Lääkärikoulussa opiskellessa välillä unohtaa, että työelämässä lääkärin mukana kulkeva teknologia ei vielä ole todellisuutta. Koulussa käytän tiedonhakuun älypuhelinta, koska en vielä omista tablettia. Sellaisia kyllä näkyy ympärillä riippumatta siitä minne katsoo, sillä viime syksynä aloittaneet uudet opiskelijat saivat tiedekunnalta ja Jane ja Aatos Erkon säätiöltä lahjoituksena iPadit. Niitä käytetään nykyään opetuksessa, ja paksut niput anatomian muistiinpanoja ja biokemiallisia kaavoja, fysiologian valtavasta oppikirjasta puhumattakaan, ovat muuttaneet tabletin näytölle. Toivottavasti pysyvästi.

Terveydenhuollon teknologiasta kiinnostunut lääkäri Mikko Lehtovirta totesi haastattelussa, että suurimpia saavutuksia terveydenhuollon teknologiavallankumouksessa on terveydenhuollon muuttuminen mobiiliksi. Kandin näkökulmasta mobiilius on vain välillä pahasti ruosteessa. Jos esimerkiksi haluaa tutkimuksen yhteydessä katsoa potilaasta otettuja tietokonetomografiakuvia, on raahattava perässään pyörillä kulkevaa pientä pöytäkonetta, jolla voi avata ohjelman, jolla voi ottaa yhteyden kuva-arkistoon, josta voi etsiä haluamansa kuvan. Mikäli ohjelma siis suostuu avautumaan ja verkkoyhteys pelaa ja koneita on vapaana.

Ehkä vielä joskus lääkäri kaivaa taskustaan (mahtuu, on kokeiltu) tablettitietokoneen, kirjautuu ohjelmaan sen kautta ja avaa kuvat potilaan itsensäkin nähtäväksi sängyn laidalta poistumatta. Tekisikö se vaikutuksen myös potilaaseen?

Ihmisillä on pääsy valtaviin määriin terveystietoa, ja lääkärin tehtävänä on vastata siitä heränneisiin kysymyksiin. Jokaisen lääkärin vastuulla pitäisi vähintään olla osata käyttää sen tiedon löytämiseen tarvittavia laitteita. Esitänkin siis haasteen seniorilääkäreille: älkää antako kesäkandien ja amanuenssien opettaa teitä tietotekniikan käytössä, vaan opettakaa te siinä meitä.

Nico Vehmas, LK