Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Pääkirjoitus: Millainen on sinun visiosi?
Etusivu > Pääkirjoitus: Millainen on sinun visiosi?

Pääkirjoitus: Millainen on sinun visiosi?

Kun vuodenvaihteessa aloitin Nuori Lääkäri -lehden päätoimittajana, moni kysyi, millainen visio minulla on lehdestä. 

Kysymys sai minut hämilleni, vaikka vastauksen olisi tietysti pitänyt olla aivan selvä. Mielessäni se sitä olikin. Haluan jatkaa Pauli Vähämurron ansiokasta työtä lehden mainion toimituksen kanssa. Tiedän, millaisia juttuja haluan julkaista ja millaisia en. 

Paraskaan idea ei kanna, jos se ei saa kuuluvuutta. Kun ympäristö on jo valmiiksi täynnä uutisia, ideoita ja mielipiteitä, kuuluvuutta saa vain, jos osaa sanoittaa näkemyksensä selkeästi ja samaistuttavasti. 

Nuoren lääkärin visio on tällä hetkellä kovempaa valuuttaa kuin aikoihin. Se on nostettu toistuvasti valokeilaan kuluneen vuoden aikana. Jopa yleisillä keskustelupalstoilla on oivallettu, että nuorten lääkärien mielessä liikkuu ehkä muutakin kuin raha. 

Yksi esimerkki nuorten lääkärien yhteisestä visiosta, joka kuuluu ja näkyy, on NLY:n Koulutuspaikkakysely. Kyselyn tuloksiin voi tutustua paitsi tämän lehden sivuilla ja NLY:n nettisivuilla, myös Ylen, MTV:n ja monien paikallislehtien jutuissa. Tulokset kertovat selkeästi myös ulkopuoliselle, millaisessa ympäristössä me nuoret lääkärit haluamme ja voimme tehdä työtä ja oppia. 

Muuttuvassa suomalaisessa terveydenhuollossa nuorilla lääkäreillä on paljon annettavaa. Me voimme vaikuttaa paitsi siihen, miten teemme töitä tulevaisuudessa, myös esimerkiksi siihen, miten tieteestä puhutaan julkisuudessa ja millaisia eettisiä ratkaisuja teemme ammattikuntana. 

Siksi minun visiooni kuuluu, että Nuori Lääkäri on lehti, jossa nuoret lääkärit voivat tuoda esiin omia visioitaan – niin haastateltavina ja asiantuntijoina kuin kirjoittajina ja kuvaajina. 

 

Minna Lehtisalo
Päätoimittaja 

Avainsanat: