Aloitin lääkärin opintoni syksyllä 2016 ja niin kaverit, sukulaiset kuin Kelakin ovat tuosta asti tasaisin väliajoin tivanneet minulta oletettua valmistumisaikaa. Kevät 2022: silloin minusta tulisi lääkäri! Fuksina tuo tuntui maailman kaukaisimmalta asialta niin ajallisesti kuin ajatuksenkin tasolla. Fiilis ei hävinnyt vielä seuraavana vuonna mihinkään. Sen jälkeen joku taisi painaa play -nappia.
Lääkisvuosien kuluessa on Anssi Kelan tahtiin laulettu opiskelijabileissä ”meistä tuli lääkäreitä” kerran jos toistekin. Mutta milloin meistä oikeasti tulee niitä lääkäreitä? Valmistuminen on toki selkeä virstanpylväs, mutta se jääkin ainoaksi selkeäksi seikaksi.
Juuri paperit kouraan saanut lääkäri on valmistunut, muttei valmis. Kuudessa vuodessa opiskelijan päähän kaadetaan perusteet vähän kaikesta ja toivotetaan onnea valitsemallemme tielle. Yhtäkkiä ympäristö vaihtuu turvallisesta kandikuplasta omaksi vastaanottohuoneeksi.
Työyhteisöt tiedostavat, ettei vastavalmistunut ole vielä kovasti kandia varmempi ja viisaampi, mutta vastuuta titteli tuo mukanaan ämpärillisen. Onneksi Suomessa on ylipäänsä kandina mahdollista työskennellä. Asteittainen vastuun lisääntyminen ja työoikeuksien karttuminen opintojen myötä on meille upea etu, ja arvokkaan kokemuksen lisäksi se tukee myös lääkäriksi kasvua.
Ensimmäisenä sijaistuskesänäni en aluksi tajunnut reagoida, kun minua puhuteltiin lääkärinä. Loppukesästä jo hoksasin, että minulle puhutaan, mutta titteli ei edelleenkään tuntunut omalta. Kesän aikana kehitystä kuitenkin tapahtui, ja ajoittain tuntui jopa lääkärimäiseltä, mikäli osasin vastata kysymyksiin konsultoimatta senioria tai Terveysporttia. Potilaille olin kuitenkin alusta asti heitä hoitava lääkäri, vaikka pinnan alla kuohuikin. Joko se lääkäriys ehti alkaa?
Mediassa myllytettiin alkusyksystä lääketieteen opiskelijoita opiskelijatapahtumien vuoksi. Jos eksyi kommenttipalstoille, puhuttiin lääketieteen opiskelijoista ja lääkäreistä välillä käytännössä samana asiana. Tulevaisuuden kollegoita toki olemme kaikki, mutta lukiosta suoraan opintonsa aloittava fuksi on ajallisesti lähempänä rippikoulua kuin linsensiaatin papereita. Moraalinen vastuu ja oletus tietynlaisesta käyttäytymisestä alkaa muiden silmissä lähes heti opiskelupaikan myötä – melko isot saappaat opintonsa juuri starttaavalle medisiinarille täyttää! Opintojen edetessä saappaat alkavat pysyä jalassa, mutta kompurointia on yhä luvassa.
Kandin korvaan fraasi ”elinikäinen oppiminen” kuulostaa sekä huojentavalta että hieman lannistavalta. Toisaalta opintojen aikana ei ole tarkoituskaan oppia kaikesta kaikkea, mutta eikö tämä opiskelu ikinä lopu? Lääketieteellisen tiedon lisääntyessä ennennäkemätöntä vauhtia herää kysymys onko kukaan oikeastaan valmis? Jos tietopohja ei kerran määritä lääkäriyttä, täytyy vastausta ilmeisesti hakea jostakin muualta.
Lääkäriksi kasvaminen on mielenkiintoinen polku, joka jokaiselle näyttäytyy omanlaisenaan. Oma kasvuni on vielä varsin lapsenkengissä, ja tavoitteenani onkin nauttia kasvun kaikista vaiheista! Kandina pyrin kokeneempien kollegoiden ja muun henkilökunnan tukemana olemaan potilailleni niin hyvä lääkäri kuin mahdollista ja kenties vuosien päästä osaan kertoa, missä vaiheessa se lääkäriys oikeastaan omalla kohdallani alkoi.
Milla-Riina Gronoff
5. vuoden kandi Kuopiosta, SML-paikallisedustaja
