Teksti on ratkaisu “Nuori Lääkäri ihmettelee: Epidermidis kahdessa pullossa” -jutussa esiteltyyn potilastapaukseen.
Epidermaalinen stafylokokki ei ole häijy bakteeri, päinvastoin kuin kullankeltainen sukulaisensa Staphylococcus aureus (kr. kulta), joka pystyy hyydyttämään eli koaguloimaan veriplasmaakin ja ehkä osittain sen vuoksi onkin ylivoimaisesti yleisin paiseen aiheuttaja. Epidermidis sen sijaan on nimensä mukaan ihon ja limakalvojen normaalifloorassa runsaana kasvava ja koagulaasinegatiivisena yleensä harmiton asukki, joka viljelystä löytyessään on usein näytteeseen livahtanut kontaminaatio, mutta toistuvasti kasvaessaan kyllä erittäin todennäköinen infektion aiheuttaja.
Yleensä epidermidiksen aiheuttamalle tulehdukselle on jokin altistava syy kuten taustasairaus tai vastustuskykyä heikentävä lääkehoito. Vierasesine (koronaaristenttejä ja kirurgisia metalliklipsuja lukuunottamatta) on myös sellainen. Kun potilaan veressä kasvaa epidermis-tyyppiä oleva ryhmäkokki, on varsin todennäköistä, että bakteerilla on pesä vierasesineessä, mikäli elimistössä sellainen on.
Potilaalla ylipaino oli kehittänyt II-tyypin diabeteksen, johon liittyi aika tavallisen tapaan taipeiden vetistävät ihottumat. Monesti niissä sienen ohella kasvaa myös valtoimenaan bakteereita kuten juuri massoittain epidermidis.
Hyperglykemiakin altistaa sisäisille infektioille, ja muiden bakteerien tavoin myös Staphylococcus epidermidis viihtyy sokeripitoisessa ympäristössä. Epäilemättä se oli päässyt ihon tulehduksesta pujahtamaan vereen ja löytänyt pesäpaikakseen verisuonistoon vuosia aikaisemmin asetetun suntin.
Aivoletku onkin altis tulehtumaan. Kymmenen vuoden kuluessa niin voi käydä noin neljännekselle sunteista, ja silloin yli puolet infektioista on epidermidiksen aiheuttamia. Bakteerin kiltteys ilmenee kuitenkin usein siten, että oireet eivät ole pahoja ja voivat pitkittyä. Myös likvorin löydökset saattavat olla lieviä eli valkosolujen ja niistä granulosyyttien määrä vähäinen, glukoosin lasku ja proteiinin nousu lieviä sekä bakteerin kasvu viljelyssäkin epävarmaa.
Letku poistettiin neurokirurgisella leikkauksella. Epidermidis kasvoi vielä silloin viiden antibioottivuorokauden jälkeenkin sen verisuoniston sisäisestä päästä.
EKG:hen tai thoraxkuvaan tilanne ei tykytystä lukuun ottamatta erikoisemmin heijastunutkaan.
Jatkossa annettu parin viikon laskimonsisäinen, tavanomainen epidermidikselle tyypillisen herkyysmäärityksen mukainen antibioottihoito paransi suntti-infektion, jonka muita pesäkkeitä ei elimistössä havaittu. Pistokset kohensivat sokeriaineenvaihdunnan, eikä kallonsisäinen paine tietenkään tarpeettomaksi käyneen letkun poistosta noussut.
Juhani Partanen
Sisätautilääkäri
“Emeritus” Jorvin sairaalasta
