Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Mihin ovat unohtumassa vuodeosastot?
Etusivu > Mihin ovat unohtumassa vuodeosastot?

Mihin ovat unohtumassa vuodeosastot?

SOTE-uudistukseen liittyvä keskustelu on pitkälti pyörinyt päivystysten ja valinnanvapauden ympärillä. Kaikki tiedämme, että uudistus on välttämätön. Rahat ovat loppu. Kauniita ajatuksia tulevaisuuden SOTE-keskuksesta erikoislääkärivastaanottoineen ollaan esitetty monissa eri muodoissaan, palveluseteleistä puhumattakaan. Samalla kunnissa ollaan kassavajeesta johtuen haettu erilaisia säästöratkaisuja mm. vähentämällä vuodepaikkoja perusterveydenhuollon osastoilta. Potilaita tulisi aikaista enemmän kyetä hoitamaan kotona. Työskentelen Huittisten terveyskeskuksessa ja meiltäkin löytyy hyvin toimiva kotisairaala, mutta joskus potilaan tila saattaa vaatia lisähappea ja tiivistä hoitajien suorittamaa seurantaa, mikä onnistuu parhaiten vuodeosastolla.

Omassa kunnassani kamppailemme päivittäin sen ongelman kanssa, että sairaalle ihmiselle ei löydy vuodepaikkaa. Terveyskeskuksen vuodeosasto on tukossa vanhainkotipaikkaa odottavista vanhuksista, joiden hoito saattaisi olla kotoisampaa vanhainkodissa kuin vuodeosastolla. Päiväpäivystyksen listat täyttyvät potilaista. Useimmille löydämme diagnoosin ja hoidon ilman erikoissairaanhoitoon lähettämistä, mutta sairaimmille ei tahdo löytyä vuodeosastopaikkaa. Ainakin itse koen turhauttavana sen, että tavallisen suonensisäistä antibioottihoitoa tarvitsevan keuhkokuumepotilaan joutuu lähettämään 70 km päähän keskussairaalaan erikoissairaanhoidon sakkopaikalle. Pahimmillaan keskussairaalan päivystyksessä ei tiedonkulkuun liittyvien ongelmien vuoksi nähdä meillä samana päivänä tehtyjä tutkimuksia ja niinpä potilaasta otetaan röntgenkuvat ja verikokeet kertaalleen uudestaan. Yllättäen yhteispäivystyksen lääkäri päätyy samaan diagnoosiin, kuin terveyskeskuslääkärikin muutamaa tuntia aiemmin. Todetaan, että potilas ei pärjää kotona kotisairaanhoidon turvin, sillä esimerkkinä käyttämäni keuhkokuumepotilas tarvitsee lisähappea ja suonensisäistä antibioottihoitoa.

Istuin viime viikolla oman sairaanhoitopiirimme SOTE-uudistukseen liittyvässä päivystyskokouksessa. Keskustelu tuntui keskittyvän lähinnä toimivan yhteispäivystyksen ja ympäryskuntien toimivien kiirevastaanottojen ympärille. Lääkäriin pitää päästä. Perusterveydenhuollon vuodeosastotilanne ei ollut aiemmin herättänyt keskustelua ja näin ollen oma huoli aiheesta kasvoi lisää. Onko päättäjiltä unohtunut perusterveydenhuollon vuodeosastojen rooli? Aiotaanko perusterveydenhuollon vuodepaikat keskittää laajojen päivystysten keskussairaaloihin? Eikö perussairaanhoidollinen vuodeosastohoito tulisi järjestää lähellä kansalaista? Mihin osastoja aiotaan rakentaa? Asiakkaan kannalta – olipa hän työikäinen tai vanhus – on mukavampaa, jos muutaman vuorokauden kestävä osastohoito voidaan järjestää oman kunnan terveyskeskuksessa ja edelleen kotisairaalassa. Tokihan terveyskeskusvuodeosastoista puhuttaessa on myös peräänkuulutettava kansalaisten asennemuutosta. Monet tuntuvat tivaavan lähetettä erikoissairaanhoitoon, vaikka suonensisäisesti annosteltu lääke vaikuttaa aivan yhtä tehokkaasti keskussairaalan osastoilla kuin terveyskeskusvuodeosastollakin. Asennetasolla monelta unohtuu helposti, että potilasta hoitavat kiinteistön sijaan ammattilaiset niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin.

Atte Hölttä
Kirjoittaja työskentelee Huittisten terveyskeskuksessa.