Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Lääkärit ilman potilaita
Etusivu > Lääkärit ilman potilaita

Lääkärit ilman potilaita

Lääkärin kliininen työ on professio, ja koulutuksemme valmistaakin meidät selkeästi tiettyyn ammattiin. Valtaosa kollegoista suurin piirtein tietää, mitä haluaa ja aikoo urallaan tehdä. Työllistymisen ennakoitavuus leimaa ammattikuntaamme.

Se on sekä vahvuus että heikkous.

On etuoikeutettua saada arvostettu koulutus, jonka keskeisin painopiste on työelämään ja ammattiin valmistautuminen. Yleensä nuori lääkäri tietää, mitä työelämä tulee pitämään sisällään, ja millaisia tietoja ja taitoja häneltä edellytetään osana terveydenhuolto-organisaatiota. Onko tiedostamattomaksi toimintatavaksi juurtunut ammatillisen kehityksen vuokaavio kuitenkin piirtynyt liian syvälle mieliimme samalla eliminoiden uskalluksen haaveilla muista vaihtoehdoista?

Valtaosa lääkäreistä työllistyy jatkossakin potilastyöhön, mikä onkin terveydenhuoltojärjestelmän kannalta välttämätöntä. Tämänhetkiset koulutuspoliittiset haksahdukset pitävät kuitenkin huolen siitä, että valtakunnasta eivät lääkärit lopu. Oman ammattitaidon hyödyntämistä perinteisestä lääkärin ammatista poikkeavassa kontekstissa voi siis hyvin pitää varteenotettavana vaihtoehtona.

Neljännen vuoden kandina ensimmäinen lääkärikesäni siintää jo muutaman kuukauden päässä. Ennen kliiniseen oravanpyörään päätymistä halusin kokeilla siipiäni erilaisessa työympäristössä, ja hakeuduin konsultteina työskentelevien nuorten kollegoiden innoittamana itsekin strategisen konsultoinnin pariin töihin. Vietin kesän Zürichissa terveydenhuollon liikkeenjohdon konsultoinnin parissa ja löysin mielenkiintoisen tulevaisuuden ammatin, jossa lääketieteellinen osaaminen yhdistyy kaupalliseen organisaatiokenttään. Vaikka uran lopullista suuntaa on vielä vaikea ennustaa, koen työkokemukset erilaisista työympäristöistä ja -tehtävistä vahvoina rikkauksina myös kliiniseen työhön. Konsulttialan vaativa rekrytointiprosessi, kova työtaakka ja jatkuva oppimispaine vieraaseen toimintaympäristöön yhdistettyinä antoivat eväitä myös terveydenhuolto-organisaation arjen vaatimuksiin esimerkiksi systemaattisen viestinnän ja uuden tiedon omaksumisen osalta.

Lääkärilehden 49/2019 päivystystoimintaa käsittelevässä uutisessa sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Timo Keistinen ilmaisi näkemyksensä siitä, että esimerkiksi päivystäminen on oleellinen osa lääkärin ammattia: ”Ei pidä lähteä lääkärin ammattiin, jos ajattelee, että tehdään virkamiestyötä virka-aikana päiväsaikaan.” Pidän tätä ajattelua koulutuksemme monimuotoisuuden näkökulmasta suppeana ja vähättelevänä. Lääketieteen 50 erikoisalaan lukeutuu suuri joukko aloja, joihin ei kuulu lainkaan potilaskontaktia, saati päivystämistä – puhumattakaan lisensiaateista, jotka työllistyvät esimerkiksi yritys- ja järjestömaailmassa tai tienaavat leipänsä hallinnon koukeroista. Kliininen työ on vain yksi vaihtoehto monien joukossa.

Valittavanamme on siis perinteisen lääkärin profession rinnalla laaja paletti vaihtoehtoja: esimerkiksi tieteellinen tutkimus, hallinnollinen työskentely, terveyspoliittinen edunvalvonta, kaupallinen innovointi, yrittäjyys, terveydenhuollon konsultointi tai kenties jokin kombinaatio kaikkia edellisiä. Oleellista on muistaa, millaisen kokonaisvaltaisen osaamisen tutkinnostamme saamme. Se ei rajoitu ainoastaan potilaiden parantamiseen.

 

Rohkeutta urapolkuun toivottaen,

LK Simo Nuuttila
Pääsihteeri
Suomen Medisiinariliitto