Itselleni uimastadionin aukeaminen merkitsee kesän alkamista. Koska tänä kesänä satunnaiset lumikuurot ovat täplittäneet taivasta stadionin yllä, on lämmittely saunassa sekä ennen uintia että uinnin jälkeen usein tarpeen. Uimahallien saunoissa törmää eri taustoista tuleviin ihmisiin, ja kun kenelläkään ei ole suurempaa kiirettä mihinkään, syntyy välillä kuin luonnostaan mielenkiintoisia keskusteluja.

Tällä kertaa kuuntelin sivukorvalla vanhemman saunojan sepostusta, kuinka kansanparantajilta saa parempia neuvoja vaivojen hoitamiseen,  kuin pillereitä tyrkyttäviltä lääkäreiltä. Tälläkään kertaa en voinut olla puuttumatta keskusteluun ja lähdin kyseenalaistamaan hänen näkemystään kertoen, etten kansanparantajiin rahojani tuhlaisi. Kansanparantajiin selkeästi tykästynyt mies puolusti lujasti omaa kantaansa; hänen mielestään kansanparantajilla on vanhempaa tietämystä kuin lääketieteellä. Hän perusteli näkemyksiään sanapareilla ”minun mielestäni” ja ”en usko”.

Kysyin mieheltä, haluaisiko hän auto-onnettomuuden jälkeen ambulanssin vievän hänet kansanparantajan luokse vai sairaalaan. Tässä tilanteessa hänenkin luottamuksensa oli onneksi lääketieteen puolella, piti kysymystä jopa hieman huvittavana. Jatkoi kuitenkin aiemmasta aiheesta, ja totesi lääkärien tarjoavan kaikkiin vaivoihin vain pillereitä, kyseenalaisti myös lääkkeiden sisällön. Kehotin lukemaan purkin ainesosaluettelon, mutta luetteloonkaan hän ei luottanut.

Saunakeskustelu jäi mietityttämään. Työssäni olen useammankin kerran törmännyt ihmisiin, jotka eivät ole hoitoa halunneet, vaikka tauti olisi alun perin ollut hoidettavissa. Sitä vastoin ongelmaa on hoidettu ruokavaliolla tai muulla ”pehmeämmällä” keinolla. Vasta taudin edettyä on suostuttu hoitoihin, jolloin on saattanut olla jo liian myöhäistä.

Näissä tilanteissa kysyn itseltäni, miten tähän päädyttiin? Onko uimastadionin saunojan kaltainen vaihtoehtohoitojen puolustaja saanut hänet kieltäytymään hoidoista tai pidemmällä aikavälillä epäluuloiseksi lääketiedettä kohtaan, johtaen tosipaikan tullen hoidoista kieltäytymiseen?

Yksittäisen ihmisen epäluuloisuus lääketiedettä kohtaan on valitettavaa, mutta muiden käännyttäminen uskonnollisen saarnaajan ottein on jo tuomittavaa.

Uintini päätteeksi totesin, etten voi jatkossakaan istua hiljaa, jos lääketiede asetetaan kyseenalaiseksi ja tilalle ollaan nostamassa huuhaa-hoitoja. Näen tutkimustietoon perustuvan lääketieteen puolustamisen kuuluvan lääkärinvelvollisuuksiini.

 

Pauli Vähämurto

LL, Päätoimittaja

paatoimittaja@nly.fi