Ootsä lähössä jonnekin postdociksi? – Kysymys, jonka moni väitellyt kollega kuulee. Post doc (post doctoral studies) on nimitys väitöskirjan jälkeisiä tieteellisiä jatko-opintoja käsittävälle ajalle, eikä termille ole hyvää suomenkielistä vastinetta. Tavoitteena on jatkaa väitöskirjatyön jälkeen tutkimustoimintaa itsenäisesti tai laajemman tutkimusryhmän jäsenenä joko kotimaassa tai ulkomailla tiettynä ajanjaksona.
Suomalaisista työikäisistä lääkäreistä on tähän mennessä väitellyt yli 20 %, ja osa jatkaa tutkimusta aktiivisesti väitöstyön jälkeenkin. Amerikkalaisissa aineistoissa puolestaan 30 % väitelleistä jatkaa post doc -vaiheella. Tyypillisesti post doc -vaihe ajoittuu pian väitöksen jälkeen, yleensä viiden vuoden sisään tohtorin tutkinnosta. Post doc -vaiheen rahoitus on monivivahteinen. Sen voidaan rahoittaa isäntäkohteen maksamalla palkalla, säätiöiden tai muiden tahojen maksamilla apurahoilla. Mikään ei toki estä jatkamasta tutkimusta säännöllisesti ilman varsinaista erillistä post doc –vaihetta, ja todella moni näin tekeekin, mutta jos asia on ajankohtainen ja kiinnostusta on, tässäpä muutama vinkki suunnittelijoille.
Mistä tutkimusyhteistyö ja kuinka pitkäksi aikaa?
Suurin osa päätyy post dociksi jatkamaan samaa tutkimusaluetta, mistä on väitellyt. Yhteistyökohteet löytyvät yleensä tutkimusryhmien jo olemassa olevien kontaktien kautta ja ohjaajan suosittelemina. On toki käynyt niinkin, että paikkoja tarjotaan upean väitöskirjatyön perusteella muualtakin, suorastaan räätälöityinä. Usein paikkavalinnassa auttaa varsinaisen väitöskirjatyön ohjaaja tai esimies.
Useimmiten post doc -vaiheessa halutaan hyvä tutkimuspesti ja mahdollisuus keskittyä nimenomaan tutkimuksen tekemiseen, tavoitteina voivat olla dosentuuriin johtavat julkaisut jakson aikana. Ajanjakson pituuteen vaikuttavat toki muutkin asiat kuin tiede: miten varsinainen työpaikka on valmis joustamaan, mikä on perheen ja puolison tilanne, ja kuinka rahoitus järjestyy. Useimmat jaksot kestävät 1–3 vuotta, ja yhteistyö jatkuu usein vuosien jälkeenkin. Suomalainen sivusto www.academicpositions.fi listaa avoimia post doc -paikkoja Suomessa ja ulkomailla. Sivustolta voi hakea paikkoja muun muassa erikoisalan mukaan.
Kuinka rahoittaa?
Yksi selkeimmistä osoitteista, johon kannattaa ensin mennä, mikäli suunnittelee post doc -jaksoa ulkomailla ja väitöksestä on kulunut alle neljä vuotta, on Säätiöiden post doc –pooli www.postdocpooli.fi. Tämä “pooli” on säätiöiden perustama apurahavaranto, joka on tarkoitettu tohtorien ulkomaiseen työskentelyyn. Poolin on määrä edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä tarjoamalla nuorille tutkijoille vähintään lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson kustannukset kokonaisuudessaan kattava ja joustava rahoitus yhdestä lähteestä. Eli tähän pooliin sisältyy useimpien merkittävien apurahoja myöntävien säätiöiden haku samanaikaisesti.
Säätiöiden post doc -poolin haku järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Keväthaku on joulu-tammikuussa ja syyshaku elo-syyskuussa. Alustavasti pooli perustettiin kolmen vuoden kokeilukaudeksi, ja se on nyt saanut jatkoa vuoteen 2015. Poolista myönnetään arviolta 30–60 apurahaa vuodessa. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Koneen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Paulon Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska Litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Yksityisyrittäjäin Säätiö. Ne sijoittavat pooliin yhteensä 2 650 000 euroa vuosittain. (Lähde postdocpoolin verkkosivut.)
Muitakin rahoituslähteitä on. Olennaisia ovat tietysti post doc -paikan tarjoamat mahdollisuudet. Jos suomalainen lääkärin tutkinto on käypää valuuttaa kohdemaassa ja tarjolla on joko yhdistettyjä toimenkuvia kliinisen ja tutkimustyön suhteen ja myös palkkaa työstä, tilanne on hyvä. Pelkkään tutkimustyöhönkin on tarjolla rahoitusta paikan päältä. Yleensä tarjolla on erilaisia “fellowship”-tyyppisiä ratkaisuja, ja niiden hakemisessa pystyy paikallinen tutkimusryhmän johtaja auttamaan.
Kuinka oma työpaikka voi auttaa?
Oma työpaikkakin voi usein auttaa muullakin tavalla kuin virkavapaan myöntämisellä. Johtajaylilääkäri Jorma Penttinen Kuopion Yliopistollisesta sairaalasta kertoo, että KYS on varannut muutaman vuoden ajan tutkimus-EVOsta kliinisen tutkijan toimia, jolloin väitellyt voi toimia puoliksi kliinikkona ja puoleksi tutkijana. “Tämä on osoittautunut toimivaksi järjestelmäksi siinä väitöskirjatytön jälkeisessä vaiheessa, jolloin virtaa on vielä tutkimustyön jatkamiseen. Aika monella on siinä vaiheessa tarve myös erikoitumispalveluihin”, Penttinen toteaa. KYS on myös luonut systemaattisesti erilaisia tukipalveluita tutkimustyötä helpottamaan. Tänä vuonna KYS Tiedepalvelukeskuksessa on aloittanut toimintansa muun muassa biostatistikko, joka palvelee tutkijoita jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa. Tutkintojen vastaavuuksista löytyy tietoa Suomen Lääkäriliitosta ja opas Lääkäriksi ulkomaille www.laakariliitto.fi/files/ulkomaille.pdf
Muu elämä?
Post doc on harvoin yhden ihmisen projekti. Jos perhettä on, puolison on oltava hengessä mukana, ja moni maa on sellainen, että molempien tutkimustyön yhdistäminen ainakin pienten lasten kanssa voi olla sula mahdottomuus. Monia askarruttaa asunnon hankkiminen, muuttojärjestelyt, viisumiasiat ja lasten koulu. Hyvä olisi, jos vastaanottavasta tutkimusryhmästä löytyisi niin sanotusti ystävällisiä sieluja ja apua.
Kollegojen kertomuksissa on monenlaisia sattumuksia: viisumit tulevat kaksi viikkoa ennen perheen lähtöä toiselle puolelle maapalloa, pankkitilin perustaminen maan äärissä onkin supervaikeaa, tai vuokrasopimus ei pidäkään ja havaitset sen, kun olet jo tavaroinesi paikan päällä. Neuvona voisi sanoa, että kannattaa ottaa yhteyttä kollegoihin, jotka ovat olleet samassa maassa tai jopa samassa paikassa aiemmin – voi säästyä monelta epämääräiseltä yllätykseltä ja vaikka löytää asunnon tai paikallisia ihmisiä, jotka sopeuttavat arkeen nopeasti.
Jokainen tapaamani post doc -vuosilta palannut kollega on ollut lopulta valintaansa tyytyväinen. Jollakin on taskussa määrätietoinen dosentuuri, kaikilla uusi näkemys paikallisesta kulttuurista ja uusista ystävyyssuhteista, jotka säilyvät vuosienkin jälkeen. Myös kotimaiset ystävät tapaavat post doccaajia innolla – monesti on niin, että maailmalla joka viikonlopuksi on sosiaalista ohjelmaa tarjolla ja paljon vierailijoita kotimaasta.
Vuosi Bernissä poiki kliinistä kokemusta, hyviä tutkimusverkostoja ja uusia ystäviä
Kuopiolainen anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Stepani Bendel (43) väitteli vuonna 2011 tehohoitopotilaiden aivolisäkkeen ja lisämunuaisen hormonivasteista akuuttiin sairauteen liittyen. Tämänhetkinen tutkimusalue on neurotehopotilaiden elintoimintahäiriöt. Stepani toimii KYS teho-osastolla erikoislääkärinä. Post doc -vuosi suuntautui Bernin Inselspitaliin Sveitsiin.
“Kyseessä on yliopistosairaala, jossa on Sveitsin merkittävin ja suurin teho-osasto, joka on samalla myös neurotehohoidon keskittymä. Vastaväittäjäni Professori Jukka Takala toimii klinikan johtajana, ja tiesin jo aiemmasta kahden viikon tutustumisjaksosta, että paikka olisi hyvä. Tehohoitolääketiede on Sveitsissä hyvin resursoitua ja oma erikoisalansa, ja hoitotulokset ovat erinomaisia. Tietysti sijainti keskellä Eurooppaa ja miellyttävä ilmasto auttoi päätöksenteossa. Paikkavalinta ei ollut vaikea. Yksi kriteeri oli myös, että saisin mahdollisimman paljon kliinistä kokemusta. Tein 50 % erikoislääkärin työtä ja 50 % tutkimusta, ja rahoituksessa oli apuna KYSin tutkimus-evo.”
”Sain tehdä paljon työtä, tutkimuksen kannalta sain paljon hyviä yhteistyöprojekteja, ja saimme myös lukuisia uusia ystäviä. Olimme jaksolla vuoden, ja suosittelisin kyllä ainakin kahta vuotta, mikäli se suinkin olisi mahdollista. Mennessämme lapsemme eivät puhuneet saksaa, mutta ulkomaalaisille oli järjestetty ylimääräinen intensiiviopetus. Vanhin poikamme meni normaalin koulun viidennelle luokalle, ja tytär aloitti koulunsa Sveitsissä. Kollegavaimoni oli pienimmän lapsemme kanssa kotona vuoden aikana. Normaaliin paikalliseen kouluun meno oli lapsille hyvä ratkaisu: he saivat paljon ystäviä, kielitaito kehittyi, ja lapsille vuosi oli hieno kokemus. Ja tämä on varmistettu vielä heiltä kysymällä – poikani kuulemma muuttaisi huomenna takaisin, jos voisi. Voin kyllä suositella Bernin Inselspitalia post doc -paikaksi ja miksei muutenkin.”
Anne-Mari Kantanen
Neurologian erikoislääkäri