Lääkiksen alkaessa syksyllä 2014 olin täysin varma, että tulisin karttelemaan kaikenlaista järjestötoimintaa kuin kissa kuumaa puuroa. Olinhan jo sentään nähnyt suuren vaivan saavuttaakseni unelmieni opiskelupaikan, joten miksi enää käyttäisin aikaani istumalla kokouksissa kahvihammasta kolottaen tai tuijottamalla tuskanhikisenä tyhjää paperia otsikolla ”Projektisuunnitelma”.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin istun tiivistunnelmaisessa linja-autossa tietokone sylissäni ja luen tulevan viikonlopun kokouksen esityslistaa. Olen juuri aloittanut taipaleeni Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsenenä. Kuinka tässä näin pääsi käymään?

Kaksi ensimmäistä vuotta lääkiksessä kuluivat oman kandiseuran toimintaa sivustakatsojana kiikaroiden. Toisen opiskeluvuoden syksyn vietin leikittäen uusia opiskelijoita tuutorin roolissa. Tämä oli ensimmäinen varovainen askeleeni kohti vastuuta ja oma-aloitteisuutta vaativia tehtäviä kandiseurassa.

Kerran satuin ajan ja ajatuksen kanssa lukemaan eteisen matolle postiluukusta pudonneita ammattikuntamme aikakauslehtiä. Huomasin kiinnostukseni heräävän lukiessani viikko toisensa jälkeen opiskelijoita ja juuri valmistuneita lääkäreitä koskevia uutisia ja haastatteluja. Erikoistumisuudistus, kasvavat opiskelijamäärät, SOTE-muutokset ja ylipäätään kaikki se mitä on olla lääkäri 2010-luvun Suomessa saivat minut pohtimaan omia vaikuttamismahdollisuuksiani.

Keskustelut lounastauoilla ja illanistujaisissa pakottivat minut lopulta kuoppaamaan sisäisen julistukseni olla lähtemättä yhtään mihinkään ”järjestöjärjettömyyksiin”. Haku alkoi. Ja minä hain. Kaipasin jotain uutta ja haasteellista. Nyt voinkin todeta, että paljon uutta on luvassa tälle alakoulun oppilaskunnassa viimeksi istuneelle untuvikolle.

Tähänastisen hallitusurani aikana olen havahtunut siihen, kuinka järjestelmällinen ja monitasoinen järjestö-ja edunvalvontatoiminta pyörittää rattaita meidän jokaisen medisiinarin peruskoulutuksen ja tulevaisuuden hyväksi.

Lääketieteen opiskelijamäärien viime vuosien kasvu on tuonut mukanaan omat haasteensa niin opetuksen kuin edunvalvonnan saralla. Mureneeko vaalittu kollegiaalisuus? Säilyykö opetuksen taso? Onko erikoistuminen haluamalleen alalle enää itsestäänselvyys? Näiden ja monien muiden kysymysten vuoksi on erityisen tärkeää ylläpitää tehokasta ja jatkuvaa edunvalvonta- ja järjestötoimintaa. Keskinäisen kilpailun lietsominen ei jatkossakaan aja medisiinareiden tai ammattikunnan etua. Yhteisten etujen ja tavoitteiden puolustaminen on koko lääkärikunnan arvokas voimavara, jota toivottavasti tullaan jatkossakin vaalimaan heti opintojen ensimmäisestä päivästä alkaen.

Tulevalta kaudelta odotan lukuisten uusien kasvojen, junamatkojen ja kokouskäytäntöjen omaksumisen lisäksi sitä onnistumisen tunnetta, kun yhdessä luotuja suunnitelmia ja tavotteita saadaan konkreettisesti päätökseen. Toivon myös kerääväni arvokasta kokemusta ihmisten ja erilaisten projektien parissa työskentelemisestä. Pitkiksi venyneitä kokousiltoja ja Kiinan muurin pituisia sähköpostikeskusteluja on varmasti luvassa, mutta ei kukaan tätä pakosta ja pallo jalassa tee.

Tänä vuonna Medisinaariliitto aikoo keskittyä yleisen edunvalvonnan lisäksi mm. tiedekuntien amanuenssuurikäytäntöjen yhtenäistämiseen, kesätöiden hankkimisen aikaistumiseen, valintakoeuudistukseen ja erinäisiin opiskelijakyselyihin. Monella rintamalla siis tapahtuu, ja jokaisen opiskelijan mielipide on huomioimisen arvoinen. Mikäli epäröit vielä mieltäsi kaivertavan palautteen tai muutosehdotuksen suhteen, kannustan jokaista ottamaan yhteyttä oman kandiseuransa SML-paikallisvirkailijoihin tai suoraan Medisiinariliiton hallitukseen! Olemme kuulolla.

Minja Mykkänen

Suomen Medisiinariliiton edustaja