Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > NL ihmettelee: Työuupumus ja oksentelu 2/2
Etusivu > NL ihmettelee: Työuupumus ja oksentelu 2/2

NL ihmettelee: Työuupumus ja oksentelu 2/2

Katso tapauksen ensimmäinen osa täältä.

Vaivojen pahentuessa kuvattu pään tietokoneleike.

Psyykkiset oireet ja oksentelu herättivät epäilyn keskushermoston viasta, vaikka neurologisia paikallisoireita ei ollut. Kuvassa 3 pään tietokoneleikkeessä nähdäänkin laajat aivokammiot ja litistyneet aivouurteet.

Hydrokefalus hoidettiin välittömällä toimenpiteellä, jossa aivokammioon asetettu paineenalennusletku johdettiin vatsaonteloon. Oireet alkoivat vähentyä heti. Magneettitutkimuksella ja muilla selvityksillä aivo-selkäydinnesteen kierron häiriön syyksi osoittautui keskushermoston sarkoidoosi, jota asianmukainen steroidihoito alkoi lieventää.  EKG:hen tai thoraxkuvaan tauti ei ollut vaikuttanut.

Aivopaineen nousu voi olla kavala ilmiö, jonka oireet saattavat alussa olla harhaan johtavat esimerkiksi sen takia, että päänsärkyä ei läheskään aina ole eikä neurologisia fokaalioireita monestikaan kehity kuten ei aina silmänpohjan muutoksiakaan. Psyyken tai muut kognition haitat voivat olla ainoita vaivoja alussa, ja oikeille jäljille saatetaan päästä vasta, kun aivopaineen nousu aiheuttaa toistuvaa oksentelua.

Juhani Partanen
Sisätautilääkäri
“Emeritus” Jorvin sairaalasta

P.S.  Kirurgian professori Martti Turunen kertoi luennollaan 49 vuotta sitten kandidaattikurssillemme, että tulette kentällä runsaasti toimivina käytännön lääkäreinä huomaamaan sellaisia asioita, joita me täällä yliopistossa emme ole tunnistaneet. Hän oli oikeassa.
Lukuisia sarkoidoosipotilaita tavattuani olen pannut merkille, että heillä on psykiatrisia oireita, joilla ei läheskään aina ole mitään ajallista yhteyttä aktiiviseen tautiin, vaan ne saattavat esiintyä jopa vuosikymmeniä ennen sarkoidoosin elimellisiä ilmentymiä tai hyvin kauan niiden jälkeen. Tämä mielenkiintoinen yhteys ei ole laajalti tunnistettu, eikä sille ole tiedossa selitystä.

Avainsanat: