Kun viime joulukuussa neljännen vuoden lääketieteen kandit vielä autuaan tietämättöminä nauttivat lomastaan ennen kevään opintorutistusta ja ensimmäisiä kesätöitä lääkärin sijaisena, syntyi Kiinassa ärhäkkä RNA-paketti, joka tuli laittamaan maailmankirjat sekaisin. Maaliskuun 11. 2020 WHO julisti uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi, eikä maailma ole sen jälkeen ollut ennallaan.
Etenkin kandeille tämä tiesi monia mullistuksia: kevään opetus muuttui lennosta etämuotoiseksi, harjoitteluja ja tapahtumia peruttiin, kotiin jäämisestä tuli uusi arkinormi ja monen jännitys tulevan kesän kuormituksesta kasvoi.
Onneksi kollegiaalisuus ja innovointikyky vaikuttavat vahvoina nuorissa lääkäreissä myös poikkeustilanteessa: Suomen Medisiinariliitto (SML) pilotoi mentorointiprojektin, jossa neljännen ja viidennen vuoden kandit saivat ylimääräistä pienryhmämuotoista etävertaistukea kesällä 2020. Nuori Lääkäri -lehti haastatteli sekä projektin järjestäjiä että siihen osallistuneita kandeja.
”Meitä oli muutaman SML:n edustajan porukka ideoimassa kesän tukimuotoja kandeille, ja siitä lähti muotoutumaan ajatus mentorointihankkeesta”, kertoo Katariina Kökkö, kuudennen vuosikurssin kandi Turusta, yksi projektin päävastaavista.
”Yhdessä kurssikaverini Silja Luotosen kanssa loimme keväällä Turkuun nelosen kandeille suunnatun Minäkö muka lääkäri? – eväitä kandikesään -kurssikokonaisuuden, joka syntyi osana pedagogiikan valinnaisopintojamme. Saamamme positiivisen palautteen perusteella rohkenimme ehdottaa formaattia myös kansalliseen levitykseen SML:n kautta.”
Kökkö on itse toiminut sekä mentorina että mentoroitavana eli aktorina ja todennut mentoroinnin tarpeellisuuden lääkäriksi kasvamisen prosessissa:
”Kuusivuotinen koulutuksemme kyllä tuottaa päteviä lääketieteen lisensiaatteja, mutta missä opetetaan sietämään niitä keskeneräisyyden ja epävarmuuden tunteita, joiden kanssa jokainen aloitteleva lääkäri enemmän tai vähemmän kamppailee?”
Mentorointiin osallistuminen oli Kökölle merkityksellinen osa ensimmäisiä lääkärin kesätöitä, ja hän alleviivaa sen tarjoaman vertaistuen tärkeyttä.
”Kun saa huomata jakavansa samanlaisia ajatuksia ja tunteita muiden ryhmäläisten kanssa, niiden aiheuttama kuormitus vähenee välittömästi.”
Myös muut haastattelemamme kandit kertoivat lähteneensä projektiin mukaan juuri vertaistuen vuoksi, sillä keskusteluyhteys ja ajatustenvaihto vertaisten kanssa koettiin erityisen tarpeelliseksi ensimmäisissä lääkärin töissä. Kandit eivät kuitenkaan kokeneet koronapandemian varsinaisesti lisänneen tarvetta mentoroinnille, vaan tukea kaivattiin koronasta riippumatta.
Pitkään lääketieteen alan mentorointia vetänyt ja kehittänyt dosentti Outi Kortekangas-Savolainen toimii mentorointiprojektin suojelijana. Hän lähti ilomielin Kesälääkäri 2020 – ja mentoripilottiin mukaan mentoreiden kouluttajaksi.
”Mentorointi on pitkälti käyttämätön mahdollisuus lääkärimaailmassa. Työnohjausta, luottamuslääkäreitä ja muita tukimuotoja kaikkia tarvitaan. Ne ovat toisiaan täydentäviä”, Kortekangas-Savolainen kuvailee.
”Kesälääkäreiden mentoripilotin myötä pääsimme kokeilemaan lääkärimaailmassamme aika vähän käytettyjäkin mentoroinnin muotoja: etämentorointia ja vertaismentorointia.”
Juuso Rauma, kuudennen vuoden kandi Tampereelta, osallistui kesän mentorointiprojektiin sekä mentorina että aktorina.
”Sain itse ensimmäisissä kesätöissäni neljännen vuoden kandina aivan erinomaista työnohjausta, mutta jäin silti kaipaamaan lisää strukturoituja keskusteluja. Olisi ollut helpottavaa kuulla jonkun tuoreena mielessä olevia kokemuksia pitkän linjan lääkäreiden kokemusten lisäksi. Mentorointiprojekti kuulosti juuri siltä, mitä tuolloin olisin kandina tarvinnut, ja nyt oli mahdollisuus sekä oppia lisää että antaa perspektiiviä omasta kesätyöstäni eteenpäin”, perustelee Rauma.
Koronan myötä kaikki on siirtynyt etäkontaktiin, joka on myös ainoa tapa mahdollistaa ympäri Suomea jalkautuneen kandikunnan yhteydenpito. Miten ryhmähenki ja luottamuksellinen keskustelu syntyvät etänä ennestään tuntemattomien kandikollegojen välille?
”Ruudun välityksellä kannustavien ilmeiden ja eleiden välittäminen on vaikeampaa, mutta mielestäni kuitenkin mahdollista”, Kökkö analysoi. Itse hän yllättyi siitä, miten helppoa uusiin ihmisiin tutustuminen Zoomissa lopulta oli.
Etämentoroinnin onnistumisessa keskeisenä pidettiin tapaamisten säännöllisyyttä, tasaisesti jaettuja puheenvuoroja ja jonkinlaista ennalta suunniteltua struktuuria tai virikkeitä keskusteluille.
Myös Rauma ja muut mentoroitavat kokevat ryhmähengen muodostuneen ilahduttavan hyvin. Kaikki pitävät ehdottomana rikkautena sitä, että kandit eivät tunne toisiaan ennestään ja tulevat eri paikkakunnilta.
”Vaikka omien, tuttujen opiskelukavereiden kanssa on kiva vaihtaa ajatuksia ja puida kesätyökokemuksia, mentorointiprojektin kautta pääsee kuulemaan vielä laajemmin muiden ajatuksia ja näkökulmia ja hahmottaa sen, miten kandien kamppailut ovat universaaleja”, eräs aktori jäsentelee.
Entä sitten mentorointitapaamisten asiasisältö? Millaisista asioista keskusteltiin ja miten?
Mentorointitapaamisia toteutettiin eri ryhmissä eri tavoin, yhdestä neljään kertaan kuussa, sekä mentoreiden valmistelemin strukturoiduin kysymyksin että dynaamisesti tajunnanvirran pohjalta sen mukaan, millaisia ajatuksia aktoreilla oli mielessä kuluneilta viikoilta.
”Aiheina käsiteltiin muun muassa epäonnistumisen ja onnistumisen kokemuksia, epävarmuuden sietämistä, vaativien omaisten ja potilaiden kohtaamista tai miten suhtautua epäkollegiaalisiin konsultaatiovastauksiin”, Rauma listaa ja toteaa hyötyneensä eniten juuri kokemusten jakamisesta ja niistä nousevista ajatuksenjyväsistä.
”Aktorina koen saaneeni paljon vertaistukea ja erilaisia näkökulmia lääkärintyöhön sekä konkreettisia vinkkejä työnhallintaan ja töistä irrottautumiseen. Lisäksi raskaiden työkokemusten jälkeen purkaminen ja pohdiskeleva keskustelu auttoi pääsemään niiden murehtimisesta ylitse siten, että ne eivät jääneet painamaan mieltä.”
Eräs aktori kuvaa kokemustaan vertaistuesta riipaisevan samastuttavasti:
”Tiedostan, että epävarmuus ja riittämättömyys ovat kandeille varmasti normaaleja kokemuksia, mutta ajoittain ne tuntuivat jopa musertavilta. Juuri silloin oli hyvin rauhoittavaa ja rohkaisevaa kuulla, että muut kandit ja vanhemmat kollegat aikoinaan ovat kokeneet samanlaisia tunteita ja käyneet läpi samoja kamppailuja lääkäriksi kasvamisen kanssa.”
Projektiin osallistuneet mentorit ovat itsekin kandeja tai nuoria lääkäreitä. Mitä mentorilta odotetaan ja millaista mentorin työ on? Onko mentorilla mentori?
”Mentorin tehtävänä on kannustaa aktoria sanoittamaan tunteitaan ja ajatuksiaan. Vertaismentorin on mahdollista omiin kokemuksiinsa peilaten normalisoida aktorin tuntemuksia ja jakaa hyviksi kokemiaan keinoja näistä selviytymiseen”, mentorina toiminut Kökkö kuvailee.
Rauman mukaan mentorilta odotetaan luottamuksellista ja hyväksyvää keskusteluasennetta ja tukea, mutta medisiininen ohjaus kuten kannanotot hoitolinjoihin tai yksittäisiin potilastapauksiin ei mentorointiin kuulu.
Tarvittaessa mentorit voivat keskustella keskenään ja kaipaavat itsekin tarvittaessa mentorointia. Sekä projektivastaavat että mentorien kouluttajalääkäri Kortekangas-Savolainen olivat tarvittaessa koko projektin ajan mentorien käytössä.
Paljon puhutaan nuorten lääkärien tukemisesta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Mitä nuori lääkäri kaipaa uransa alkumetreillä?
”Nuori lääkäri kaipaa uran alkutaipaleelle liittyvien tunteiden normalisointia. Konkreettisia työnhallintataitoja ei juuri opeteta koulunpenkillä, ja tällaista tukea toivoisin jokaisen työpaikan tarjoavan kesäkandeille työskentelyn tehostamiseksi ja ylityötuntien minimoimiseksi”, Kökkö jäsentää.
”Mielestäni nuori lääkäri tarvitsee kannustusta siihen, että uskaltaa yrittää ja epäonnistua. Itse hyödyin sekä tällaisesta muistutuksesta että neuvosta olla stressaamatta liikaa. Lääketiedettä opiskelemaan päätyvillä on usein luonnostaan tietynlainen perfektionistiasenne, joka kultivoituu opiskeluaikana entisestään ja altistaa työuupumukselle, jota kannattaa kaikin tavoin ennaltaehkäistä”, kiteyttää Rauma.
Mentorointiprojektin alussa ja lopussa oli aistittavissa selvä ero mentorointitapaamisten tunnelmassa. Kokemusta oli karttunut, ja kandien luotto omaan osaamiseen kasvanut.
”Kesän alussa oli ilmapiiri erittäin jännittynyt, jos verrataan rentoutuneeseen ja itsevarmaan lääkäröintiin, joka vallitsi elokuun kynnyksellä. Toivottavasti mentoroinnilla oli siihen oma komponenttinsa”, Rauma arvioi.
”Toivon, että mentoriprojekti jää pysyväksi osaksi medisiinarikulttuuria.”
Saana Mäenpää
