Olipa kerran vanhassa kunnon Neuvostoliitossa, jossa kaikki oli mahdollista, kaupunki, jossa päätettiin tyydyttää kaikki terveyspalvelujen kysyntä. Tarpeethan ovat tunnetusti rajattomat, eri asia on se, kuinka paljon milläkin yhteiskunnalla on varaa laittaa voimavaroja palvelujen järjestämiseen.

Moskovasta ohjattiin voimavaroja niin paljon kuin tarvittiin tämän mielenkiintoisen eksperimentin toteuttamiseen. Lopputuloksena oli se, että koko kyseisen kaupungin väestö oli joko potilaina tai töissä paikallisessa sairaalassa. MOT.

Keskustelussa terveyspalvelujen järjestämisestä tulisi aina pystyä erottamaan väestön kokema kysyntä ja se osa siitä, joka on järkevää toteuttaa ja kustantaa yhteiskunnan voimavaroin. Omaa rahaa toki jokainen voi käyttää kaikenlaiseen muuhun palvelutarjontaan, josta osa ei kestä medisiinistä tarkastelua. Lääkärityövoiman ylitarjonnan vallitessa riski epäterveisiin käytäntöihin kasvaa. Lääkärikunta on kekseliästä ja esimerkkejä merkittävän lääkärityöttömyyden ajalta 1990-luvun alkupuolelta on tällaisista toimintatavoista.

Lääkärikoulutus on kallista: valmistuvaa lisensiaattia kohti OKM ja STM laittavat rahaa osapuilleen ”vanhan miljoonan”. Lisäksi vanha kansainvälinen totuus on  se, että lääkärimäärä korreloi terveydenhuollon kustannuksiin. Lääkäreillä on toiminnallaan tapana aiheuttaa kustannuksia määräämällä tutkimuksia, lääkkeitä ja muuta hoitoa. Eli tästä aiheutuu lisää kustannuksia yhteiskunnalle.

Opetushallinnossa laaditut ennusteet sosiaali- ja terveydenhuollon tulevasta työvoimakehityksestä ovat olleet sen suuntaisia, että niiden toteuttamiseksi lähes koko nuorisoikäluokka tulisi kouluttaa tälle sektorille tai sitten alkaa toden teolla tuoda maahan ulkomaista työvoimaa. Eli kaivaa esille uudestaan suunnitelma Helsinki-Tallinna –tunnelin rakentamisesta. Työvoiman ”vihamielinen” rekrytointi on epäeettistä, mistä lokakuun alussa lakon aloittaneet virolaiset kollegat ovat todisteena. Silti yksilötasolla lääkärityövoiman kansainvälinen liikkuvuus on mitä suositeltavinta ja sillä on pitkät perinteet.

Kun emme voi kaikkia tarpeita tyydyttää ja nuoria tulisi kouluttaa muidenkin alojen ammatteihin, jää jäljelle toimintatapojen arviointi, priorisointi ja järkeistäminen. Varmasti potilaidenkin omaa vastuuta voi lisätä. Uusavuttomuus ja yhteiskunnan avun perään huutaminen lisääntyvät. Naapurin eukko on usein vähintään yhtä hyvä kuuntelemaan, jos sitä halutaan terveydenhuollolta.