Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > NLY palasi Chicagoon
Etusivu > NLY palasi Chicagoon

NLY palasi Chicagoon

Irena Saarinen

Eräänä joulukuisena iltapäivänä keskussairaalan kellarin käytävällä syntyi (lähes spontaanisti) idea – perustetaan meillekin Lahteen oma paikkari! Olin tuolloin ollut Päijät-Hämeessä töissä kokonaiset kaksi viikkoa, ja olin juuri oppinut, miten kulkea sairaalassa takaisin pukukaapilleni. Tilannetta ei auttanut se, että vain noin puolet omaisuudestani oli löytänyt tiensä samaan kaupunkiin kanssani.  

“Tietysti perustetaan! vastasin miettimättä hetkeäkään. 

Ja niin tapahtui. NLY Lahti lähti lentoon mäkikotkan lailla! Vajaan vuoden aikana “päähänpistomme” kasvoi kasvamistaan. Koulutustapahtumiin löytyi kerta toisensa jälkeen enemmän kiinnostuneita kuin meillä oli paikkoja tarjota. Rennompaan toimintaan ja yhdessäoloon löytyi innokkaita nuoria kollegoja ottamaan osaa. Virtaa vielä riittää, ja tuleva vuosikin pedattiin pääpiirteittäin valmiiksi jo lokakuussa. 

Mitä pian vuoden ikäinen NLY Lahti siis on? Se on koulutuksia, kokouksia ja kokemuksia – mutta ennen kaikkea kotoisa yhteisö, jonka myötävaikutuksesta kollegoista on tullut ystäviä – ja Lahdestakin siedettävä paikka elää. 

Janne Virtanen

“Aalloittain on NLY tullut ja mennyt monella paikkakunnalla. Niin täällä Lahdessakin”. 

Istuin anestesiaylilääkärin kansliassa perehdytyksessä ja kuuntelin korvat höröllä – emme olleetkaan pioneereja neitseellisellä maalla! Tämä kaiken nähnyt ylilääkäri muisteli lämmöllä omaa nuoruuttaan, myös paikallisyhdistyksen vuorotelleita aktivoitumisia ja hiipumisia. Olemme siis tuorein verso vanhasta kannosta, joka oli kuitenkin vahvasti juurtunut päijät-hämäläiseen maahan Vesijärven äärelle. Vuosien halla on nyt väistynyt ja maaperä on lämmennyt hedelmälliseksi jälleen. Lihatehtaat ovat poissa ja puukot eivät enää heilu Chicagon malliin, mutta NLY on täällä taas. 

Teemu Trygg

“Kyllä elämä taitaa lopulta voittaa”, ajattelin, kun työni NLY:n vaalivastaavana oli päättymäisillään alkuvuodesta 2019. Neljäs peräkkäinen järjestöaktiivivuoteni oli miltei paketissa, ja olin valmis jättämään järjestöjyrän avaimeni pölyttymään ainakin muutaman vuoden ajaksi. Ilmeisesti kohtalolla oli muuta mielessään, koska vain kaksi viikkoa viimeisen vastuutehtävän päättymisestä löysin itseni erään lahtelaisen ravintolan kabinetista käynnistämässä NLY:n paikallistoimintaa Lahteen. Ja niin se oli menoa taas. 

Nyt toiminnantäytteisen vuoden jälkeen voi vain hymyillä. Työ paikallisosaston ohjaamossa on antanut paljon enemmän kuin se on ottanut. Varsin lyhyessä ajassa olemme ehtineet paneutumaan nuorisopsykiatrian saloihin, ihotautien mysteereihin, sydämen sähköisen toiminnan sudenkuoppiin, keuhkojen toimintaan ja rakenteeseen sekä keuhkolääkärin että radiologin näkökulmasta ja runsaasti keskusteltuun raudanpuutteeseen. Kesäisestä CrossFit-lajikokeilusta jäi monelle positiivinen fiilis, mutta itselleni sen lisäksi kuukauden kestänyt lumbago. Kipu kuitenkin lopulta väistyi, aivan samalla tavalla kuin alkuvaiheen epäilyksetkin. 

Mitä siis tarvitaan paikallistoiminnan käynnistämiseen? Kaikki alkaa pienestä kipinästä, joka voi aivan hyvin syntyä esimerkiksi talvisen sairaalan kellarissa. Kun muutama innokas on houkuteltu saman pöydän ääreen, onnistuu virallistaminen helposti yhdistyksen paikallisosastovastaavan ja muun hallituksen tukemana. Koulutustapahtumien järjestämisen ytimessä on kiinnostavien aiheiden tunnistaminen, ja se on varsin helppoa tiedonjanoisille nuorille lääkäreille. Vapaa-ajan rennomman yhdessäolon mahdollistaminen on myös yksi peruste paikallistoiminnalle, sillä erityisesti yliopistosairaalakaupunkien ulkopuolella saattaa helposti huomata sosiaalisten piirien kaventuvan. Lääkärin elämässä saa ja pitää olla muutakin kuin ainaista työntekoa, ja siihen NLY voi tarjota oivan ratkaisun.  

Kolmantena, muttei suinkaan vähäisimpänä asiana on edunvalvonta. Lahdessa, kuten monessa muussakin kunnassa, käydään tai on käyty YT-neuvotteluja, ja vaikkei kurjistamistoimien myötä lääkärinvirkoja vähennettäisikään, on seurauksena usein se, että työ käy tavalla tai toisella raskaammaksi. Siksi on tärkeää, että myös Nuoren Lääkärin ääni tulee kuulluksi paikallisesti. 

Onko NLY rantautunut jo sinun kotipaikkakunnallesi? Jos ei, haluaisitko olla mukana mahdollistamassa sitä? Se voi onnistua helpommin kuin arvaatkaan. 

Aikajana 2019

  • Perustamiskokous 27.2.2019
  • Koulutusten suunnittelupalaveri 20.3.2019
  • Nuorisopsykiatrinen koulutustilaisuus 9.5.2019
  • Ihotautien kuvaseminaari 18.6.2019
  • Pubi-ilta 25.6.2019
  • NLY Lahti Crossfitissä 11.7.2019
  • Päijät-Häme Survival Course 30.7.2019
  • EKG-Workshop 12.9.2019
  • Syyskokous ja keuhkokoulutus 16.10.2019
  • Keuhkokuvaseminaari 20.11.2019
  • Rautainen Joulukoulutus 30.11.2019 

 

Teemu Trygg, Irena Saarinen ja Janne Virtanen
NLY Lahti