Oletko huomannut työpaikallasi ongelman, johon haluaisit tuoda ratkaisun? Aina muutosten aikaansaamiseen ei tarvita ylilääkärin natsoja. Kaksi erikoistuvaa kertoo, miten heidän ideansa ovat saaneet työpaikalla tuulta siipien alle.

Soittopyynnöt vähentyivät 

Kolme vuotta sitten kesällä Jyväskylän terveyskeskuksessa lääkäri Anna Sillanpäätä ärsytti. 

Hoitajien kautta tuli jatkuvasti soittopyyntöjä naisilta, jotka halusivat matkan vuoksi siirtää kuukautisiaan ja tarvitsivat reseptin lääkäriltä. Yleensä soitot laitettiin ylimääräisiksi, mikä tarkoitti sitä, että lääkärin piti muun kiireen keskellä soittaa ylimääräisenä asiasta, joka ei ollut lääketietellisessä mielessä lainkaan kiireellistä. Jos taas soittoja ei laitettu ylimääräisiksi, menivät ajat niin pitkälle, että hoidon tarve oli jo ohi eivätkä ihmiset saaneet apua. Ongelma oli ollut jo pitkään ja työllisti erityisesti loma-aikoina, kun väkeä oli töissä muutoinkin vähemmän. 

Sillanpää päätti tarttua toimeen. 

Hän lähetti esimiehelleen sähköpostia ja pyysi luvan kehittää näitä tilanteita ajatellen hoitajille valmiin kysymyspatteriston. Ideana oli, että kun nainen soittaa kuukautisten siirtoon liittyen, hoitaja haastattelee hänet ja laittaa sitten sairaskertomusjärjestelmän kautta viestin lääkärille. Tämän jälkeen lääkäri tekee reseptin tai soittaa potilaalle, jos asiassa on jokin ongelma. Samaan tapaan toimitaan esimerkiksi terveen naisen ottaessa yhteyttä virtsatietulehduksen vuoksi. 

Esimies piti ideaa loistavana. Seuraavalla viikolla fraasisto oli jo käytössä.  

Itse kysymysten työstäminen ei vienyt kauaa. “Ehkä vartti työaikaa siihen meni. Noita samoja juttujahan sitä pyörittää, kun ihminen on siinä langan päässä. Kokosin ne vain paperille ja näytin sen vielä esimiehelleni.” 

Nyt kysymyspatteristoa käytetään Sillanpään oman terveyskeskuksen lisäksi koko kuntayhtymän alueella. Lisäksi se löytyy Jyväskylässä käytössä olevasta Hyvis-portaalista. Portaalin kautta nainen voi lähettää turvallisesti viestin, ja asia tulee lääkärille käsiteltäväksi . Reseptin voi saada jo saman päivän aikana.  

Palaute on ollut positiivista niin hoitajilta kuin potilailta. Myös kollegat ovat olleet tyytyväisiä. 

“Ei tästä isoa haloota ollut missään vaiheessa, mutta kun tuli ilmi, että tällainen oli tehty, niin moni totesi, että no onpa hyvä ja että tämä sujuu lääkärin kannalta nyt järkevästi.” 

“Pikkujuttu sinällään, mutta kun pikkujutut sujuvat, jää enemmän aikaa oleelliseen asiaan.” 

Lääkelistat ajan tasalle 

Aiemmin tänä keväänä Keski-Suomen keskussairaalan akuuttilääkäreiden koulutuspäivässä oli luennoimassa sairaalan farmaseutteja. Kävi ilmi, että sairaalan osastolla olevista potilaista vain 10-15%:lla potilastietojärjestelmästä löytyvä lääkelista pitää paikkaansa. 

Ongelma ei ole uusi, mutta koulutus toi sen konkreettiseksi. Akuuttilääketieteeseen erikoistuva Sonja Aukee huolestui. “Ymmärrettävästi aiheutuu paljon ongelmia, jos potilas saa lääkettä, joka ei hänelle kuulu tai jos hän ei saa sellaista lääkettä, joka hänelle kuuluisi. Etenkin, kun enemmistö on vanhuspotilaita ja pienikin lääke voi sekoittaa vanhuksen pakkaa ihan merkittävästi. Ja tietenkin voi tulla lääkeinteraktioita. Lääkelistat eivät täsmää monessakaan tapauksessa siihen, mitä potilas syö kotona; eiväthän kaikki myöskään noudata saamiaan ohjeita.” 

Koulutuksessa pohdittiin, mitä päivystyksessä voitaisiin tehdä asialle. Aukeelle tuli mieleen, että potilaiden jonotusajan voisi hyödyntää positiivisesti. Sairaalaan tullessa potilas saisi oman lääkelistansa tarkistettavaksi, jos vain hän tai omainen siihen kykenevät. Prosessin olisi tarkoitus olla mahdollisimman helppo sekä potilaan että hoitajan kannalta. Triagehoitaja tulostaisi listan ja ohjeen ja antaisi ne potilaalle. Potilas saisi katsoa listaa rauhassa, ja siitä mahdollisesti heräävät kysymykset ohjattaisiin hoitavalle lääkärille, joka kävisi lopulta listan vielä läpi potilaan kanssa. 

Koulutuksen lopuksi Aukee esitti ajatuksensa paikalle jääneille farmaseuteille ja akuuttilääkäreille. Ideaa pidettiin hyvänä.  

“Siinä on sekin, että jos lääkäri tarkistaa listan potilaalta lääkekohtaisesti, niin eivät potilaat välttämättä heti muista tai sitten jotkut kertovat viiden minuutin tarinan joka lääkkeen kohdalla, että kuka lääkäri sen on määrännyt ja mihin vaivaan. Aina kaikki yksityiskohdat eivät ole akuuttihoitoa ajatellen oleellisia. Potilas voisi siinä ajan kanssa miettiä ne tarinat. Jonotuskaan ei olisi niin kamalaa odottelua, kun siinä olisi vähän jotain mietittävää”, Aukee pohtii. 

Koulutuksen jälkeen oli päivystyksen hoitajien osastokokous, jonne Aukee päätti mennä. “Siinä sitten varovasti koputin ovelle ja esitin ideani. Yritin tuoda tätä esiin mahdollisimman kevyenä, ja siten, että se olisi tehty hoitajille mahdollisimman simppeliksi. Meillä on muutenkin paljon muutostöitä ja jokainen uusi muutos on tietenkin tietyllä tavalla raskas.” 

Osa hoitajista sanoikin, ettei halua kiitos mitään ylimääräistä. Aukee ymmärtää sen täysin. Osa piti kuitenkin ideaa hyvänä, ja jotkut olivat valmiita kelpuuttamaan sen jopa sellaisenaan. 

“Odotin, että olisi tullut enemmän muutosvastarintaa. Ehkä siinä oli se, miten muotoilin asian ja miten erityisesti ajattelin asiaa etukäteen hoitajien kannalta. Että ajan tässä potilaan etua, mutta olen myös työntekijöiden puolella.” 

Hoitajien lisäksi Aukee kävi puhumassa tietenkin päivystyksen ylilääkäreille, jokaisen kanssa yksitellen. Erityisesti vastuuylilääkäri innostui ajatuksesta, ja asia lähti etenemään. 16.3. oli sairaalassa lääkehoidon teemapäivä, jonka yhteydessä Aukeen ideaa pilotoitiin päivän ajan.  

Palautteen mukaan kokeilu tuntui hyvältä. “Potilaat olivat erittäin hämmästyneitä ja yllättyneitä siitä, miltä se lista näyttää meidän silmin versus heidän silmin, ja se oli ennen kaikkea positiivinen ilmiö. Päivystykseen tulevat potilaat kun ihmettelevät aina, että eikös ne tiedot näy siellä koneella.” 

Nyt suunnitteilla on pidempiaikainen kokeilujakso. “Odotan innolla, miten se suurempi kokeilu onnistuu ja tuleeko tästä käytäntö meille”, Aukee riemuitsee. 

Rohkeasti kiinni ongelmiin 

Sekä Sillanpää että Aukee myöntävät olleensa aina hanakoita tarttumaan käytännön ongelmiin, kun sellaisiin törmäävät.  

“Kyse ei ole pelkästään siitä, että oma työ sujuu paremmin, vaan kaikkien työ sujuu. Tietenkin meillä pitää olla myös mielessä, että potilas ensin, ja toki miettiä myös työntekijöiden jaksamista”, Aukee huomauttaa. 

Työpaikoillaan he ovat kokeneet, että muutosehdotuksiin suhtaudutaan positiivisesti. 

“Eiväthän ne välttämättä aina päädy toteutukseen, mutta ideansa saa aina esittää. Pidetään hyvänä, että miettii toimintamalleja. Itse vähän vierastan kehittämistä pelkän kehittämisen vuoksi, mutta tykkään siitä, että jos on joku käytännön ongelma, niin yritetään etsiä ratkaisua”, kertoo Sillanpää. 

Myös Aukee kokee, että heillä ylilääkäreille on helppo puhua. Nämä kuuntelevat mielellään palautetta etenkin, jos antaa samalla toteutettavissa olevan kehitysidean. ”Olen itse erittäin kiitollinen siitä, että minua kuunneltiin. Toki vaihtelua on, ja me ollaan kaikki vähän erilaisia ihmisiä ja eri tavalla kuormittuneita, mutta tämä kerta ainakin osoitti suurta muutosmyönteisyyttä.” 

Lääkärit huomaavat kehityskohteita tarkalla silmällä, mutta monesti ongelma voi jäädä kahvipöytäkeskustelun tasolle. Aukee ja Sillanpää toivovatkin, että lääkärit tarttuisivat itse aktiivisesti toimeen.  

“Sillä, joka sitä työtä oikeesti tekee, on hyvät mahdollisuudet lähteä viemään asioita eteenpäin, koska hän tietää todelliset ongelmat. Ne eivät löydy sieltä johdon kirjoituspöydän takaa, vaan ne löytyvät sieltä käytännön työstä.” kuvaa Sillanpää. 

Lääketieteen opinnoista ei Sillanpään mielestä ole juurikaan ammennettavaa muutoksen johtamiseen. Samoilla linjoilla on Aukee. 

“Ei juuri mitään johtamisopintoja ollut minun aikanani. Kulttuuri on kuitenkin muuttumassa, johtamisesta ja alaistaidoista puhutaan jatkuvasti. Itse sain järjestöhommista hyvää kokemusta, miten keskustella esimerkiksi yliopiston henkilöstön kanssa”, hän kertoo. 

Kumpikin on sitä mieltä, että kuka tahansa pystyy viemään kehitysideoita eteenpäin. 

“Täytyy saada ne ihmiset, jotka asiaan voivat vaikuttaa, ymmärtämään, että ylipäätään on ongelma ja miksi asioita pitäisi kehittää”, huomauttaa Aukee. 

“Tietenkin tarvitaan rohkeuttakin tuoda asia esiin. Pitää löytää oikea äänensävy. Jos itse on positiivinen ja innokas, niin se tarttuu muihinkin ihmisiin. Ei kannata välttämättä esittää, että on hätää kärsimässä, koska se voi vain nostattaa vastarintaa. Mieluummin yrittää saada ihmiset oivaltamaan, mistä on kyse. Jos vastarinta kaikesta huolimatta nousee, niin en oikein itsekään tiedä, miten sen saisi sammutettua”, hän nauraa. 

“Ja pitää katsoa oikea hetki tuoda asia esille, ettei perjantai-iltapäivänä klo 15.45 mene ylilääkärille juttelemaan. Tiistaiaamuna rauhallisella hetkellä voi tulla erilainen vastaus.” 

Aina ehdotukset eivät voi mennä läpi, mutta Aukee kehottaa lähestymään ongelmia rohkeasti. 

“Jos tekee kehitystyötä omalla työpaikalla, niin sehän osoittaa kiinnostusta ja sitoutuneisuutta työpaikkaa kohtaan. Se, että ottaa vastuuta, on ihan positiivinen ilmiö eikä sitä kannata pelätä. Jos joku muutosidea ei saa kannatusta, niin ei kannata luovuttaa. Jos itse on sitä mieltä, että idea on helkkarin hyvä, niin kannattaa jalostaa sitä ja miettiä vaikka niitä esityskeinoja. Ei pidä lannistua.” 

 

Minna Lehtisalo, LK

Kirjoitus on julkaistu 2/17 Nuori Lääkäri -lehdessä.

Lue myös Pauli Vähämurron kirjoitus erikoistuvien unohdetusta hiljaisesta tiedosta, joka julkaistiin 7.7.2016 .