Nuorten Lääkärien Yhdistys vuosimallia 2018 palveluksessanne!

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Mitä teet hallituksessa, millaisia odotuksia sinulla on?

Kerro jokin ikimuistoinen järjestökokemus!

 

Sara Launio, terveydenhuoltoon erikoistuva lääkäri, Helsinki

Yhdistyksen puheenjohtajana haluan tuoda nuorten lääkäreiden äänen vahvemmin mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jotta se onnistuisi, tarvitsen teiltä palautetta NLY:n toiminnasta, kokemuksia toimivista ratkaisuista jakoon muillekin koulutuspaikoille ja tiedon työhön liittyvästä kuormituksesta ja huolista! 

Puheenjohtajana haluan luoda turvallisen ja kehittävän ympäristön NLY:n aktiivitoimijoille. Mukaan mahtuvat tekemään kaikki halukkaat kykyjensä ja kiinnostustensa mukaan! Omia kykyjä saa testata ja taskuun pitää jäädä uusia taitoja ja tietoja. Sokerina pohjalla pitää sitten myös aina vähän hassutella, iloita ja hankkia muutama elinikäinen ystävä.

Lääketieteen puolella hienoimmat järjestömuistoni liittyvät FiMSICin toimintaan maailmalla ja kotimaassa. Sairaalaklovnien kanssa järjestetty vuorovaikutuskoulutus oli lääketieteen opiskelijalle yllättävän vapauttava elämys. Klovnerian ytimessä oleva virheille ja mokille hurraaminen vapautti jonkin häpeän pelkoon takertuvan osan. Virheet ovat väistämätön osa elämää, jos uskaltaa tavoitella suuria unelmia. Virheitä pitää arvostaa kehityksen välttämättömänä edellytyksenä!

 

Jussi Paterno, silmätauteihin erikoistuva lääkäri, Siilinjärvi

Konkreettista toimintaa lääkärien arjen parhaaksi. Lääkärin työhyvinvointi on myös potilaan etu.

Järjestötoiminnan ehdotonta plussaa ovat persoonalliset ja upeat kaverit, joiden kanssa tätä työtä tehdään. Ikimuistoisia kokemuksia ovat kuitenkin matkan varrella syntyneet onnistumiset, kun pääsee näkemään toiminnan saavutuksia, jotka palvelevat kollegakuntaa ja terveydenhuoltoa. Se motivoi jatkamaan, kun huomaa, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi askel kerrallaan.

 

Sara Mäkelä, väitöskirjatutkija, Helsinki

Työskentelen tällä hetkellä päätoimisena väitöskirjatutkijana ja sivutoimisena yleislääkärinä pääkaupunkiseudulla. Vapaa-ajallani olen sporttinörtti järjestöaktiivi, josta toisinaan kotioloissa kuoriutuu jauhopeukalo.

Vuonna 2018 toimin NLY:n koulutusvaliokunnan eli KoVan puheenjohtajana kalistellen sapeleita paremman erikoistumislääkärikoulutuksen puolesta ja painien siihen nivoutuvien teemojen kanssa. KoVa on tuttu viime vuodelta ja NLY:n valtuuskunta kuluneelta 3-vuotiskaudelta. Parhaillaan KoVassa on erittäin mielenkiintoisia ja upeita prokteja käynnissä – 1. Koulutuspaikkakyselyn tulokset on juuri julkaistu ja versio 2.0. valmisteilla, erikoistumisvaiheen lokikirja -projekti etenee, erikoistumisuudistus on tiukan valvonnan alla, lähijohtaja-opinnot kehitysvaiheessa ja nuoren lääkärin urapolut tutkijana sekä opettajana selvitteillä. Vuodelta 2018 odotan erityisesti ensimmäistä kierrostaan enemmän vastauksia Koulutuspaikkakyselyyn, jotta saamme vielä kattavamman kuvan valtakunnan tilanteesta ja selkeän vertailun 2019 voimaan astuvan erikoistumisuudistuksen läpikäyviin.

Järjestötoiminnan sokeri ja suola ovat ne huiput kollegat, joiden eteen hommia tehdään sekä joiden kanssa harrastus jaetaan. Vaikuttaminen lieneekin pitkäaikaisin aktiiviharrastukseni, aina ala-asteelta yliopistoon. Ikimuistoisinta on vertaisten osoittamatta luottamus sekä ystävien kanssa koetut hetket – niin yölliset hälytykset siivoamaan Sörnäisten Rantatien jätepuristinta kuin puheen pitäminen Kandiseuran vuosijuhlilla.  

 

Eino Solje, neurologiaan erikoistuva lääkäri, Kuopio

Olen ensimmäisen kauden NLY:n hallituslainen, vastuualueenani on terveydenhuollon tulevaisuus. Lisäksi vastaan vaikuttajaviestinnän kehittämisestä. Toimin Kuopion ja Joensuun paikallisosastojen kummina. Odotan innolla tulevaa kautta; tuleva vuosi on varmasti työntäyteinen mutta sitäkin kiinnostavampi.

Järjestin hiljattain NLY Kuopion paikallisosaston koulutusvastaavana terveydenhuollon häiriö- ja poikkeustilannekoulutuksen. Koulutuspäivänä Kuopion vesijohtovesi meni käyttökelvottomaksi ja puolustusvoimat jakoi virka-apuna vettä kaupunkilaisille. Lisäksi koulutuspaikan tietoliikenneyhteydet katkesivat ja Ruska -sotaharjoituksen vuoksi hävittäjälentäjät lentelivät taivaalla, joten tapahtumat sopivat hyvin koulutuksen teemaan.

 

Anni Saukkola, lääketieteen kandidaatti, Tampere

Täällä NLY:n hallituksen uusin vahvistus, Anni, vaaliprojektityöntekijä. Olen kutosen kandi Tampereelta ja tällä hetkellä välivuodella töissä Sastamalan terveyskeskuksessa. Arjessa nautin järjestötoiminnan lisäksi hyvästä ruoasta, suomalaisesta designista, liikunnasta ja saunomisesta.

Ennen NLY:hyn tuloa toimin pitkään omassa kandiseurassa ja Medisiinariliitossa. On suuri ilo päästä osaksi näin inspiroivaa ja dynaamista porukkaa! Odotankin eniten pääseväni tutustumaan hallituskollegoihin ja oppimaan heiltä. Vaalityöhön tarttuminen on motivoivaa, kun tietää tulosten määrittelevän NLY:n vaikutusmahdollisuuksia tulevina vuosina.

Upein järjestömuistoni ovat lokakuussa järjestetyt TLK:n 45-vuotisvuosijuhlat Tampere-talossa. Mieleenpainuvinta oli positiivinen energia, joka sitoi kollegat yhteen yli sukupolvirajojen.

 

Marie Måsabacka, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Helsinki

Erikoistun yleislääketieteeseen ja työskentelen Espoossa. NLY:ssä jatkan edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja ja olen mukana pohjoismaisessa yhteistyössä. Epäilen tulleeni valituksi toisen kotimaisen perusteella. Siitäkin huolimatta minun on ihan yhtä mahdotonta ymmärtää tanskalaisia kuin suomen kieltä puhuvia.

Alun perin olen kotoisin kunnasta, jonka väkiluku on vain sadasosan Helsingin vastaavasta. Lumisia talvia ei ole viime aikoina näkynyt täällä rannikolla ja pitäisi ehkä siirtyä jonnekin muualle, jotta sukset siirtyisivät jälleen käyttöön, eivätkä jäisi reliikeiksi.

Parhaita järjestökokemuksia on ihmisiin tutustuminen. Suurkaupungitkin tuntuvat kotoisemmilta kun tuttuja ihmisiä tulee vastaan kaduilla ja kaupoissa.

 

 

Petja Orre, terveydenhuoltoon erikoistuva lääkäri, Helsinki

Aloitan toisen vuoteni yhdistyksen taloudenhoitajana. Vastaan yhdistyksen talouden seurannasta yhdessä pääsihteerin kanssa, yritän ennustaa yhdistyksen taloudellisen tilanteen kehittymistä ja huolehtia että rahaa toimintaan riittää myös tulevaisuudessa. 

 

Ilmari Larivuo, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Tampere

Arvoni tärkeysjärjestyksessä ovat perhe, työ ja lopuksi harrastukset, joista mainittakoon sisäsoutu ja äänikirjat joita voikin harrastaa vaikka samanaikaisesti.

Alun perin päädyin mukaan NLY:n toimintaan ystävän kautta. SOTE-uudistus motivoi perehtymään asioihin paremmin ja mahdollisuuksien mukaan myös vaikuttamaan. NLY:n kautta sekä tiedonsaanti-, että vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät. Paras kolmannen sektorin toimintaan tähän asti liittyvä kokemukseni liittyy liikunnalliseen hyväntekeväisyystapahtumaan, jossa toimin perustajana – hyvällä yhteistyöllä saimme kahden vuoden aikana aktivoitua vajaa 1000 osallistujaa liikkumaan ja kerättyä 20 000 euroa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi!

2018 työskentelen NLY:n blogivastaavana. Blogi mahdollistaa irrottelevamman ja persoonallisemman käsittelytavan kuin lehti. Jos sinulla on hyvä juttu pöytälaatikkosi muistikortilla tai olet keksinyt kiinnostavan aiheen, mutta et itse ehdi sitä toteuttaa, älä epäröi olla yhteydessä minuun. Kiinnostavaa tietoa ja oivalluksia saadakseen blogeja kannattaa viikottain käydä lukemassa ja kommentoimassa!

 

Joel Holmén, psykiatriaan erikoistuva lääkäri, Piikkiö

NLY:n hallituksessa toimin terveyspoliittisen valiokunnan puheenjohtajana. Kiinnostuksen kohteita ovat muuttuva terveydenhuoltojärjestelmä ja kehittyvä terveydenhuolto, sekä poliittisella puolella että teknologian osalla. Toimin kliinisen työn ohessa virtuaalitodellisuusratkaisuja kehittävässä yrityksessä asiantuntijalääkärinä. 

Sote-uudistus kerää taas kierroksia ja NLY:llä tulee olemaan tarkka paikka meni sote läpi tai ei. Uutta terveydenhuoltoa rakennetaan koko ajan ja hyvän koulutuksen roolia ei ole siinä mitenkään automaattisesti taattu. Ensi vuosi meneekin paikallisten sote-ratkaisujen parissa sekä mahdollisia maakuntavaaleja tehdessä. Lisäksi jännitystä tuo tietysti myös NLY:n ja Lääkäriliiton omat vaalit!

 

Teemu Trygg, sisätaudit ja geriatria, Mikkeli

Olen NLY:n paikallisosastovastaava. Vuonna 2018 tulen viettämään työaikani Mikkelin sisätaudeilla ja Lahden neurologialla, ja vapaa-aikani puolestaan järjestöasioiden ja tutkimustyön parissa. Loput harvat hetket kuluvat fantasiakirjojen ja roolipelien parissa. 

Odotan tulevalta vuodelta kiinnostavia haasteita paikallisosastotoiminnan kehittämisen ja tulevien valtuuskuntavaalien suhteen. Työtä tulee olemaan paljon, mutta onneksi mukana on loistava tiimi hallituslaisia ja muita toimijoita!

Tähänastisista järjestökokemuksistani ikimuistoisimmat liittyvät opiskeluaikoihin, mutta hienoin kokemus oli kenties AMEE-konferenssin opiskelijakoordinaattorina toimiminen vuoden 2017 elokuussa. Edellisenä keväänä valmistuminen tapahtui melko hiljaa ilman erityisiä fanfaareja, mutta viikon intensiivinen työ yhdessä 65 kansainvälisen opiskelijan kanssa antoi upean päätöksen opiskeluajoille, vaikken ollutkaan virallisesti enää opiskelija tuossa vaiheessa.

 

Johan Sanmark, yleislääketiede, Ruka

26-vuotias Helsingistä kotoisin oleva yleislääkäri. Suoritan tällä hetkellä YEK-jaksoa Kuusamon terveyskeskuksessa ja asun tietenkin Rukalla. Hallituksessa olen ensikertalaisena projektityöntekijänä ja vastaan Iiro Kauman kanssa NuoriLääkäripäivistä.

Odotukset tulevaa hallitusvuotta kohtaan ovat kovat. NuoriLääkäripäivät ovat jo nyt erittäin onnistunut konsepti, joten sen kehittäminen entistä paremmaksi vaatii todellista innovatiivisuutta ja huolellisuutta. Eniten kehittyy kun pelaa itseään parempien pelaajien kanssa ja se todellakin toteutuu NLY:n hallituksessa. Odotan innolla kaikkea uutta!

Ikimuistoisin järjestökokemus lienee syksyltä 2014 Suomen Medisiinariliiton hallituksessa. Silloin latasimme kovat piippuun ja tapasimme henkilökohtaisesti useita ministereitä estääksemme suunnitteilla olevan asetuksen, jonka perusteella kandi ei saisi enää työskennellä firman kautta. Onnistuimme!

 

Iiro Kauma, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Helsinki

Helsingissä asusteleva ulkoilmaurheilusta nauttiva ja tällä hetkellä Kervavan terveyskeskuksessa työskentelevä YEK-vaiheen lääkäri. Kevään aikana siirryn työskentelemään yritysjohdon konsultoinnin parissa.

Hallituksessa vastuullani on Nuorilääkäripäivien järjestelyt. Tavoitteenani on järjestää menestyksekkäät päivät ja siinä sivussa kehittää itseäni sekä pitää hauskaa.

LKS puheenjohtajuus kokonaisuudessaan oli hieno järjestökokemus. Hieno haaste, joka toteutettiin mahtavalla porukalla.