“Tervetuloa hyvät kollegat!” Jotakuinkin näillä sanoilla allekirjoittanut kurssitovereineen toivotettiin tervetulleeksi Tampereen yliopistoon ja lääketieteelliseen tiedekuntaan koulutusjohtajamme toimesta syksyllä 2017. Olin hämmentynyt. Jo vuosikymmeniä lääkärin työtä tehnyt opettajamme kutsuu minua kollegakseen, vaikka edes ensimmäinen opiskelupäiväni ei ole vielä kunnolla alkanut. Tässä on jotain erityistä.

Näin neljän vuoden opiskeluiden jälkeen voin todeta olleeni oikeassa. Tuossa hetkessä todella oli jotain erityistä, ja on yhä tänäkin päivänä. Lääkärikunnan sisäinen arvostus ja kollegiaalisuus toinen toisiaan kohtaan on jotain, mitä en ole nähnyt tai kuullut olevan olemassa yhtä vahvana yhdenkään muun ammattikunnan tai tieteenalan sisällä. Se on valtava voimavara, josta hyödymme paljon niin yksilö- kuin yhteisötasollakin ja jota tulisi vaalia viimeiseen asti. 

Pian jo puolitoista vuotta kestänyt koronapandemia on jättänyt jälkensä jokaiseen meistä, ja sen vaikutukset tulevat näkymään yhteiskunnassamme vielä pitkään. Ihmiset voivat pandemian vaikutuksesta pahoin ja purkavat sitä enemmän tai vähemmän rakentavin keinoin. Tämä näkyy valitettavasti – mutta ymmärrettävästi – myös lääkäri- ja medisiinarikunnan keskuudessa. Niin keskinäinen sosiaalisen median kanavissa huutelu, kandien huomiotta jättäminen kuin medisiinareiden oma vastakkainasettelu ja muut lieveilmiöt ovat huolestuttavassa määrin lisääntyneet.

Nyt jos milloinkaan on keskinäinen kollegiaalisuutemme tärkeämmässä asemassa kuin koskaan aikaisemmin, ja siitä tulee pitää kiinni.

Niin terveydenhuoltojärjestelmämme, kandien opetus kuin oma työhyvinvointimmekin pohjaavat vahvasti kollegiaalisuuden varaan, ja sen rapauttaminen olisi kohtalokasta kaikille näistä osa-alueista. Pahimmassa tapauksessa vaikutukset voisivat kantaa jopa vuosikymmenien päähän.

Haluaisin näin kesän kynnyksellä kannustaa jokaista lääkäriä, medisiinaria, järjestöä ja muuta lääkäriyhteisöä jaksamaan ja tukemaan toinen toistaan vaikeista ajoista huolimatta. Ei polteta siltoja väleiltämme hädän hetkellä, vaan vedetään yhdessä samaa köyttä ja puhalletaan vielä viimeisen rutistuksen verran siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Koronapandemia runtelee meitä ja yhteiskuntaamme riittävästi jo ulkoa päin. Pyritään me tekemään kaikkemme, ettemme tee itse samaa sisältä käsin.

Valoa on toivottavasti jo tunnelin päässä! 

 

Markus Hautamäki, LK
Strateginen erikoissihteeri
Suomen Medisiinariliitto ry