Kansanedustaja kertoi haastattelussa pitävänsä tärkeinä arvoina oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Kukapa ei – kuka poliitikko ilmoittaisi kannattavansa vääryyttä? Miksi silti yhteiskunnassa kiistellään monista asioista? Oikeudenmukaisuus, jota jokainen kannattaa, ymmärretään joka korvaparin välissä eri tavalla. Oikeudenmukaisuudessa on useita elementtejä, joiden tasapainottaminen ei ole ihan selvä juttu.
Kuvitellaan, että elämä on maraton-juoksukilpailu. On helppoa ajatella, että kilpailu on oikeudenmukainen, kun kaikki kilpailijat juoksevat saman matkan ja lähtevät liikkeelle samaan aikaan – he ovat kirjaimellisesti samalla viivalla. Kukin juoksee sitten kuten parhaiten pystyy. Kilpailussa toteutuu tasapuolisuus.
Vaan onko kilpailu enää oikeudenmukainen, kun juoksijoiden joukossa on henkilö pyörätuolissa? “Ei ole reilua”, monet sanoisivat, “hän joutui pyörätuoliin itsestään riippumatta, hänen pitää saada tasoitusta!”
Ei saa olla epäreilu. Käsitykseemme oikeudenmukaisuudesta kuuluu tärkeänä elementtinä reiluus, joka on vähän enemmän kuin tasapuolisuus.
***
Mutta kuinka paljon tasoitusta annamme pyörätuolikelaajalle? Ehkä hänen matkansa lyhennetään kahteen kilometriin 42:n sijasta. Näin kelaajalle on helppo voittaa kilpailu vain vähäisin ponnistuksin. Taas syntyy vastalauseita: on menty liian pitkälle.
“Ahkerasti treenanneella atleetilla pitää olla mahdollisuus voittaa kilpailu”, arvelisimme. Miksi? “Koska hän on harjoittelullaan ja lahjakkuudellaan sen ansainnut.”
Kilpajärjestely, joka jättäisi ponnistukset kokonaan palkitsematta, tuntuisi epäoikeudenmukaiselta. Ansionmukaisuus on siis osa oikeudenmukaisuuden käsitettä. Ajattelemme, että nähty vaiva oikeuttaa parempaan lopputulokseen.
***
Vaan entä joukon jäljessä puuskuttava ylipainoinen tupakoitsija? Hän on itse ahmimalla ja savuttelemalla tärvännyt oman kehonsa, hänellä ei ole mitään saumaa päästä edes puoleen väliin maratonia! Tässä kohtaa juoksukilpailuvertaus lakkaa toimimasta. Lienee selvää, että rapakuntoisella nikotinistilla ei olisi asiaa koko lenkille.
Elämä ei nimittäin ole juoksukilpailu, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Useimmat eivät haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa toiset sortuvat matkalle ja jossa aiemmista elämän ratkaisuista joutuu kärsimään kohtuuttomasti.
Tällöin oikeudenmukaisuuden rajoiksi tulevat ihmisarvon käsite sekä velvollisuus auttaa: Huonoon kuntoon itsensä saattanutta ei jätetä ojaan riutumaan, vaikka tarkasti ottaen olisikin vaikea sanoa, miten oikeudenmukaisuus tällöin toteutuu.
Ihmisyyteen kuuluu, että emme pitäisi hyväksyttävinä sellaisia sääntöjä, jotka ovat muodollisesti oikeudenmukaiset mutta johtavat kohtuuttomaan lopputulokseen.
***
Etiikan teorioilla ei voi tarjota ratkaisuja kirurgisella tarkkuudella. Ainoastaan vilpitön ja avoin debatti, jossa oikeudenmukaisuuden eri elementtejä pohditaan ja punnitaan, voi saattaa eri näkökulmat kohtuulliseen tasapainoon.
Siksi politiikassa tarvitaan analyyttisiä ja empaattisia ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään muitakin näkökulmia kuin omiaan. Epäilemättä lääkärin koulutus ja työ antavat tähän hyvät eväät.
Heikki Kuutti Uusitalo
Kirjoittaja on lääketieteen etiikkaan perehtynyt teologi.