”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarian saarille” oli ”varsinaisten seiväsmatkojen” iskulause lähes viisi vuosikymmentä sitten, kun suomalaiset alkoivat päästä etelänmatkailun ja nimenomaan Espanjan matkailun makuun. Keihäsmatkoilla lensi tuolloin aurinkorannoille lähes 100 000 suomalaista. Kulttuurishokkia loivennettiin luvan kanssa ottamalla pienet- usein isommatkin- pitkin matkaa. Suomalaisten tykästyttyä aurinkorannikkoon ja Kanarian saariin matkalaukkuun pakattiin Kultamokkaa ja kohteessa nautittiin suomalaisia lihapullia ja perunamuusia, koskapa vieraan maan pöperöt olivat epäilyttäviä ja turhan eksoottisia.

Tänä päivänä espanjalainen ruoka on suorastaan instituutio ja harva tulee ajatelleeksi, että valloittajakansa toisensa perään on upottanut lusikkansa syvälle Iberian niemimaan soppaan. Jo muinaiset foinikialaiset opettivat paikallisille viininteon salat. Niin kreikkalaiset kuin roomalaisetkin lahjoittivat Espanjalle oliiviöljyn ja oliivit. Juutalaisten mantelit, hunaja, pinjansiemenet ja monet mausteet heitettiin pataan karthagolaisten neuvoessa erilaisia ruoan kypsennysmenetelmiä. Turkkilaiset toivat mukanaan arabialaiset kahvipavut ja niiltä ajoilta lienee peräisin maan vahva kahvikulttuuri.

Suurimman vaikutuksen Espanjan ruokakulttuuriin toivat kuitenkin aluetta yli 500 vuotta hallinneet maurit. Useimmat hedelmät, kuten appelsiini ja sitruuna sekä kuivatut hedelmät ovat heidän mukanaan tuomia. Samoin riisi, kesäkurpitsa, munakoiso, artisokat sekä monet muut herkut ovat lähtöisin Mauretaniasta. Jauhot opittiin korvaamaan jauhetulla mantelilla, maustamiseen alettiin käyttää muskottipähkinää, sahramia ja kanelia. Jopa Espanjan kansallisherkku, gazpacho, kylmä kasviskeitto, on maurilainen ruoka.

Kolumbuksen avattua reitin Amerikkaan vuonna 1492, monet espanjalaiset tutkimusmatkailijat purjehtivat pian uuteen maailmaan tuoden tullessaan tomaatit, suklaan, vaniljan, erilaiset pavut ja perunan, raaka-aineet, joita pidetään tänä päivänä Espanjan gastronomian peruspilareina. Peruna juurtui Espanjaan siis ennen kuin se levisi muualle Eurooppaan.

Francon jälkeisen ajan gastronomia on herkullisempi kuin koskaan. Raaka-aineet ovat tuoreita ja laadukkaita ja ammattitaito on huipussaan, mistä esimerkkinä ovat monet Michelin-tähditetyt ja lukuisat oppaassa listatut ravintolat, unohtamatta 2000-luvun loisteliasta ravintola elBullia ja keittiömestari Ferran Adriàa. Espanjan keittiössä korostuu kausittaisuus ja huolella ja sydämellä valmistettu ruoka nautitaan hitaasti, perheen ja ystävien kanssa seurustellen. Terveelliseksi kehuttu Välimeren ruokavalio on ylpeyden aihe, ja onhan paikallisista raaka-aineista koostuva ruoka myös osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listaa.

Jokaisella maakunnalla ja kaupungilla on omat erikoisuutensa. Espanjan paras kuivattu kinkku tulee Huelvasta, kun taas Granada on tunnettu morcillasta, verimakkarasta. Málaga on kuulu muskatel-rypäleestä ja papanduasta, pienestä turskakakusta, sekä bambutikuissa grillatuista sardiineista. Cádiz’n kokkien bravuureja ovat merenelävien ohella kaalipata ja riistaruoat. Sherryssä kypsennetyt munuaiset ja musteessaan keitetty mustekala ovat myös suosittuja.

Yhdestä paahteisesta päivästä Andalusian auringon alla on jäänyt mieleen vain ruoka, se tavallinen ja yksinkertainen. Kylän, saati hotellin nimi on painunut unholaan. Vaikka sää ja maisemat olivat kohdillaan. Aamu alkoi parilla rouskuvan rapealla tostadalla, toisen päälle sipaisin kirsikkahilloa ja toiselle sivelin syntisen paksun kerroksen paikallista voita. Voiko leipä olla näin hyvää! En voinut vastustaa perunamunakasta, chorizon tulisenrasvaisten viipaleiden täplittämää, juuri paistettua. Vastapuristettua appelsiinimehua ja vielä kuppi vahvaa kahvia huuhtelemaan sokerinrippeet churrojen ja suklaakastikkeen jäljiltä. Taivaallista!

Maan tavan mukaan tuhti lounas nautittiin paikallisessa kuppilassa, siinä vaatimattomammassa, keskusaukion oikeassa laidassa. Raikas, jääkylmä gazpacho jätti suuhun happamanmakean häivähdyksen; valkosipulia, viinietikkaa ja aavistus tulisuutta. Pääruoaksi pesaco frito con ensalade, friteerattuja kaloja ja salaattia. Uskomattoman tuoretta ja hyvää, vaikken kotona koskaan valitsisi uppopaistettua. Valkoviinipullo hikoili jättäen ruutuliinalle tumman läiskän. Ehkä huomenna otan vaihteeksi lasin tinto de veranoa? Vaikka vatsa ei vedäkään, pakko on maistaa vielä flan -juuri lautaselle kumottu- jonka pihkanruskea karamellipäällys on täsmälleen sopivan paksuinen. Kyllä kannatti! Mitä sen jälkeen tapahtui, en muista. Todennäköisesti siestaa vietettiin oliivipuiden varjossa aurinkotuoleissa lojuen, vailla ajatuksen häivää.

Hämärä oli vaihtunut pimeydeksi, kun kaskaiden säestämänä laskeuduttiin alas kylään, läpi appelsiinitarhan kiemurtelevaa tietä, nyt siihen baariin keskusaukion vasemmalla laidalla. Keskellä taukoamatonta puheensorinaa, naurunremahduksia, siemaillessamme paikallista viiniä, lautasellinen tapaksia -ehkä toinenkin- suli suuhun. Voi tätä onnen määrää.

Patatas bravas, jamon iberico, jamon serrano, crema catalana, salmorejo, coquinas, calamares, manchego ja monet muut ihanat espanjan herkut ovat viidessä kymmenessä vuodessa tulleet tutuksi monelle suomalaiselle. Epävirallisten arvioiden mukaan Espanjassa asuu tänä päivänä, ainakin osan vuotta, jopa 40 000 suomalaista. Tuodaanhan monia herkkuja Suomeenkin ja espanjalaisia ruokia kokataan niin kotona kuin ravintoloissakin, mutta ehdottomasti parhaalta ne maistuvat paikan päällä nautittuna!

Linkki herkulliseen espanjalaiseen papukeittoon: http://heleenshobbies.blogspot.fi/2015/04/espanjan-evailla-espanjalainen.html