Sami tulee kahden muun vasta-aloittaneen lääkärin kanssa ensimmäistä kertaa uuden työpaikkansa lääkärimeetingiin. Hän lähtee reippaasti ojentamaan kättään kätelläkseen uusia kollegoitaan. Yhtä senioria lukuunottamatta kukaan ei noteeraa tai suostu kättelemään tulokkaita.
Kahdella vanhemmalla seniorilääkärillä on hauskaa keskenään, kun he suunnittelevat yhteistä lomareissuaan. Myöhemmin toinen heistä mainitsee, kuinka hyvä kollegiaalinen henki heidän työpaikallaan onkaan.
Lomareissulleen kaverukset lähtevät seuraavana perjantaina jo puolenpäivän maissa. Iltapäivän potilaita he eivät vaivautuneet perumaan, vaan siirsivät ne vain ylimääräisiksi Samille ja toiselle kollegalle. Sami ihmettelee paljon kaikkien puhumaa kollegiaalisuutta, hän ei ole sitä vielä urallaan kokenut. Viikko päättyy ajatuksiin: ”Jos edes normaaleista kohteliaista tavoista pidettäisiin siinä määrin kiinni, että kaikki voisivat tehdä työnsä hyvillä mielin, olisi elämä paljon helpompaa.”
Lääkäriliitto viettää kollegiaalisuuden teemavuotta. Yritetäänkö tässä tekohengittää vanhaa tapaa, joka ei sovi moderniin maailmaan?
”Yliopistosairaalajakso jännittää Teijaa, vaikka keskussairaalakokemusta on ehtinyt omalta erikoisalalta kertyä jo parin vuoden ajalta. Lohduttavaa on kuitenkin se, että hänelle on luvattu kahden viikon perehdytys uuteen työpaikkaan ja työympäristöön. Ensimmäisenä päivänä hän ei ehdi aamumeetingiin, koska kukaan ei ole tilannut hänelle tunnuksia uuteen potilastietojärjestelmään. Silti oppi tarttuu hyvin mukavan hoitajan auttaessa kädestä pitäen. Iltapäivä muuttuu kuitenkin kauhuksi. Toinen hoitaja tuo hänelle osastopäivystäjän puhelimen ja kertoo, että Teija on osastollaan seuraavan kuukauden ajan ainoa lääkäri ja että tänään hänen on määrä päivystää. Teija yrittää kysyä, keneltä hän voi tarvittaessa pyytää apua tai kysyä neuvoa. Vastausta ei tule. Teijan päivä päättyy kyyneliin ja ajatuksiin, olisiko ala pitänyt kuitenkin valita toisin.”
Myös perehdyttäminen, sovituista asioista kiinni pitäminen ja nuoren lääkärin tukeminen kuuluvat kollegiaalisuuden periaatteisiin. Voisiko teidän työpaikassanne tapahtua edellä kuvatuilla tavoin?
Hoitajan tullessa uuteen työpaikkaan hän usein työskentee alkuun kokeneemman hoitajan rinnalla, hyviä käytäntöjä omaksuen. Miksei lääkärien kohdalla toimita samoin?
Lääkärien mentaliteettia kuvaa mielestäni hyvin erään ylilääkärin sanonta: uimaan oppii vain uimalla. Eikö kuitenkin se, että joku olisi kertomassa ennen ensimmäistä uimakertaa, kuinka pysyä pinnalla, olisi paljon parempi tapa kouluttaa?
”Teemu on ollut neljä vuotta töissä omalla erikoisalallaan ja on nyt tekemässä niin sanottuja reunapalveluja toisella alalla. Kyseisen alan seniorierikoislääkäri tekee täysin nykyisten hoitokäytäntöjen vastaisia hoitolinjauksia Teemun erikoistumisalaa koskevissa kysymyksissä. Teemu tuo asian esiin ystävällisesti ja kehittävästi. ”Saatanan nulikka” on ainoa, mitä Teemu saa vastaukseksi. Toinen, alalta juuri valmistuvassa oleva erikoislääkäri tulee kertomaan Teemulle jälkikäteen viisaan neuvon: Älä ikinä puutu erikoislääkärien tekemiin hoitolinjauksiin, selviät paljon vähemmällä. Ja se on kollegiaalista.”
”Maija konsultoi erikoissairaanhoitoa vakavasti sairaan potilaan lähettämisestä keskussairaalaan. Ystävällistä ”Saako konsultoida?” aloitusta seuraa vastaus ”Kai sinun on pakko, kun kerran et osaa, ja minun on työni puolesta pakko vastata.” Maija menee hämilleen saamastaan kommentista eikä enää kunnolla osaa esittää kysymyksiään.”
”Yksityiselle toimijalle täysin ulkoistetulla terveysasemalla ovat töissä Mika, Osmo ja Pekka; kaikki loppuvaiheen lääketieteen opiskelijoita. Arki-illan ratoksi he avaavat television ja seuraavat keskusteluohjelmaa, jossa terveyskeskuslääkäri kertoo mielipiteitään yksityisten firmojen kautta töissä olevista lääkäreistä.
Hetken kuunneltuaan Osmo kertoo mielipiteensä siitä, mitä tapahtuisi, jos he kohtaisivat tämän terveyskeskuslääkärin kanssa pimeällä kujalla. Mika peruu suunnitelmansa mennä samaan kuntaan tulevaisuudessa töihin.”
Nimet on muutettu. Tarinat ovat todellisia, ja näitä tarinoita riittää. En oikein osaa sanoa, olisiko tällaisten työyksiköiden nimien julkistaminen kollegiaalista vai ei? Toki kollegiaalisuuteen kuuluu paljon muutakin, nämä ovat vain nuorten lääkäreiden ajatuksia tilanteista, joissa he ovat kohdanneet kollegiaalisuuden, tai sen puuttumisen, vahvimmin.
Vastaavia tapauksia on sattunut minun ja monen muun kollegan kohdalle useita. Ehkä sinunkin?
Kollegiaalisuudesta puhutaan paljon, mutta ollakseni rehellinen, olen nähnyt kollegiaalisempaa tomintaa monissa muissa ammattikunnissa kuin lääkärikunnassa. Toivon kolumnin herättävän mielipiteitä ja keskustelua, ja toivon kuulevani paljon päinvastaisia tarinoita. Sillä todella toivon, että kollegiaalisuus ei ole kuollut.
Santeri Seppälä, LL
Lue myös muut NLY:n nettisivujen kollegiaalisuutta käsittelevät artikkelit klikkaamalla alta vihreää ”kollegiaalisuus” -linkkiä.