Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Nuoret lääkärit innostuivat luottamusmiestoiminnasta
Etusivu > Nuoret lääkärit innostuivat luottamusmiestoiminnasta

Nuoret lääkärit innostuivat luottamusmiestoiminnasta

‘Onko minulla natsoja?’ oli eräs nuori kollega miettinyt luottamusmiehen tehtävään hakiessaan. Kysymys on relevantti ja vastausta voi etsiä kahdelta kannalta. Ensinnäkin voi miettiä onko taitoja keskustella ja neuvotella asioista, ja mikäli potilastyötä on tehnyt niin vastaus kuuluu, että kyllä on. Toiseksi voi pohtia löytyykö osaamista mutta tätä ei tarvitse murehtia sillä Lääkärikartelli kyllä kouluttaa luottamusmiehiä.

Siksipä istuimme Lääkärikartellin järjestämässä koulutuksessa, jossa käytiin läpi luottamusmiehelle tärkeimpiä perusasioita kuten kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) ja Lääkärisopimusta (LS). Alkuun tällainen saattaa kuulostaa kuivalta mutta kummasti alkoivat sopimusten yksityiskohdatkin kiinnostamaan kun koulutuksen aikana tuli ilmi työpaikoilla ilmenneitä ongelmia. Näiden ongelmien vuoksi työpaikoille tarvitaan sopimuksiin perehtynyttä luottamusmiestä, ja monelle juuri tämä on ollut motivaationa lähteä tehtävään.

Vuorovaikuttamisen taitojakin opeteltiin sillä lääkärikuplan ulkopuolelta oli kutsuttu loistavat luennoitsijat puhumaan neuvotteluista ja vaikuttamisesta. Saimme kuulla niin Steve Jobsin neuvottelumenetelmistä kuin hyvän hissipuheen merkityksestä. Oletko koskaan itse kokeillut hissipuhetta vaikuttamiskeinona? Kokeile vaikka kun ensi kerran törmäät esimieheesi käytävällä ja haluat tuoda nopeasti esiin muutosehdotuksesi. Saattaa johtaa jopa toimintaan!

Kuten kokouksessa opimme, ei luottamusmiehen tehtävänkuvaa ole varsinaisesti rajattu, joten häneen voit ottaa yhteyttä aina kun siltä tuntuu. Entä mistä tiedät kuka on työpaikkasi luottamusmies? Löydät hänet helposti Lääkäriliiton sivuilta: https://www.laakariliitto.fi/yhteystiedot/luottamusmiehet/

 

Yhteydenottoja odottaen,
Sonja Aukee, luottamusmies, Keski-Suomen keskussairaala
Teemu Trygg, Päijät-Hämeen keskussairaala

 

Avainsanat: