Oppiminen on jännä juttu. Joku oppii uuden taidon kolmessa viikossa, joku kolmessa kuukaudessa. Tästä johtuen ei ole järkevää laittaa kaikkia opettelemaan tuota taitoa kolmea kuukautta. Se on yksinkertaisesti ajan haaskausta. Lääkäriksi erikoistuminen ei eroa tässä suhteessa muiden taitojen oppimisesta.

Meillä Suomessa on perinteisesti laitettu kaikki erikoistuvat lääkärit suorittamaan mekaanisesti joko viiden tai kuuden vuoden palveluaika. Osa on turhautunut pitkän palveluksen kestoon, osalla on silti nykyohjelmallakin jäänyt oppimatta jotain oleellista. Osaamista on mitannut vain yksi asia: erikoislääkäritentti. Tämä on mittarina monella tapaa ongelmallinen ja voi hyvällä syyllä kysyä voiko kirjallinen lopputentti koskaan mitata kliinistä osaamista. Kirjat ja artikkelit pänttäämällä voi monilla aloilla päästä tentin läpi ilman päivänkään käytännön kokemusta kyseiseltä erikoisalalta. Ratkaisu ei piile vielä pirullisempien rikkiviisauksien kysymisessä, vaan todellisen osaamisen jatkuvassa mittaamisessa.

Lääkärin työ on jatkossa yhä vähemmän muistamista ja yhä enemmän etsityn tiedon käyttöä ja integrointia. Lääketieteellisen tiedon nopeasti kasvava määrä ei mahdollista jatkossa nykyisen kaltaista oppimista tai oppimisen mittaamista.

Muualla maailmassa on jo havahduttu tähän ongelmaan ja ratkaisuksi on kehitetty osaamisperusteinen erikoislääkärikoulutus. Siinä koulutettavan taitoja ja osaamisen karttumista arvioidaan suhteessa koulutuksen tavoitteisiin jatkuvasti. Osaamistavoitteet ovat myös abstraktimpia ja yleisluontoisempia – ne pyrkivät mittaamaan sitä kokonaisvaltaista osaamista, jota kliinikkona tarvitaan. Erikoistuva lääkäri saa myös jatkuvasti palautetta ohjaajaltaan ja hän arvioi lisäksi itseään. Kanada, Hollanti, Iso-Britannia ja enenevässä määrin muut Pohjoismaat ovat siirtymässä tähän malliin.

Olimme hiljattain NLY:n edustajien kanssa Tukholmassa seminaarissa, jossa käsiteltiin Itämeren alueen valtioiden tarjoaman erikoislääkärikoulutuksen laatua. Meidän koulutuksemme metodit todettiin muihin Pohjoismaihin nähden jälkeenjääneeksi. Istuimmekin lopulta Baltian maiden edustajien kanssa samassa pöydässä, meillä oli enemmän yhteistä heidän kanssaan.

Suomessa erikoistuvia lääkäreitä on pidetty ennen kaikkea työvoimana. Osaamisperusteisessa koulutuksessa tällainen ei enää olisi mahdollista. Koulutuspaikkojen kyseenalaiset käytännöt tulisivat heti päivänvaloon. Silloin koulutukselle, opetukselle, tuutoroinnille ja palautteelle olisi ensi kertaa pakko löytää aikaa ja resursseja.

Nyt on peiliin katsomisen paikka. Hyväksi onneksi Helsingin yliopistossa on käynnistymässä koulutuksen laatuhanke, jonka tarkoituksena on päivittää erikoislääkärikoulutus 2020-luvulle muuttamalla se viimein osaamisperusteiseksi. Kaikille koulutuksen kanssa tekemisissä oleville osaamisperusteisuus ei kuitenkaan edelleenkään ole itsestäänselvyys. Tällainen muutoksen vastustaminen on vaarallista. Se saattaa pahimmillaan johtaa muun maailman kanssa epäyhtenäiseen koulutukseen ja lopulta erikoislääkäreiden osaamisen heikentymiseen. Näiden uhkien edessä toivon kaikkien muistavan, että laatuun meitä velvoittaa syistä parhain – potilaamme.