Sanotaan, että viestintä epäonnistuu aina, paitsi vahingossa. Lääkärin tulee kuitenkin viestiä luotettavasti niin kirjallisesti kuin sanallisestikin. Anamneesin merkityksen diagnoosin teossa sanotaan olevan jopa 80-90% ja lääkärin vuorovaikutustaito potilaan kokeman hoivavaikutuksen kannalta keskeinen. Toisaalta lääkärit luottavat toiminnassaan kollegoilta saatuun konsultaatioon ja lääkärin määräykset jalkautuvat sanallisesti ja kirjallisesti edelleen hoitotiimille. Näiden viestien välittyminen on hyvän hoidon ja potilasturvallisuuden perusta.
Väärinymmärryksiä, ristiriitatilanteita ja konflikteja kuitenkin väistämättä syntyy. Keskeistä on se, miten niiden kohdalla tulee toimia.
Sisäiset konfliktit (tilanteet, joissa henkilö itse kokee ristiriitaisia motiiveja) lienevät terveydenhuollossa yleisiä. Haastavat tilanteet, kuten hoidon rajaukset tai potilasta rajoittavat päätökset, voivat tuntua vaikeilta ja paineistetussa tilanteessa sisäinen konflikti leviää helposti ympäristöön. Oma sisäinen ristiriitaisuus ja sen sietäminen lieneekin konfliktitilanteiden ratkaisun avain. Itselle on hyvä oppia nauramaan ja nöyrtymään sen edessä, että aina edes oma toiminta ei ole itselle selkeää. On muistettava, että useimmat meistä toimisivat monissa tilanteissa jälkiviisaana toisin.
Jonkinlainen konflikti on myös vastatunne potilaaseen. Erityisesti ollessaan itse kuormittunut, tai väsynyt, herättävät sairaus ja hätä suojautumisreaktion. Itsensä kanssa on opittava sinuiksi, jotta osaa erottaa potilaasta tarttuneen tunteen omastaan. Työskentely psykiatrialla on ollut tässä itselleni suureksi avuksi saadessani nuorena lääkärinä nauttia työnohjauksen tuottamasta lisääntyneestä itsereflektiosta. Käytännön vinkkeinä olen oppinut, että pelkkä asian tiedostaminen saattaa auttaa. Itseään voi palauttaa vaikka asettamalla jalat vankasti maahan tai ottamalla muutaman rauhallisen hengenvedon. Hankalammassa tilanteessa potilasta voi pyytää odottamaan ja poistua itse hetkeksi.
Kohtasin tällaisen tilanteen kuultuani läheisen perheenjäsenen sairastumisesta. Seuraavana työpäivänä sairaalavuoteen äärellä huomasin oman heräävän ärtymykseni ja myönsin potilaalle suoraan, että nyt lähdettiin liikkeelle väärällä jalalla ja aloitin alusta. Potilaan ymmärtäväinen suhtautuminen sai jaksamaan myös lopun työpäivästä. Tilanne olisi päättynyt toisin, jos olisinkin lukittautunut oppositioon ja kieltäytynyt ottamasta potilaan hätää vastaan. Kokeneet terapiatyön tekijät opettivatkin alkuvuosina, että on tärkeää löytää potilaasta edes jotain, mistä voi pitää, jotta vastatunteet saa pidettyä hallinnassa. Eräästä potilaasta kollega kertoi, että hänellä oli kauniit silmät. Se riitti.
Omien rajojen oppiminenkin on tärkeää. Jokainen meistä kohtaa tilanteita, joissa rajoja selvästi rikotaan ja näistä tilanteista eteenpäin selviäminen vaatii jämäkkyyttä. Mari Aulanko kirjoittaa, että ”oma käyttäytyminen riippuu päätöksistä, ei olosuhteista. Se miten meitä kohdellaan tai mitä meille tapahtuu ei ole varsinainen vahingoittaja, vaan oma reaktiomme siihen”. Satuttavienkin konfliktien keskellä on hyvä muistaa, että vaikka emme saa valita mitä meille tapahtuu, voimme valita miten siihen reagoimme. Konfliktit lähtevät herkästi elämään omaa elämäänsä loukkaantumisen ohittaessa logiikan ja järkevän pohdiskelun, säikähdyksen ohjatessa käytöstä. Vakavien konfliktien keskellä voikin olla hyvä ohjata itseään kuin trauman ensihoidossa. Ensin rauhoittaa tilanne ja luoda itselle turvallinen ympäristö ja pohtia vasta sitten reaktiota varsinaiseen tapahtumaan.
Lääkäri kohtaa monenlaisia haasteita erilaisiin rooleihin ja tilanteisiin sopeutuessa. Työnohjaus toisi mahdollisuuden harjoitella vuorovaikutus- ja konfliktitilanteiden hallintaa. Voidaksemme viestiä tietoisesti ympärillämme olevien kanssa, tulee meidän oppia viestimään vähintään yhtä hyvin itsemme kanssa.
Sara Launio
LL, NLY:n hallituksen puheenjohtaja
