Kansainvälinen yhteistyö on vahva osa tiedeyhteisöä erityisesti lääketieteen alalla: maailmanlaajuinen tutkimus on ollut mukana luomassa nykyään käytössä olevia yhtenäisiä käytäntöjä ja vie näitä jatkuvasti eteenpäin. Jotta tutkimustuloksia päästään hyödyntämään kattavasti, on muun muassa luotu valtioiden rajat ylittäviä hoitosuosituksia sekä siirrytty avoimiin julkaisuihin, jotka mahdollistavat tieteen lukemisen missä tahansa. Avoimet julkaisut eivät ole ongelmattomia, mutta ovat jo tässä vaiheessa kehitystänsä hieno osoitus siitä, mitä maiden välinen yhteistyö voi parhaimmillaan olla.

Halu luoda uusia kansainvälisiä yhteistyömalleja rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ei ole itsestään selvää. Vieraiden kulttuurien tuntemattomuus voi johtaa yhteistyöhaluttomuuteen ja pahimmillaan jopa perättömään negatiivissävytteiseen ajatteluun. Negatiivisista ennakkoluuloista voi koitua ongelmia, etenkin jos näiden jakamiseen sortuu isompi ja vaikutusvaltaisempi taho kuten valtio tai valtakunnallinen media. Voi syntyä naiivi ajatus siitä, että tuntemattoman sijaan ajattelemmekin tietävämme kulttuurista jotain – että se olisi täysin erilaista, outoa ja pelottavaa. Tällaiset ajatukset eivät johda hedelmälliseen yhteistyöhön vaan kasvattavat tarpeetonta kuilua eri kulttuurien edustajien välillä.

Omalla kohdallani pysäyttävä keino tajuta edellä mainitun ajattelulogiikan paikkansapitämättömyys oli viimekesäinen vaihtoni Italian Sardiniassa yhdessä 15 ympäri maailmaa tulleen vaihtarin kanssa. Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista auttoi ymmärtämään, ettei yhteenkuuluvuuden tunteessa ole välttämättä kysymys samoista lähtökodista, vaan kyse voi olla pelkästään samoista päämääristä. Kulttuuritaustoista riippumatta saatoimme haaveilla samankaltaisesta tulevaisuudesta, janota samanlaisia seikkailuja ja ennen kaikkea nauttia välillemme muodostuneista vahvoista ystävyyssuhteista.

Lääketieteen hyvät yhtenäiset käytännöt olisivat tälläkin hetkellä todella tarpeen, kun COVID-19-pandemia hankaloittaa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Paljon puhetta siitä, onko oman maan toimintalinja parempi vai huonompi kuin naapurimaan, on ilmoilla, ja monissa maissa uutisointi on tupaten täynnä koronaa. Fokus on nykyhetkessä, mutta äärimmäisen tärkeää olisi myös pohtia koronatonta tulevaisuutta ja miten siihen päästään. WHO on saanut kritiikkiä toiminnastaan pandemian alkukuukausien aikana, joten nyt sillä olisikin näytön paikka johtajaroolin ottamisessa kriisin ratkaisemiseksi.

Pandemia tulee kreikankielisistä sanoista pan eli kaikki ja demos eli ihmiset. Kuinka saada ihmiset pitämään pandemiaa kaikkien yhteisenä ongelmana, joka tulisi ratkaista yhdessä? Uskon lääkärikunnan olevan potentiaalinen tiennäyttäjä. Toivon, että yhteistyö poistaa koronan aikanaan jokaisen ihmisen murheista, riippumatta maantieteellisestä sijainnista maapallollamme. Tuodaan siis esimerkillisesti esiin kansainvälisen yhteistyön tarve, sillä tätä pandemiaa ei valtiomme rajojen sisäpuolella kukisteta.

Vielä viimeiseksi haluaisin jakaa arkkiatri Risto Pelkosen ajatuksia yhteistyön mahdollisuuksista, joita en itse paremmin voisi loppuun kiteyttää: ”Toivon, että tällä pandemialla on kotoisiakin avarampia globaaleja vaikutuksia. Maailmanlaajuiset uhkakuvat voidaan torjua vain yhdessä. Kaikilla meillä on vain yksi yhteinen ja sairas maapallo.” (Lääkärilehti 16/2020)

 

Mona Takalo
LK
Puheenjohtaja – FiMSIC (Finnish Medical Students’ International Committee)