutta ymmärrän että kaikki eivät halua olla sairaalan pestissä, vaan haluavat tehdä lomallaan jotain muutakin kuin lääkärinhommia.

Mistä saitte resurssit näin kattavan leirisairaalan perustamiseen?

Paljon hoitotarvikkeita saatiin Mikkelin keskussairaalan päivystyksestä. Kaikille osapuolille oli varmasti helppoa, että saimme omat potilaamme hoidettua ripeästi täällä metsässä. Hoitotarvikkeet mahdollistivat leirisairaalan rakentamisen ja olivat iso apu työllemme, Laura kiittelee.

Leirin käytössä oleva ambulanssi saatiin lainaan ja toi turvaa, mikäli jotain oikein vakavaa sattuisi. Tällöin ensihoito voitaisiin aloittaa heti. Hälytysajoja ambulanssilla ei kuitenkaan ole lupaa suorittaa. Myös Puumalan terveyskeskus on auttanut meitä paljon, Laura kertoo.

Milloin aloititte leirin turvallisuusasioiden suunnittelun?

Viime syksynä olen ensimmäisen kerran istunut alas leirin Turvan henkilöiden kanssa, jolloin on mietitty mahdolliset riskit mitä leirillä voi tapahtua ja miten niihin varaudumme. Toisaalta alustavia suunnitelmia oli olemassa jo edellisten leirien pohjalta.

Maksat siitä, että olet leirillä lääkärinä kaksi viikkoa eli koko kesälomasi ajan. Mistä kumpuaa intosi tehdä lääkärin työtä myös vapaaehtoisesti?

Kyllä se kumpuaa siitä halusta, että voi toteuttaa lapsille ja nuorille tätä harrastusta ja leirielämää. Siihen kuuluu myös se, että täällä leirillä voi olla vaikka jotakin pientä sattuisikin tai vaikka olisi joku perussairaus, joka vaatisi vähän enemmän huolenpitoa.

Minkälainen yhteishenki teillä on täällä leirisairaalan alueella?

Se on ihan mieletön ja on iso syy siihen, miksi tätä jaksaa tehdä. Partiossakin tulee pysyttyä mukana, koska täältä saa paljon uusia tuttuja ja ihmiset ovat hyvin samanhenkisiä. Ja meillä kun tämä on täällä leirisairaalassa porukalla tällaista odottelua, niin aika hervotonta huumoria meillä tuolla on. Kyllä me aina välillä nauretaan, että mistä ne ovat oikein kaivaneet nämä ihmiset tänne. Ihana huomata että on löytynyt muutama muukin tänne leirisairaalaan kanssani lomaa viettämään, Laura nauraa.

Kerro vielä, mitkä ominaisuudet yhdistävät partiolaista ja lääkäriä?

Kun on ollut lähes koko ikänsä partiossa, niin on oppinut kantamaan vastuuta jo nuorena. Myös johtamistaidot, esiintymistaidot ja sosiaaliset taidot ovat olleet hyödyksi sekä partiolaisena että lääkärinammatissa.

Eipä siis ihme, että moni partiolainen on päätynyt lääketieteenalalle ja leirikokiksikin on varaa valita vaikkapa kirurgi.

 

Venla Heiskanen
leiriläisen äiti

 

Lääketieteen kandidaatti Jesper Perälä  ja leirilääkäri Laura Tiittanen