“Neurologi kannustaa perusterveydenhuollon lääkäreitä puuttumaan aktiivisesti Parkinson-potilaan hoitoon.”
Miksi huomaan itseni huokailemassa vilpittömästi esitetylle ehdotukselle? Parkinsonin tauti –potilaan hoito tuskin on rakettitiedettä ja lääkityksen säätäminen perusterveydenhuollossa on varmasti järkevää. Ehkä samasta syystä, kuin huomasin ärsyyntyväni lukiessani uutta ADHD:n Käypä hoito -suositusta, jossa suositellaan ADHD diagnosoitavaksi terveyskeskuksessa. Mukaan on viime aikoina liitetty myös C-hepatiitin ja uniapnean hoito.
Tragikoomisempaan sarjaan osui taannoinen palaute, jossa toivottiin haiman epäselvän iPMN-muutoksen (?) suhteen vatsan magneettikuvan kontrollointia terveyskeskuksessa. Ja muistathan selvittää sukuanamneesin ja arvioida hampaiston ja ajoterveyden joka vastaanotolla?
On ehdottomasti järkevää siirtää joitain asioita erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon pelkästään kustannussyistä.
Kaikkeen ei tarvita erityisosaamista, ja terveyskeskuksissa työskentelee todellisia moniosaajia. Työvoima ja resurssit kuitenkin harvemmin seuraavat perässä. Täten, kun uusia tehtäviä tulee, niitä ei tehdä vanhan rinnalla, vaan aiempia toimia täytyy karsia.
Aina on tehostettavaa, mutta mikä on oikeasti tehokkaampaa kuin vaikka ylipainon, diabeteksen ja verenpaineen varhainen hoito? Tupakointiin ja nuorten mielenterveysongelmiin puuttuminen ovat muuten kustannustehokkaimpia interventioita terveyskeskuksissa. Näihin ei valitettavasti kuitenkaan ole enää terveyskeskuksissa riittävästi aikaa ja hoitojonot pitenevät.
Henkilökunta ja lääkärimäärät ovat edelleen samalla tasolla kuin 1990-luvulla, kun taas väestö ja erityisesti vanhusten lukumäärä on kasvanut runsaasti. Tilanteen korjaamiseen tarvitaan rahaa eli lisää lääkäri- ja hoitajavirkoja. Lääkäreiden lisäkouluttaminen ei auta, jos terveyskeskusvirkoja ei ole. Tilanne johtuu usein kuntien tiukasta taloudellisesta tilanteesta. Leveämpiä harteita tarvitaan.
Satsaukset perusterveydenhuoltoon ovat aina huomattavan kustannusvaikuttavia. Joidenkin tutkimusten mukaan investoinnit säästävät rahaa jopa nelinkertaisen määrän. Terveydenhuollon leikkaukset siten lisäävät kustannuksia muita teitä, joita ei pystytä helposti mittaamaan.
Sairaalajaksoa tehdessäni perusterveydenhuollon ongelmat nousevat esille jatkohoitopaikkojen etsinnässä. Potilaat voivat maata viikkoja muuten huippuunsa viritetyn erikoissairaanhoidon osastolla odottamassa vapautuvia terveyskeskusten vuodeosastopaikkoja yksinkertaisten vaivojen takia. Samaan aikaan kuntapäättäjät tuskailevat erikoissairaanhoidon vuosi vuodelta kohoavia kuntalaskuja ja päätyvät valitettavan usein vaihtoehtojen puutteessa säästämään terveyskeskusten vuodeosastopaikoista tai jättämään eläköityvän terveyskeskuslääkärin viran täyttämättä.
Sairaalassa huomaan suunnittelevani sydänpotilaan jatkokontrollit. Viikon päästä laboratoriokontrolli omassa terveyskeskuksessa ja lääkäriaika kuukauden kuluttua. Kuinkakohan moni potilas saa oikeasti nämä varattua ajallaan? Mutta mitä muutakaan voin tehdä? Ovat ne osastot ja työpäivät täysiä sairaaloissakin. Ainakaan vastuu potilaan jatkohoidosta ei ole minulla. Perusterveydenhuolto tuntuu niin kaukaiselta.
Konsta Nylander
Yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri sairaalajaksolla
