Ai mihin paikallistoimintaan? Termi mahdollisesti ihmetyttää NLY:n toimintaan vähemmän tutustunutta. Itsellenikin paikallistoiminta oli konseptina vieras, ennen kuin lähdin aktiivisemmin toimintaan mukaan, vaikka olin kyllä siitä kuullut mainittavan. Mitä kaikkea paikallistoiminta sitten pitää sisällään? 

Nuorten lääkärien yhdistyksellä on nykyään 11 paikallisosastoa yliopisto- ja keskussairaalapaikkakunnilla ympäri Suomen ja toiminta laajenee joka vuosi. Toiminnan ydin koostuu kullakin paikkakunnalla vaihtelevan kokoisesta joukosta aktiiveja, jotka tapaavat keskimäärin kerran kuussa ja pitävät huolen siitä, että paikallistoiminta pyörii jouhevasti. Kuka vain on tervetullut osallistumaan, mikäli intoa löytyy. Aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta ei tarvitse olla osallistuakseen – eihän minullakaan ollut.  

Tapaamisten lisäksi järjestetään koulutuksia ajankohtaisista aiheista sekä vapaa-ajan toimintaa, joka sisältää muun muassa saunailtoja, yhteisiä liikuntatempauksia, viikoittaisia pallopelivuoroja sekä leffailtoja – vaihtelua eri paikallisosastojen välillä toki on riippuen aktiivien määrästä ja mielenkiinnonkohteista sekä paikkakunnan tarjoamista mahdollisuuksista. Näiden lisäksi paikallistoiminta on tärkeässä osassa paikallisessa ja valtakunnallisessa edunvalvonnassa – tämä onkin kaikkia nuoria lääkäreitä koskettava asia, sillä laadukas ja ajan tasalla oleva edunvalvonta edistää hyviä työoloja. 

Kun astuin paikallisosastovastaavan tehtävään alkuvuodesta 2019, oli tavoitteena paikallistoiminnan kehittäminen ja näkyvyyden lisääminen. Lähdimme kohti tavoitetta yhdessä hallituksen ja paikallisosastojen kanssa muun muassa kehittämällä visuaalista ilmettä sosiaalisen median ja nettisivujen kautta sekä nimeämällä paikallisosastot uudestaan; luovuimme johtokunta-termistä ja otimme tilalle NLY paikkakunta (esim. NLY Tampere, NLY Lahti). Olemme myös kehittäneet koulutussisältöä ja aloittaneet jäseneksi kutsumisen yhtenäistämisen. Kehityksen tärkeänä tavoitteena on ylläpitää toimivaa ja aktiivista paikallistoimintaa, johon kehen tahansa nuoren lääkärin on helppo osallistua. Mielestäni olemme tässä onnistuneet melko hyvin. 

Miksi lähteä mukaan paikallistoimintaan? Paikallistoiminnan tavoite on tuoda NLY lähemmäs nuoria lääkäreitä ympäri Suomen, jotta jokaisella olisi mahdollisuus osallistua aktiiviseen toimintaan ja saada äänensä kuuluviin. Tämä toki oman halun ja jaksamisen mukaan. Lisäksi se tuo nuoren lääkärin arkeen myös sosiaalisen aspektin työelämän lisäksi: paikallistoiminnan kautta on mahdollista saada vertaistukea työn asettamiin ja toki muunkin elämän haasteisiin, luoda uusia kontakteja ja ystäviä sekä saada lisäväriä omaan vapaa-aikaan erilaisten tapahtumien muodossa. Kaikki tämä on mahdollista sovittaa omaan arkeen itselle sopivissa puitteissa – kaikkien ei tarvitse olla yhtä aktiivisia.  

Mukaan toimintaan pääsee hakeutumalla NLY:n nettisivuille, josta löytyvät paikallisosastojen yhteystiedot: linkki facebook-sivuille, puheenjohtajien yhteystiedot sekä liittymislinkki paikallisosastojen sähköpostilistoille. Toki myös olemalla suoraan yhteydessä esimerkiksi tuttuun paikallisaktiiviin voi osallistua paikallistoimintaan. Aiempaa kokemusta tosiaan ei tarvitse olla – liity sinäkin! 

 

Essi Friman
NLY:n hallituksen paikallisosastovastaava