• Kuka: Juulia Joronen
  • Mistä kotoisin: Tampere
  • Opinnot: Tampereen yliopisto, kauppatieteet, taloustiede
  • Harrastukset: Tanssi, musiikki, liikunta
  • Lemmikki: Koira, 3-vuotias Tiibetin terrieri
  • Paras lounas Lääkäritalon lähellä Sörnäisissä: Lääkäritalon Juvenes täyttää mahan tarvittaessa
  • Esikuva: Oma koira, sen taito ottaa chillisti on kadehdittava

 

Mitä työhösi kuuluu?

Iso osa töistä tähän mennessä on ollut pitkälti NuoriLääkäriPäivien järjestämistä, mutta sen ulkopuolella työ koostuu miljoonasta pienestä osasta. Työtehtäviä on laidasta laitaan aina taloushallintajärjestelmän hallinnasta sähköposteihin. Yhteistyökumppanien kanssa koordinointi ja suunnittelu ovat myös iso osa työtä.

 

NLY on työympäristönä hieman erikoinen: lääkärien ympäröimänä järjestössä työskentelyä. Oletko jo tottunut menoon?

Hienosti olen tottunut muutamassa kuukaudessa. Iloinen yllätys onkin ollut, millaista porukkaa on kyseessä. Aiheet toki pyörivät lääkäriasioissa pitkälti. Ihailen työkavereita; kuinka yhdistystyö vaatii erilaista osaamista heidän työelämäänsä nähden ja kuinka he ottavat haasteita vastaan. Välillä kuitenkin huolettaa ihmisten jaksaminen, ihmetyttää mistä kaikki voima ja motivaatio kumpuaa.

 

Hyppäsit vauhdilla NLP:n järjestämiseen kiinni, miltä se tuntui ja jäikö jotain erityisesti mieleen?

Aika hurjalta tuntui, vieläkin oikeastaan. Alku oli haastava, kun perehdytys oli vähän mitä oli. Iso työ oli haalia kaikki langat käsiini. Onnistuneet NuoriLääkäriPäivät tuntuivat kuitenkin voiton hetkeltä. Erityisesti onnistunut koulutuskiertue jäi mieleen, kun konkretisoitui, mitä oli tullut järjestettyä ja pääsi ihmisten kanssa tekemään asioita. Livepäivän fiilis oli myös mahtava, Baba [Lybeck] juontamassa ja pääsi vihdoin näkemään niitä ihmisiä, joiden kanssa oli työskennellyt vain ruudun takaa. Toki myös läheltä-piti-hirvikolari Tampere-Turku matkalla jäi mieleen!

NuoriLääkäriPäivistä erityisesti onnistunut koulutuskiertue jäi mieleen, ja livepäivän fiilis oli myös mahtava.

 

Loppuvuosi menee vauhdilla, mitä odotat tulevalta vuodelta 2022?

Osittain en tiedä vielä, mitkä ovat normaaleja työtehtäviäni, joten niiden ja rauhallisemman työtahdin pariin odotan pääseväni, sekä myös sitä, että pääsee johtamaan paremmin omaa työtään ja hyödyntämään jo opittuja taitoja.

 

Miten rentoudut vapaa-ajalla?

Tänä syksynä olen rentoutunut paljon pianonsoitolla, se on meditatiivista. Urheilun parissa olen nauttinut korkeaenergisestä liikunnasta, jossa pääsee hyppimään ja pomppimaan, esimerkiksi Body Attackista. Säännölliselle tanssille ei oikein ole ollut aikaa. Helsingissä uusien lenkkireittien ja paikkojen etsiminen koiran kanssa on ollut myös rentouttavaa.

 

Suhaat Helsinki-Tampere väliä, mikä on junassa lempipaikkasi?

Vitosvaunusta pääsee kaikkein nopeimmin kotiin, kun se osuu hyvään kohtaan laituria. Yläkerta mieluummin.

 

Teksti: Nea Välimäki