Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Nuori Lääkäri tutkii
Etusivu > Nuori Lääkäri tutkii

Nuori Lääkäri tutkii

Palstalla nuoret lääkärit esittelevät väitöskirjansa ja kertovat, miten siihen päästiin.

 

Lauri Holmström – Sudden death due to non-ischemic myocardial diseases: genetics and electrocardiographic characteristics.

Olin pitänyt tutkimusta mielenkiintoisena alana jo ennen väitöskirjan tekoon ryhtymistä. Tähän kyseiseen projektiin ajauduin kuitenkin melko lailla hetken mielijohteesta. Olin ensimmäis vuotta lääketieteellisessä, kun sähköpostilistalle tuli haku syventävien opintojen tekijöistä kardiologialle aiheena sydänperäinen äkkikuolema. Pidin aihetta mielenkiintoisena ja seuraavassa hetkessä jo kyselin väitöskirjan mahdollisuudesta, jotta pääsisin projektiin mukaanJälkeenpäin voi todeta, että lähtövaiheessa minulla ei ollut oikein realistista käsitystä siitä mihin olen ryhtymässä, mutta olen tyytyväinen, että tuolloin tuli tartuttua tilaisuuteen ja että pääsin kyseiseen ryhmään mukaan.

Kahdessa väitöskirjani osatyössä tutkittiin äkkikuolemaan johtavien sydänlihassairauksien geneettistä taustaa ja kahdessa osatyössä kyseisiin sairauksiin liittyviä EKG-poikkeavuuksia. Osatyöt olivat 

1. Inferolateral early repolarization among non- ischaemic sudden cardiac death victims. 

2. Primary myocardial fibrosis as an alternative phenotype pathway of inherited cardiac structural disorders.  

3. Genetic contributions to the expression of acquired causes of cardiac hypertrophy in non-ischemic sudden cardiac death victims.  

4. Electrocardiographic associations with myocardial fibrosis among sudden cardiac death victims.  

Projekti eteni hyvinkin jouhevasti. Työtä toki oli ja pieniä vastoinkäymisiäkin, mutta missään vaiheessa ei tullut niin isoa takapakkia, että olisi vakavasti pitänyt miettiä projektin keskeyttämistä. Väitöstyössä käytettiin Fingesture-aineistoa, johon sisältyy lähes 6000 sydänsairauteen äkillisesti kuollutta ja oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen läpikäynyttä vainajaa Pohjois-Suomesta vuodesta 1998 lähtien. Aineisto on kansanvälisestikin hyvin ainutlaatuinen, ja siitä on julkaistu useita alkuperäisartikkeleita arvostetuissa lehdissä. 

Omia osatöitäni varten analysoin aineistosta äkkikuolleiden geenivariantteja sekä EKG-nauhoituksiaKoska tutkimus alkoi jo opiskelujen alkuvaiheessa, EKG:n tulkintaa piti opetella sitä varten omatoimisesti ja ohjaajan opastamana. Myöskään geenivarianttien analyysia ei juuri koulussa opeteta, mutta sain opastusta ohjaajaltani ja muilta alan osaajilta.

Kliininen työ astui kuvioihin väitöskirjaprojektin loppupuolella 4. vuosikurssin jälkeen. Kesäisin tein lääkärin sijaisuuksiaLukuvuoden aikaisia kliinisiä töitä tuli sovittua lähinnä väitöskirjaprojektin ehdoilla. 

Väitöskirjan teko on selkiyttänyt paljon käsitystä siitä, miten tieteellistä tietoa tuotetaan. Vaikka työ vaatii perehtymistä alan kirjallisuuteen ja tutkimusmetodologiaan, on luovuudella myös oma merkityksensäJos haluaa löytää jotain, mitä kukaan toinen ei ole löytänyt, pitää tehdä asioita, joita kukaan toinen ei ole tehnyt. Tieteellisen puolen lisäksi projekti on tuonut paljon uusia tuttavuuksia ja erityisen mahdollisuuden työskennellä hienojen ammattilaisten kanssa ja oppia alan parhailta

Väitös oli ainutlaatuinen tilaisuusVaikka sen järjestelyihin liittyy monenlaisia kiemuroita, jotka aiheuttivat välillä harmaita hiuksia, niiden selvittäminen kyllä kannatti. Nykyiseltä työnantajaltani terveyskeskuksesta sain tarvittavat vapaat väitöspäivää edeltävälle viikolle.

Jännitystä oli edeltävästi ilmassa, mutta väitöksen aikana jännitys väheni, kun keskittyi itse asiaan. Päivä huipentuu karonkkaan, joka on ehdottomasti kaiken järjestelyn ja vaivannäön arvoinen.

 

Lauri Holmström
LL Oulun yliopisto 2020
LT Oulun yliopisto 2020
Ohjaajat: Professori Juhani Junttila, Professori Heikki Huikuri, Tohtori Tuomas Kenttä
Apurahat: Suomen Lääketieteen säätiö, Paavo Nurmen säätiö, Paulon säätiö, Aarne Koskelon säätiö, Oulun yliopisto