”Aloitin syventävän opinnäytetyön tekemisen lääkiksen toisella vuosikurssilla. Ohjaajani ehdotti muutamia aiheita, jotka kaipasivat tekijää, ja aihe valikoitui niistä. Päätimme tehdä tutkimuksesta julkaisun, ja jatkoin siitä edelleen väitöskirjaan.
Ensimmäinen artikkeli eli alkuperäinen opinnäytetyö vei selvästi eniten aikaa. Sen parissa opettelin ohjelmiston käyttöä ja artikkelin kirjoittamista. Kolme seuraavaa julkaisua tulivat jo huomattavasti sujuvammin. Julkaisut olivat lopulta kaikki tehtynä jo ennen kuin valmistuin lisensiaatiksi.
Tutkimukseni päälöydös oli, että angiotensiinireseptorien salpaajat pienensivät syöpäkuoleman riskiä syöpäpotilailla eturauhassyövässä, virtsarakon syövässä ja rintasyövässä. ACE-estäjät eivät käyttäytyneet samalla tavalla, kuten ei mikään muukaan verenpainelääkeryhmä. Tutkimusaiheen merkityksellisyys on omassakin mielessä kasvanut ajan mittaan, kun on toiminut itse lääkärinä ja tutkimuksesta on myös tullut selviä löydöksiä.
Aloitin tutkimusta jo ihan opiskelujen alussa ennen kuin tiesin mitään lääketieteestä. Hyvän ohjaajan kanssa hommat ovat sujuneet. Meillä on ollut koko ajan tiiviisti tapaamisia, muutaman viikon tai kuukauden välein. Näin työ aina edennyt, vaikka olisi ollut hankaluuksia. Se on varmasti hyödyttänyt molemmin puolin, vaikka toki siihen menee ohjaajallakin aikaa.
Turhauttaviakin hetkiä on ollut matkan varrella. Välillä hommat ovat jumittaneet ja olen joutunut tekemään paljon töitä. Toisaalta ajattelin kuitenkin aina, että täytyy saada projekti loppuun, kun tähän on lähtenyt.
Itse kirja oli tietysti oma projektinsa. Kirjallisuuskatsauksen kirjoittamisessa oli iso työ, kun piti käsitellä neljä eri syöpää ja sen lisäksi verenpainelääkkeet. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut miettiä, olisiko voinut paitsi kirjoittaa kirjan rajatummin, myös itse tutkimuksessa keskittyä enemmän johonkin tiettyyn syöpään.
Olen tehnyt kliinisiä töitä valmistumisestani lähtien. Heti valmistumisen jälkeen yritin noin kuukauden ajan kirjoittaa väitöskirjan yhteenvetoa kokopäiväisesti. Pelkkä kirjoittaminen on kuitenkin puuduttavaa. Tutkimus itsessään on eri asia, mutta varsinkin yhteenvedon kirjallisuuskatsaus tuntui kaukaiselta.
Väitöskirjaprojektista olen saanut tieteellistä arviointi- ja ajattelukykyä: osaan etsiä tietoa ja lukea ja arvioida julkaisuja – ja toki myös omaa tutkimustani – kriittisesti. Varmasti olen oppinut myös pitkäjänteisyyttä, vaikka ei se ehkä ole ollut ongelma tähänkään asti. Tämä on ollut pitkä matka, mutta ei ole ollut kiire mihinkään.
Tutkimuksemme tulokset ovat herättäneet kiinnostusta; haastattelupyyntöjäkin tuli. Jatkossa aiheen pohjalta voisi tehdä vielä lisää solumekanismin tutkimista, ja mikä ettei vaikka kliinisiä lääketutkimuksiakin. Jos joku innostuu sellaisia tekemään, niin mikä ettei.
Sain itse viime vuoden lopussa viran terveyskeskuksesta. Karonkassa pohdittiin, että kun työyhteisössä on muitakin väitelleitä, olisiko yleislääketieteen parissa mahdollista viritellä tutkimusta. Yleislääkärinähän voi tutkia mitä vaan. Mutta toki tutkimuksesta vapaa aikakin on mukavaa nyt hetken aikaa.
– LL 2021 Tampereen yliopisto
– Väitös 2023 Tampereen yliopisto
– Ohjaaja: Professori Teemu Murtola
– Apurahat: Orionin tutkimussäätiö, Suomen Syöpäsäätiö, Ida Montinin säätiö, Instrumentariumin tiedesäätiö