Potilas moniulotteisine tarpeineen on hakeutunut sosiaali- ja terveyspalveluiden keskiöön. Ensi hallituskaudella toivottavasti valmistuvan palvelujärjestelmän rakenneuudistuksen on tarkoitus mahdollistaa potilaslähtöinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Mutta ovatko ammattilaiset valmiita toteutukseen?
Vuosituhannen vaihteesta lähtien moniammatillisen yhteistyön (eng. interprofessional collaboration) kehittämistä on esitetty ratkaisuksi modernisoituvan yhteiskunnan kasvaviin tarpeisiin sosiaali- ja terveysalalla. Digitalisaation myötä potilaat ovat aiempaa tietoisempia oikeuksistaan ja heillä on käytössään sähköisiä tietolähteitä, joista he voivat itse hakea vastauksia kysymyksiinsä. Sosiaali- ja terveysalasta on muovautunut työkenttä, joka on rakentunut potilaan ympärille ja jossa ammattikuntien väliset raja-aidat näyttäytyvät osin epätarkoituksenmukaisina.
Vaikka Arkadianmäellä päästäisiin yhteisymmärrykseen jokaista lakipykälää myöden, ei sote-uudistus ole valmis. Rakenneuudistuksen lisäksi vaaditaan kulttuurillista muutosta.
Moniammatillisen opetuksen tulisi mielestäni sisältyä jokaisen sosiaali- ja terveysalan tutkinnon keskeiseen oppimäärään. Lääketieteen peruskoulutuksessa tämä tarkoittaisi sitä, että kuusivuotisen opintien varrella opiskelija pääsisi useaan otteeseen tutustumaan muihin sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattialoihin. Opetuksessa valotettaisiin niin sosiaalitoimen asiantuntijoiden kuin toimintaterapeuttienkin toimenkuvia ja harjaannutettaisiin yhdessä ryhmätyöskentelyn keinoin tiimiviestintä- ja lähijohtamistaitoja.
Turun yliopisto yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin ja Novian kanssa tarjoaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijoille moniammatillisuuteen ja asiakaslähtöisyyteen perustuvan opintojakson ”Monelle”, jonka jokainen Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelija voi halutessaan sisällyttää valinnaisiin opintoihinsa. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden lisäksi kurssilla on edustettuna myös opetustoimi. Kurssilla käsitellään moniammatillisissa pienryhmissä fiktiivisiä potilastapauksia, ja opintojakso huipentuu moniammatillisten palaverien simulaatioseminaareihin.
Itse olen päässyt nauttimaan Monellen annista tänä keväänä. Kurssi on ollut oiva osoitus siitä, miten paljon meillä sote-ammattilaisilla on toisiltamme opittavaa. Jokaisen ammattialan edustaja lähestyy potilastapausta omasta näkökulmastaan, ja työskentelyn lopputuloksena on hämmästyttävän kokonaisvaltainen katsaus potilaan tilanteeseen. Tiimityö tarvitsee jokaista jäsentään, ja tämän konkretisoituminen on saanut minut arvostamaan sote-kollegoitani taas entistäkin enemmän.
Moniammatillinen opetus paitsi opettaa arvostamaan alan muita ammattilaisia myös vauhdittaa oman ammatti-identiteetin muodostumista. Kun muihin ammattialoihin pääsee tutustumaan jo urapolkunsa alkumetreillä, käsitys omasta roolista osana palvelujärjestelmää alkaa hahmottua jo ennen ensimmäistä kandikesää. Vaikka lääkäri kantaa vastuun hoitopäätöksistä, ei hän joudu työskentelemään yksin. On huojentavaa huomata, että lähestyttäessä oman osaamisen äärirajoja toisen ammattilaisen osaamisalueelle usein saavutaan.
Moniammatillisessa yhteistyössä tulisi rinnakkain tapahtuvan työskentelyn sijaan tavoitella saumatonta ammattienvälistä yhteistyötä, jossa asiantuntijat osaavat hyödyntää toistensa ammattitaitoa. Moniammatillisessa tiimityöskentelyssä työn päällekkäisyys vähenee ja potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen kartoittaminen tehostuu. On toki kuitenkin syytä muistaa, että potilaan palvelutarpeen määrä ja luonne vaihtelevat suuresti niin erikoisaloittain kuin tapauskohtaisestikin. Moniammatillisuuden hyödyt korostuvat siten olennaisesti esimerkiksi geriatrian, neurologian ja terveydenhuollon erikoisaloilla.
Maaliskuussa Suomalainen lääkäri -työryhmä ryhtyi Helsingin yliopiston dosentti Jussi Merenmiehen johdolla laatimaan suomalaisen lääkärin osaamisen määritelmää. Substanssiosaamista koskevien tavoitteiden linjaamisen lisäksi suomalaista lääkäriä määriteltäessä tulee mielestäni ottaa kantaa siihen, millainen moniammatillisen työryhmän jäsen lääkärin pitäisi olla. Määrittelyprosessinsa aikana työryhmän on mielestäni erittäin tärkeää kuulla muiden sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmien edustajia ja hyödyntää heidän näkemyksiään kokonaisuutta hahmoteltaessa.
Lääkärikunnan sisäinen kollegiaalisuus on välttämättömyys, ja samankaltainen me-henki tulisi onnistua ulottamaan myös kaikkien sosiaali- ja terveysalan toimijoiden ylle. Jokaisella toimivalla tiimillä on yhteinen tavoite, ja niin on meilläkin: meitä kaikkia yhdistää halu auttaa ympärillämme olevia ihmisiä. Jaettu päämäärä on avain kulttuurilliselle muutokselle.
Katariina Kökkö
Koulutusvaliokunnan jäsen
Neljännen vuoden lääketieteen kandidaatti Turun yliopistosta
Taustamateriaali:
Sandström, S., Keiski-Turunen, A., Hassila, L., Aunola, E. & Alahuhta, M. 2018. Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 44. Hakupäivä 19.04.2019. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018061225734.
Isoherranen, K. 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 18. Helsinki: Unigrafia. Hakupäivä 19.04.2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7664-0.
