”Lääkäreiden peruskoulutuksen laajuudesta on viime vuosina kirjoitettu varsin paljon, mutta toistaiseksi yleisesti tunnustetun ylikoulutuksen poistamiseksi ei ole saatu mitään konkreettista aikaan, voimme ainoastaan toivoa, että Lääkäriliiton julkisuuteen tuomat tosiasiat saavat aikaiseksi mahdollisimman nopean koulutuksen määrällisen supistamisen.”
—
”Valtakunnalliset laskelmat erikoistumiskoulutuksen laajuudesta perustuvat eri erikoisalojen edustajien tekemiin laskelmiin, joiden mukaan spesialiteettineuvottelukunta myöntää koulutusoikeuksiaan, nämä laskelmat on tarkistettu viimeksi noin vuosi sitten. Yhdistysten tekemissä laskelmissa kiinnittää huomiota se, että ainoastaan anestesiologiyhdistys on ehdottanut koulutuksen määrällistä laskua, muut yhdistyksen pitävät nykyistä koulutuksen laajuutta sopivana tai jopa liian pienenä. Ongelmana onkin se, että alakohtaiset laskelmat perustuvat väestöpohjaan, laajenevaan teknologiaan, kasvavaan kysyntään tai muuhun yhtä tieteelliseen ja utopistiseen laskutapaan, virkakehitystä on pidetty aivan liian brutaalina ja lääkärikunnan arvovaltaa alentavana laskutapana. Niinpä seurauksena onkin se, että v. 1990–2000 tulee nykyisten kehitysnäkymien valossa muodostumaan maahamme n. 2000 erikoislääkärin joukko, joilla ei ole mahdollisuuksia sijoittua koulutustaan vastaavaan virkaan julkisen terveydenhuollon palveluksessa.”
—
”Mikä siis neuvoksi? Virkakehitykseen vaikuttaminen on lähinnä tuulimyllyjä vastaan taistelemista, budjettipuitteet eivät lääkäreiden lausumilla heilahda mihinkään päin ja yleisen niukkuuden uusjako vain siirtää ongelmia toisesta taskusta toiseen. Apulaislääkäreitä tarvitaan keskussairaaloissakin, ylilääkäriporras ei halua luopua uskollisesta orjatyövoimastaan, joka hoitelee hankalat paperityöt ja inhottavan etupäivystyksen, se mitä apulaislääkärille yliopistovuoden ja erikoistumisen päätyttyä tapahtuu ei näitä kollegoita paljonkaan liikuta.”
—
”Ongelman ratkaisuna voidaan pitää koulutuksen suuntaamista, avohoidossa tullaan tarvitsemaan yleislääketieteen erikoislääkärityövoimaa yhä enemmän ja tämän sektorin urakehityksen hyväksi pitää Lääkäriliiton tulevaisuudessa yhä enemmän ponnistella. Lääkärikunnan etujen kannalta on siis tarkoituksenmukaista suunnata erikoistumiskoulutusta yhä enemmän yleislääketieteen ja työlääketieteen spesialiteetteihin ja samalla rajoittaa koulutusta lähinnä operatiivisilla ja muilla voimakkaasti sairaalasidonnaisilla aloilla. Hyvän mahdollisuuden tähän tarjoavat keskussairaaloiden apulaislääkärivirat varsinkin, kun erikoislääkäritutkinto siirtyy yliopistoon aivan lähitulevaisuudessa. Tällöin sairaalaspesialiteettien koulutus tulisi painottumaan entistä enemmän yliopistokeskussairaaloihin, joiden koulutusvirkojen muuttamista suppean alan koulutusviroiksi tai pysyviksi viroiksi pitää vastustaa ehdottomasti.”
—
”Nuorten Lääkärien yhdistyksen tavoitteena koulutuspolitiikassa tulee mielestäni olla pysyvän työpaikan tarjoaminen kaikille erikoistuville lääkäreille. Koulutuksen suuntaamisella ja porrastamisella tulee lisäksi muodostumaan lisätyövoimatarvetta erikoislääkäreille keskussairaalatasolla, koska apulaislääkäreiden koulutusaika yhdessä klinikassa lyhenee ja tämän seurauksen takapäivystyksen rasitus erikoislääkäreillä tulee kasvamaan. Lääkäriliiton kannanotot tässä asiassa alkavat jo nyt olla myöhässä, nykyisellä systeemillä ei erikoistuneelle lääkärille ole tarjottavana muuta kuin lämmintä kättä ja lyhytaikaisia terveyskeskussijaisuuksia, joka ei mielestäni ole kovinkaan hyvä vaihtoehto.”
Juttu, josta katkelmat ovat peräisin, on julkaistu Nuori Lääkäri -lehden numerossa 6/1982.
