Maailman johtajat ja terveydenhuoltojärjestelmät ovat koetuksella koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Miten Suomi on pärjännyt?  

“Tämä on monipuolinen kysymys”, aloittaa Heikki Pärnänen. “Verrattuna Etelä-Euroopan maihin kuten Italiaan, puhumattakaan itäblokin maista, Suomi on onnistunut monella tasolla”, Pärnänen viittaa aina poliittisista päättäjistä sote-järjestelmään. “Me tehdään, kun jotain tapahtuu. Suomi pärjää kriiseissä.”  

Kun yleislääkäri Heikki Pärnänen puhuu sotesta, hän puhuu siitä yli 30 vuoden kokemuksen äänellä. Nykyinen Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja valmistui vuonna 1984 Helsingin yliopistosta ja on 80-luvulta asti ollut järjestötehtävissä, ensin NLY:ssä ja 90-luvulta lähtien Lääkäriliitossa muun muassa silloisessa terveyspoliittisessa valiokunnassa. Yleislääkärin työ vaihtui 2008 Lääkäriliiton toimihenkilöksi. Elokuussa 2008 Pärnäsen tuli valmistella Lääkäriliiton lausunto terveydenhuoltolakia valmistelevan työryhmän raporttiin. “Siitä lähtien käteni ovat olleet kiinni sotessa”, hän kertoo. 

Suomen sote on pärjännyt tänä keväänä, vaikka järjestelmä on hajanainen ja rahoitus ja vastuu ovat pirstaleiset. Koronavirus on vahvistanut näitä käsityksiä. “Jo varhain [pandemian alussa] tuli ilmi, että sote-uudistus tarvitaan”, Pärnänen kommentoi. Keskusteluissa on nyt ilmeisesti ollut terveydenhuoltolain uudistaminen, jossa kriisivalmiutta siirrettäisiin sairaanhoitopiireiltä osin erityisvastuualueille. “Kriisi on tuonut esiin sen, että soten järjestämiselle kaivataan kuntia vahvempia harteita.” 

Voisivatko suuret hartiat tarkoittaa valtiota?  

“Rahoitusvastuun tulee olla valtiolla, mutta järjestäminen pienemmillä alueilla. Jos järjestämisvastuu olisi yksin valtiolla, voisivat näkemykset jäädä kovin Helsinki-keskeisiksi”, Pärnänen kertoo näkemyksestään. Hän mainitsee Lääkäriliiton kannattavan edelleen viiteen erva-alueeseen perustuvaa järjestämisvastuuta ja suhtautuvan hyvin varauksellisesti maakuntien verotusoikeuteen, sillä sen riskit olisivat suuremmat kuin hyödyt. 

 

Muutoksia arjessa 

Kriisi on muutosajuri. Esimerkiksi sota aiheuttaa teknologisen kehityksen kiihtymisen – vaikka Pärnänen toivookin, ettei sota-analogiaa käytettäisi koronaepidemian yhteydessä. Kriisi on kuitenkin muuttanut toimintaamme ja opettanut uutta. Tilapäistä on se, etteivät ihmiset uskalla koronan vuoksi tulla vastaanotolle, mutta etäyhteyksien hyödyntäminen toivottavasti jatkuu. Pärnänen korostaa, ettei tietystikään kaikkea voida tehdä etänä mutta paljon voi. 

Kun muutos on nyt tapahtunut, ei kaikkea vanhaa kannata ottaa enää uudelleen käyttöön. Pärnänen toivoo, että potilaiden tarpeeton juoksuttaminen vastaanotolla jää pois. “Hyödyttömät seurantakäynnit käynteinä voisi jättää pois ja toteuttaa seurannan uudella tavalla”, Pärnänen sanoo ja viittaa etäyhteyksiin. Säännölliset potilaskontaktit ovat hänen mukaansa tärkeitä, vaikka ne eivät olisikaan käyntejä: “Aikanaan työskennellessäni Keiteleellä huomasimme verenpaine- ja diabetespotilaiden hoitotasapainon kärsivän, jos kontaktit potilaisiin eivät olleet säännölliset ja riittävän tiheät.” 

 

Taloustilanne edellyttää priorisointikeskustelua 

Käytänteiden lisäksi merkittävä muutos tapahtuu nyt kuntien ja valtion taloudessa. Jo ennestään kuntien taloustilanne on ollut huono ja epätasa-arvoinen, ja lähes ainoa taloudellisesti pärjännyt kunta on Helsinki. Nyt koko Suomen talous sukeltaa, mikä myös vaikuttaa kuntien verotuloihin. “Valtio suunnittelee kunnille mittavaa tukipakettia ja velkaantuu samalla itse lisää, mutta tällä ei paikata jo ennen koronakriisiä ollutta tilannetta”, Pärnänen valottaa kurjistuvaa taloustilannetta. Tämä pakottaa sotessakin miettimään asiat uudelleen ja kehittämään toimintaa.  

Pärnäsen mukaan on viimein alettu julkisesti puhumaan laatupainotteisista elinvuosista: “Kun puhutaan terveydestä ja sen tuottamisesta yhteiskunnallisella tasolla, tälle täytyy laskea hinta.” Tämä tukee priorisointikeskustelua ja yhteiskunnallisten varojen mahdollisimman tarkoituksenmukaista käyttöä. “Mitä terveydenhuollon varoilla voidaan tehdä?” 

Priorisointikeskustelu ei Pärnäsen mukaan koske vain potilaiden hoitoa. Samalla on pohdittava terveydenhuollon osuuutta yhteiskunnan resursseista. Optimistinen Pärnänen näkee tilanteessa hyvääkin: Kriisin myötä päästään keskustelemaan sotea edistävistä asioista.  

 

Lääkäreillä riittänee töitä 

Edellä olevat ajatukset on hyvä huomioida myös koronan vuoksi kertyneiden jonojen purussa. “On pohdittava mikä on tärkeää, mikä on kiireellistä ja millä aikataululla jonot puretaan”, Pärnänen hakee raameja purkutyölle. Aiemminkin jonoja on purettu ylitöillä, mutta haasteena on vastata koronan vuoksi syntyneeseen ylikysyntään. Purkamisprosessista tulee pitkä. Siinä missä aiemmin Pärnänen puhui pitkän aikavälin priorisoinnista, hän näkee, että jonojen purussa tarvitaan välitöntä priorisointia. Kun valmiuslaki on voimassa, ei erikoissairaanhoidon tarvitse noudattaa hoitotakuun rajoja, mutta kun poikkeustila loppuu, tästä tulee suuri haaste. 

Jos julkinen puoli ei voi itse purkaa jonoja, joudutaan todennäköisesti turvautumaan ostopalveluihin ja palveluseteleihin. Tämä voi nostaa kysyntää yksityisellä sektorilla. Toisaalta potilasmäärät saattavat yksityisellä sektorilla vähentyä, kun sekä yksityisten ihmisten että yritysten talous kärsii.  

Työterveyshuollon parista tai yksityisiltä vastaanotoilta siirtyvien potilaiden määrä on merkittävä lisäkuorma jo ennestään raskaaseen julkisen perusterveydenhuollon taakkaan. Yksityiselle puolelle voi syntyä ylitarjontaa lääkäreistä, kun samalla perusterveydenhuollossa oli jo ennestään lääkärivajetta. 

“Työvoiman kysyntä eri sektoreilla voi muuttua ja lääkäreiden liikkuvuus työpaikkojen välillä voi lisääntyä”, Pärnänen pohtii kysyntää ja tarjontaa lääkäreiden osalta. Jonojen purkamiseksi hän suosittelee lääkäreiden houkuttelemista pakottamisen tai sen yrittämisen sijaan. Hän muistuttaa, että valmiuslaki koskee vain epidemian aikaista tilannetta, ja toisaalta työehdoista (KVTES ja LS) käydään juuri neuvotteluja.  

Onko edessä lääkärityöttömyyttä? Tulevaa tilannetta on verrattu 90-luvun lamaan, jolloin talouden muutos oli nopea ja jyrkkä. Pärnänen arvioi, että nyt muutos ei todennäköisesti ole yhtä syvä. Toipuminen oli 90-luvulla nopeaa, mutta nykyisestä kriisistä toipuminen on vielä epäselvää.  

Lääkärityöttömyys oli 90-luvulla joitakin prosentteja, vähäistä verrattuna yleiseen työttömyyteen. Vastavalmistuneiden lääkärien työttömyys oli kuitenkin huomattavat 50 prosenttia. “Tätä ei nyt ole ja tuskin tuleekaan, sillä sotessa on kysyntää”, Pärnänen vastaa huoliin. 90-luvun lamassa oli kyse koko Suomen kilpailukyvyn ongelmasta ja tämä vuoden 2020 lama ei koske sotea.  

“Toki lääkäriliikkuvuutta voi nyt olla, sillä kysyntä ja tarve voivat muuttua lyhyellä ja ehkä pitkälläkin aikajänteellä. Toisaalta valinnanmahdollisuudet voivat vähentyä”, Pärnänen kertoo näkemyksistään. 

Olemme oppineet koronasta paljon, mutta yhden lehdistä lukemansa sitaatin Pärnänen nostaa erityisesti esiin: “Se, mihin emme osanneet varautua, oli väestön pelko.” Hänen mukaansa lehdistössä on jaettu tietoa mutta uutisoitu tavalla, joka ei ole ollut pelkästään rauhoittavaa. Pelkoa on näkynyt myös Pärnäsen yksityisellä vastaanotolla. 

“Jos jotain tästä opimme, niin tiedottaminen ja viestintä ei saisi lietsoa tarpeettomia pelkoja.”  

 

Epidemian vuoksi Heikki Pärnäsen haastattelu tapahtui puhelimitse 6.5.2020.  

 

Sonja Aukee 

Edunvalvontavaliokunnan puheenjohtaja 

Nuorten Lääkärien yhdistys 

sonja.aukee@nly.fi 

 

Kuvat: Taavi Kaartinen