Näyttelijätausta on antanut yleislääketieteeseen erikoistuvalle Kari Hevossaarelle uusia näkökulmia niin omaan lääkärin työhön kuin siihen, miten lääkärit voivat kehittää vuorovaikutustaitojaan.
Kari Hevossaaren polulla ensin näyttelijäksi ja sitten lääkäriksi on ollut monta vaihetta. Hän valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 2006 ja lääkäriksi Helsingin yliopistosta neljätoista vuotta myöhemmin, vuonna 2020. Hevossaaren työnkuva valmistuneena lääkärinä heijastelee monipuolista taustaa: hän on päivän viikossa töissä koululääkärinä sekä yksityisellä, minkä lisäksi hän päivystää puolitoista päivää viikossa ja tekee lisäksi Duodecimille tuotantotöitä. Jo lapsena Hevossaarella oli ajatus siitä, että olisi siistiä olla näyttelijä – mikä tarkoitti tuolloin tietenkin Hollywood-näyttelijää – mutta myös ajatus, että olisi siistiä olla lääkäri. Teini-iässä ajatukset kummastakin haaveammatista kuitenkin unohtuivat.
Näyttelijyys astui uudelleen kuvioihin vasta lukion loputtua, loogisen päättelyketjun kautta. Hevossaari kävi Kallion lukion, jossa hän pääsi kokeilemaan monipuolisesti itseilmaisua. Valmistuessaan hänelle ei ollut kuitenkaan täysin selvää, mitä hän haluaa elämällään tehdä.
”Olin kiinnostunut melkein kaikesta ja teki mieli tehdä kaikkea. Samaan aikaan tajusin, ettei se ole mahdollista ja jotenkin pitäisi rajata. Sitten lamppu välähti – näyttelijät esittävät monia rooleja. Ajattelin, että sitä kautta voi kokeilla kaikkea ja se vain tukee työtä. Roolien kautta voi elää yhden elämän aikana monta elämää. Sitä kautta päädyin Kellariteatterin, Lahden kansanopiston teatterin ja Ylioppilasteatterin kautta Teatterikorkeakouluun”, Hevossaari kertoo.
“Roolien kautta voi elää yhden elämän aikana monta elämää.”
Valmistuessaan Teatterikorkeakoulusta hän kuitenkin tiesi, ettei roolien moninaisuudesta huolimatta pelkkä näytteleminen riittäisi. ”Teatterikorkeakoulun kirjallinen lopputyöni oli otsikoitu ’Oikeasti haluaisin olla renessanssimies’. Lopputyössä tärkein tehtävä oli pohtia itseään. Pohtiessani tajusin, että vaikka näytteleminen on kivaa, moni muukin asia on kivaa. Mutta vaikka lopputyö oli otsikoitu rehvakkaasti, en siinä vaiheessa ajatellut, että tiede tulisi jossain vaiheessa mukaan.”
Hevossaari näytteli, kirjoitti paljon ja kokeili myös oopperalaulua vaihtoehtona. Erään ensi-illan jälkeen hän lopulta havahtui haluavansa tehdä jotain täysin taiteen ulkopuolelta. Hän alkoi harkita vaihtoehtoja, ja pian lääkäriys näyttäytyi varteenotettavana vaihtoehtona. Pääsykokeisiin lukeminen edelleen vahvisti tunnetta.
Erään ensi-illan jälkeen hän lopulta havahtui haluavansa tehdä jotain täysin taiteen ulkopuolelta.
”Huomasin, että aivoissani on toinen puoli, jota en ollut käyttänyt. Reaktio oli sellainen ’lisää, lisää lisää’”, Hevossaari kertoo. ”Jos minusta olisi tullut Teatterikorkeakoulun kurssin Hollywood-näyttelijä, en usko, että olisin ollut siinäkään onnellinen. Nyt minusta tuntuu, että päässäni on tällä hetkellä looginen ja haaveileva tasapainossa”, hän kuvailee.
“Nyt minusta tuntuu, että päässäni on tällä hetkellä looginen ja haaveileva tasapainossa”
Näyttelijän ja lääkärin työstä löytyy Hevossaaren mukaan myös yhtäläisyyksiä. ”Jossain määrin tuntuu siltä, että lääkärinä voi jatkaa sitä, mitä näyttelijänä teki tosi paljon: katsoa ihmistä. Se on asia, jota näyttelijät tekevät tosi paljon, katsovat muita ihmisiä. Huonot näyttelijät yrittävät esittää muita ihmisiä ja hyvät näyttelijät pyrkivät löytämään itsestään saman, mitä toisessa ihmisessä on. Kaikissa ihmisissä on todella monta puolta.”
Näihin ihmisten moniin rooleihin Hevossaari haluaakin kiinnittää huomioita. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla riippuen siitä, missä seurassa ovat. Käytös on luonnollisesti erilaista esimerkiksi omien vanhempien tai kavereiden kuin potilaiden seurassa.
”Vanhemmat sanovat lapsilleen ’Ole vaan oma itsesi ja kaikki menee tosi hyvin.’ Mutta mikä on se “oma itsesi”? Kaikissa meissä on tosi monta versiota meistä. Näyttelijät ovat onnellisessa asemassa, koska he pääsevät löytämään monta versiota itsestään. Valtaosa ei-näyttelijöistä ei välttämättä ikinä ajattele tätä yhtään”, Hevossaari huomauttaa.
“Monet ihmiset ajattelevat, että on jokin tietty asia, mitä heidän pitää olla. Jos niin ei tee, ei ole enää ’minä’. Eihän se kuitenkaan niin mene. Olen itse esittänyt lukuisia eri rooleja ja silti olen edelleen minä.”
Sattumien kautta mukaan Duodecimin toimintaan
Duodecimin toimintaan Hevossaari päätyi mukaan jo opintojen ensimmäisenä vuonna, kun hän pääsi osallistumaan Duodecimin järjestämään Valamo-seminaariin. Siellä hän tutustui Mervi Väisänen-Tommiskaan, joka vei sanaa näyttelijätaustaisesta medisiinarista eteenpäin, ja seuraavana syksynä Hevossaarta pyydettiin esittämään Duodecimin perustaja Konrad ReijoWaaraa Duodecimin vuosijuhlassa. Hevossaari suostui ja juonsi Duodecimin symposiumin tohtori Konrad ReijoWaarana.
Duodecimin toimintaan Hevossaari päätyi mukaan jo opintojen ensimmäisenä vuonna
“Olihan se vähän absurdi tilanne. Neurokirurgi Juha Hernesniemi sai Konrad ReijoWaaran palkinnon. Hän ja moni muu aloittivat puheensa sanomalla ‘Tohtori ReijoWaara, arkkiatri…’’. Olin toisen vuoden opiskelija ja ajattelin, että ei noin voi tehdä. Edelleen, kun tapaan arkkiatrin, hän kysyy ‘Mitäs tohtorille kuuluu?’” Hevossaari nauraa.
Mervi Väisänen-Tommiskan kehotuksesta Hevossaari haki Duodecimin koulutusvaliokuntaan ja on sillä tiellä edelleen. Hän tutustui myös Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustoseen, joka palkkasi hänet vuodeksi töihin. Silloinen Duodecim-lehden päätoimittaja Janne Rapola oli kiinnostunut podcasteista. Näin Hevossaari päätyi tekemään Duokkari-podcasteja ja Duodecimin kimppakyyti -videoita. Myös Duodecimin nykyinen päätoimittaja Annika Kalliokoski on tukenut Hevossaaren työtä podcastien parissa.
Hevossaari haluaa nostaa esille, että valtaosa Duodecimin tekemistä asioista syntyy niin, että asiantuntijat antavat aikaansa ilmaiseksi eteenpäin. Tästä hyvä esimerkki ovat Käypä hoito -suositukset. “Jokainen Käypä hoito -työryhmän jäsen ansaitsee meidän täydellisen kunnioituksemme, koska he mahdollistavat sen, että me muut voimme tehdä työtämme hyvin”, Hevossaari sanoo.
Valtaosa Duodecimin tekemistä asioista syntyy niin, että asiantuntijat antavat aikaansa ilmaiseksi eteenpäin
Entä mikä on ollut hauskin kokemus Duodecimin parissa toimiessa? “Niitä on monia, yksi esimerkki voisi olla se kun Duokkari-Ekstra-podcastia varten minä ja neurologi Pentti Tienari sanoitettiin ja sovitettiin Satumaa uusiksi ja Tienari soitti sähköpianolla. Mietin, että tällaistakin voi siis tehdä”, Hevossaari vastaa.
Podcasteista mieleenpainuvimpana kokemuksena on jäänyt mieleen Puhu kuolevalle kuin ihmiselle -podcast. Siinä Hevossaari haastatteli sittemmin syöpään menehtynyttä, muutaman vuoden itseään nuorempaa kollegaa, joka oli ollut hänen kanssaan samaan aikaan Kallion lukiossa. “Me olimme noin puolitoista vuotta ennen hänen poismenoaan keskustelleet, miten hän on lääkärinä kokenut sen, miten hänen sairaudestaan on puhuttu, ja mitä hän olisi toivonut. Se on yksittäisistä jaksoista mieleenpainuvin”, Hevossaari kuvailee.
Parasta podcastien tekemisessä on hänen mielestään se, että pääsee tapaamaan taitavia erikoislääkäreitä, joilta saa kysyä tyhmiä kysymyksiä. Kysymykset hän valitsee kandeja ja nuoria lääkäreitä ajatellen – hän kun voi podcastin varjolla kysyä myös sellaisia kysymyksiä, joita ei ehkä konsultoidessa uskaltaisi esittää.
Parasta podcastien tekemisessä on hänen mielestään se, että pääsee tapaamaan taitavia erikoislääkäreitä, joilta saa kysyä tyhmiä kysymyksiä.
Duodecimissa Hevossaarella on ollut myös lähellä paljon seniorikollegoita, joilta on voinut matalalla kynnyksellä kysyä lääkäriksi kasvamisesta ja muista nuorta lääkäriä askarruttavista asioista. Hän kokee olleensa etuoikeutettu ja toivoisi samaa mahdollisuutta myös mahdollisimman monelle muulle. Itse hän on nyt toiminut mentorina yhdelle opiskelijaryhmälle Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Lääkärien vuorovaikutustaidot
Entä millainen on Hevossaaren oma lääkärin rooli? Klinikan alkuvaiheessa Hevossaari huomasi monien kandien tapaan esittävänsä lääkäriä.. Hän löysi itsensä esimerkiksi teitittelemästä itseään nuorempia. Havahduttuaan asiaan hän tajusi, ettei itse haluaisi itselleen sellaista lääkäriä. ”Miten teillä menee, minä olen lääkäri”, Hevossaari muistelee ja nauraa.
Tausta teatterimaailmassa, jossa puhutaan ja kysytään paljon, on Hevossaaren mukaan vaikuttanut siihen, että hänellä on matala kynnys kysyä asioista. “Moni jättää kysymättä niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä, jotta ei näyttäisi tyhmältä. Tiedän itse, missä olen tyhmä ja fiksu. Itsetunto on sen suhteen ihan kohdallaan. Mielestäni olisi tyhmää jättää asia kysymättä, jos se johtaa siihen, että asiat jäävät epäselviksi. Olen sanonut potilaille, että olen nuori lääkäri ja minä en tiedä. Sopiiko, että otan selvää ja soitan myöhemmin?”
Tausta teatterimaailmassa, jossa puhutaan ja kysytään paljon, on Hevossaaren mukaan vaikuttanut siihen, että hänellä on matala kynnys kysyä asioista.
Omista kokemuksistaan hän on havainnut, että lääkäreistä jää usein etäinen kuva. ”Olen kohdannut monenlaisia lääkäreitä, etenkin lasten kautta. Lopputulos on usein etäinen. Hoitajat ovat ihmisiä ja lääkärit jotain etäisiä hahmoja. Aina ei ole välttämättä ymmärtänyt, mitä lääkäri on sanonut. Jos on kysynyt, ei ole välttämättä hirveän paljon paremmin selitetty.”
Tämäkin asia toki muuttuu ajan myötä Hevossaari muistuttaa. “Kun suomalaiset muuttuvat paremmiksi puhumaan ja vuorovaikuttamaan, niin väistämättä myös lääkärit muuttuvat. Mutta kyllä tilanne voisi muuttua nopeamminkin”, hän toteaa.
“Kun suomalaiset muuttuvat paremmiksi puhumaan ja vuorovaikuttamaan, niin väistämättä myös lääkärit muuttuvat.”
Hevossaari huomauttaa, että lääkärien vuorovaikutustaidot nostetaan aina esille oppimistavoitteissa ja että hyvät vuorovaikutustaidot ovat lääkärintyön ydin. Kuitenkin niitä opetetaan hyvin rajallisesti ja ajatellaan, että ne tulevat paljolti hiljaisena tietona. ”No eivät ne tule. Tai vähän tulevat, mutta voisivat tulla hirveän paljon paremmin muilla tavoilla”, hän tokaisee.
Vuorovaikutustaidot nostetaan aina esille oppimistavoitteissa ja että hyvät vuorovaikutustaidot ovat lääkärintyön ydin.
Taide lisää ymmärrystä
Muutaman vuoden ajan Hevossaari on opettanut vuorovaikutustaitoja Helsingin lääketieteen opiskelijoille vuorovaikutuskurssilla. Viime keväänä järjestettiin myös ensimmäistä kertaa kahden viikon mittainen syventävä vuorovaikutuskurssi, jolla keskityttiin paljon siihen, että opiskelijat pääsivät laajentamaan käsitystä itsestään.
”Meillä on tietyt arvot, uskomukset ja tekijät, jotka määrittävät, mitä me olemme, mutta niiden rajoissa me voidaan olla aika laajasti. Minusta tuntuu, että olen alkanut pikkuhiljaa saavuttaa lääkäriydessä sen tason, että pystyn löytämään itsestäni sellaisia versioita, mitä kulloinenkin potilas haluaa”, hän kertoo.
Hevossaari on hyödyntänyt vuorovaikutuskurssilla myös taidetta. Kurssilla esimerkiksi käytiin taidenäyttelyssä, tuotettiin kuvataidetta ja musiikkia sekä luettiin. Hänen mukaansa taiteen avulla voi ymmärtää paremmin muita ihmisiä.
Hevossaari on hyödyntänyt vuorovaikutuskurssilla myös taidetta.
”Aivan kuten näyttelijänä yritin elää monta elämää yhden elämän aikana, me kaikki voimme tehdä niin. Taiteilijat tekevät sen meille mahdolliseksi. Taide on toisen ihmisen yritys ottaa kontaktia. Sanoa jotain sellaista, mitä ei välttämättä pysty sanoin sanomaan”, Hevossaari sanoo.
Hänen mukaansa kuluttamalla ja kokemalla taidetta pääsee kurkistamaan muiden ihmisten elämään ja ajatuksiin. Tämä voi kasvattaa empatiakykyä ja auttaa ymmärtämään toisia ihmisiä.
Kuluttamalla ja kokemalla taidetta pääsee kurkistamaan muiden ihmisten elämään ja ajatuksiin.
”Kaikkien ihmisten tavoitteena pitäisi olla oppia ymmärtämään muita. Ennen kaikkea lääkäreiden”, Hevossaari huomauttaa. ”Lääkäri tulee monesti jos ei hyvinvoivasta niin ainakin hyvin toimeentulevasta perheestä. Lääkärikoulutuksen kautta päätyy vielä enemmän toimimaan samankaltaisten ihmisten kanssa. Potilaat eivät kuitenkaan ole kaikki samanlaisia. Taide tarjoaa väylän siihen, että voi ymmärtää heitä.”
”Kaikkien ihmisten tavoitteena pitäisi olla oppia ymmärtämään muita. Ennen kaikkea lääkäreiden”
Itsevarmuutta improvisaatiosta
Hevossaaren vetämällä kurssilla on hyödynnetty myös improvisointia vuorovaikutustaitojen kehittämisessä. Jokainen potilas ja tilanne on erilainen. Siksi lääkärilläkin on paremmat mahdollisuudet selvitä kuivin jaloin, jos osaa improvisoida, Hevossaari sanoo.
“Lääkärilläkin on paremmat mahdollisuudet selvitä kuivin jaloin, jos osaa improvisoida.”
”Improvisointi on asia, jota opetetaan näyttelijöille. Se on käytännössä leikkimistä, ja lapsethan improvisoivat leikeissä jatkuvasti. Aikuisena ei enää sellaisia lapsellisia hömpötyksiä tehdä – mutta kurssilla me nimenomaan tehtiin lapsellisia hömpötyksiä”, hän täydentää.
Kurssin ensimmäisenä päivänä opiskelijat olivat “jos eivät kauhuissaan, niin ainakin epämukavuusalueellaan”, Hevossaari muistelee. Siitä huolimatta kaikki tulivat paikalle myös seuraavana päivänä. Kurssin lopussa opiskelijat kertoivat olevansa edelleen epämukavuusalueellaan, mutta huomasivat, että siellä voi turvallisesti olla ja että se on mielenkiintoista.
”He laajensivat omaa käsitystään itsestään. Tästä eteenpäin he pystyivät olemaan vähän rennompia ja vapaampia maailmassa”, Hevosaari sanoo.
Myös lääkäri, joka ei pääse opiskelijoiden mukana vuorovaikutuskurssille, voi itsenäisesti kehittää vuorovaikutustaitojaan. Osana harjoittelua Hevossaari kannustaa etenkin kohtaamaan sellaisia ihmisiä, joita ei normaalisti kohtaa. “Kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa ovat mahdollisia vuorovaikutustilanteita. Tosi hyvä olisi uskaltaa mennä oman turvallisen ympäristön ulkopuolelle tapaamaan erilaisia ihmisiä kuin normaalisti tapaa.”
”Tosi hyvä olisi uskaltaa mennä oman turvallisen ympäristön ulkopuolelle tapaamaan erilaisia ihmisiä kuin normaalisti tapaa.”
Hän antaa esimerkiksi harjoituksen, jota hän käytti opetuksessa vuorovaikutuskurssilla. “Mene jonnekin, missä on enemmän ihmisiä, ja ota tavoitteeksi, että tunnin aikana puhut kolmen ventovieraan kanssa. Voit kysyä vaikka ‘Paljonko kello on?’ tai ’Missä on rautatieasema?’. Näin voi hakea rohkeutta ja laskea kynnystä puhua ventovieraalle. Jos vaikuttaa, että toisella ihmisellä ei ole kiire, niin voi vaihtaa muutaman sanan enemmänkin. Jos ventovieraat tuntuvat liian korkean kynnyksen asialta, voit kysyä vaikka hotellin respasta, saatko käyttää vessaa, tai valita ruokakaupassa tavallisen kassan itsepalvelukassan sijaan ja vaihtaa väkisin muutaman ylimääräisen sanan.”
Näyttelijä-lääkärin tulevaisuus
Tulevaisuudessa Hevossaari haluaisi taiteen enemmän osaksi elämäänsä. Hän ei vielä tiedä tarkkaan, mitä se tarkoittaa, mutta pohtii, että NLY:n tavoite saada nuorille lääkäreille yksi työpäivä viikossa itsensä kehittämiseen voisi hänen kohdallaan tarkoittaa taiteen tekemistä.
Tulevaisuudessa Hevossaari haluaisi taiteen enemmän osaksi elämäänsä.
“Sen ei välttämättä tarvitse olla sellaista, mistä tulee mitään muille esitettävää tai tarjottavaa. Tai voi olla, että ehkä tuleekin. Se on asia, jota kohti olen ollut useamman vuoden menossa.”
Konkreettisena asiana Hevossaari haluaisi viettää aikaa perheensä kanssa. Neljän lapsen isällä on vuorokaudessa vain rajallinen määrä tunteja. “Erikoistun yleislääketieteeseen, mutta tavoitteeni ei ole, että olen tästä viiden vuoden päästä valmis erikoislääkäri. Mieluummin otan verkkaisesti ja koitan olla tässä ja nyt.”
TEKSTI: Anssi Mykkänen ja Minna Lehtisalo
KUVAT: Onni Jaskari
