Hippokrateen valan hengessä lääkärikuntaa on perinteisesti pidetty maallisesta mammonasta piittaamattomina kutsumustyöläisinä. Ajatus siitä, ettei ihmisen henkeen ja terveyteen liittyviä asioita voi rahassa mitata on kaunis ja idealistinen – ja valitettavasti väärä. Terveys ja talous liittyvät mitä suurimmassa määrin toisiinsa. Toisaalta on mietittävä, kuinka paljon sairastaminen maksaa yhteiskunnalle, toisaalta sitä, minkälaisia vaikutuksia sillä on yksilön taloudelliseen tilanteeseen. Molempien kohdalla karkea lopputulos on sama: Sairastaminen tulee kalliiksi sekä potilaalle että veronmaksajille.

Nyt kun terveydenhuollon kirstu ammottaa tyhjyyttään ja niin tutkimus-, koulutus- kuin investointirahat ovat tiukassa, meidän on syytä ajatella rahaa enemmän kuin koskaan. Koska on selvää, että jokainen meistä haluaa hoitaa potilaansa mahdollisimman hyvin, meidän on ammattikuntana kyettävä opeteltava olemaan säästäväisempiä ja tehokkaampia.

Jokainen lääkäri – toki kunnallisella puolella työskentelevät etunenässä – käyttää päivittäin työssään merkittävää julkista valtaa. Jokainen röntgenlähete, labrapassitus ja lääkemääräys iskee suoraan veronmaksajan kukkaroon. Yksittäinen lääkäri voi käyttää päivässä jopa kymmeniä tuhansia euroja yhteisiä rahoja. Tämä tuntuu unohtuvan varsin usein.

Priorisointi on ollut viimeisten vuosien mörkö, jolla on peloteltu sekä tavallista kansalaista että lääkärikuntaa. Pelonsekaisin tuntein kuvittelemme dystopian, jossa joudumme päättämään potilaan elämästä ja kuolemasta taloudellisten realiteettien takia. Priorisointi ei kuitenkaan ole mikään heitteillejätön synonyymi vaan keino jakaa niukkuutta siten, että vähäisillä resursseilla voitaisiin hoitaa mahdollisimman montaa potilasta.

Tässä lehdessä kollega ja nykyinen kansanedustaja Sari Raassina pohtii terveystaloustieteen ja kansanterveyden yhteyttä ja sitä, millä perustein ja miten saisimme nykyiset resurssit riittämään entistä paremmin. Hän muistuttaa myös kansallisten yhtenäisten kriteereiden tarpeesta. Oikeudenmukaisuus ja potilaiden tasa-arvo edellyttävät, että hoidamme potilaita samoin perustein asuinpaikasta riippumatta.

Nyt onkin aika valjastaa kaikkien erikoisalojen kirkkaimmat mielet pohtimaan oman erikoisalansa hoito- ja tutkimusmuotojen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Samalla on palautettava mieleen se, ettei tehokkuus ole pahasta vaan onnistuessaan tuottaa terveyttä ja laadukasta elämää samoilla resursseilla yhä useammalle potilaalle. On kaikkien kannalta parempi, että lääkärit päättävät, mitkä hoidot ja missä laajuudessa kuuluvat julkisen puolen maksettavaksi, kuin että päätöksen tekeä joku muu. Hyvät kollegat, ajatelkaa rahaa! Jos me emme sitä tee, joku muu tekee sen meidän puolestamme.

Petja Orre
Nuori Lääkäri -lehden päätoimittaja

Lue myös muita Nuori Lääkäri 6/15 -lehden kirjoituksia sekä Petja Orren aikaisempia kolumneja.