Saara Atulan lapsuuden haaveammatti oli arkkitehti, lukiossa kiinnosti biologia ja lopulta opiskelupaikaksi valikoitui lääketieteellinen. Reilun kuuden vuoden opintojen jälkeen vastoin odotuksia valmistui lääkäri, ruoka- ja retkiblogisti. Opiskeluaikana olisi auttanut tietää, että tämmöinenkin töiden yhdistelmä on mahdollinen ja tämän viestin Atula haluaakin kollegoille välittää.
Tavoitamme Saara Atulan Rovaniemeltä keskeltä kiireistä pian julkaistavan retkiruokakirjan oikolukurupeamaa. Tälle haastattelulle hänellä on kuitenkin mielihyvin aikaa, sillä hän haluaa jakaa kollegoilleen polkunsa mahdollisena kannustavana esimerkkinä. Monen mutkan kautta ja ajoittaisen epäuskon halki selvittyään Atulan arki on hänen näköistään ja yhdistelmä montaa mielekästä työtä. Tällä hetkellä hän tekee töitä yleislääkärinä Rovaniemen Terveystalossa sekä ylläpitää yhtä Suomen suosituimmista ruokablogeista, “Viimeistä murua myöten”, johon päivittyy nykyään myös paljon materiaalia Atulan lukuisilta retkiltä ja vaelluksilta.
Palataanpa kuitenkin tämän urapolun lähteille nuoren Atulan pohdintoihin. Lääkärivanhempien esikoinen ajatteli ensi alkuun, että jotain muuta kuin lääkäriys pitää ammatiksi keksiä. Työelämään tutustumispäivän vierailu arkkitehtitoimistossa kuitenkin paljasti ammatin sisältävän enemmänkin tietokoneella oloa kuin piirtämistä, josta Atula piti. Lukion kolmannella hyvin koulussa pärjännyt ja kunnianhimoiseksi itseään kuvaileva Atula alkoi tosissaan harkita sittenkin lääketieteellistä, olihan biologia hänen lempiaineensa. Lopulta lääkisopintoihin houkutteli myös lääkärin ammatin tuttuus.
Ovien avauduttua Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan alkoivat opinnot, jotka olivat etenkin aluksi paljon enemmän perinteistä pänttäämistä ja hauskoja bileitä kuin varsinaista lääkäriyttä. ”Se oli klinikan alussa, kun vasta realisoitui lääkärin vastuu ja pohdinta siitä, että oliko tämä tuleva ammatti sittenkin liian vastuullinen”, kuvailee Atula.
Ruoka puolestaan alkoi kiinnostaa Atulaa jo ennen lääkistä, mutta varsinainen palo ruuanlaittoon syttyi preklinikassa, kun vuosikurssin emäntänä halusi tarjota muille mahdollisimman herkullisia ruokia.
Pian vapaa-aikakin kului pitkälti kokkaillessa ja ruuanlaittoon pätevöityessä.
Oppia tuli haettua lisäksi työväenopiston kursseilta. Atulaa alkoi kiinnostaa välivuoden pitäminen ja ruuanlaiton opiskelu täysipäiväisemmin. Kahden vuoden opinnot ravintolakoulu Perhossa eivät kuitenkaan ajallisesti ja taloudellisesti olleet oikein mahdolliset, ja Atula päätyi lähtemään vaihtoon Indonesiaan, josta taskuun jäi intohimo aasialaisiin ruokiin.
Takaisin lääkisopintojen pariin palattuaan Atulan maine keittiövelhona kiiri ja häneltä usein kysyttiin reseptejä. Monet kaverit alkoivat myös kannustaa blogin perustamiseen. Lisäksi tuli pyyntöjä laittaa ruokaa valmistujaisiin ja muihin tilaisuuksiin. ”Pohdin myös catering-yrittämistä, mutta kallistuin lopulta blogiin”, Atula kertoo. ”Viimeistä murua myöten” -ruokablogi sai alkunsa Atulan ollessa viidennellä vuosikurssilla lääkiksessä. Opintojen loppuun jatkaminen mietitytti; ammatin suuri vastuullisuus epäilytti, ja mielekkäät ruokaprojektit veivät aikaa. Kuitenkin silloinen poikaystävä, nykyinen puoliso Markus kannusti jatkamaan opinnot loppuun: “Katsot sitten miltä tuntuu”, Atula kiittelee. Lääkärintyöt nimittäin veivät kuin veivätkin lopulta mukaansa valmistumisen jälkeen terveyskeskuksessa. Työ oli raskasta, mutta antoisaa. “Vähemmän kamalaa kuin kuvittelin”, Atula naurahtaa.
Kahdesta polusta oma tie
Atula ei aiemmin uskonut, tai oikeastaan edes osannut ajatella, että lääkärin työn yhdistämisen täysin muun alan töihin olisi mahdollista. Lääkärivanhemmilta oli opittu työnteon kulttuuri, ja vaikka osa heidän tehtävistään olikin vaihtelevia, kaikki kuitenkin liittyivät lääkärinä asiantuntijaroolissa toimimiseen. Siten myös Atulan blogin kasvaessa Atulan oletuksena automaattisesti oli, että pitää valita jommankumman välillä – lääkärin töiden tai blogin – eikä blogia voisi jatkaa kuin harrastuspohjalta.
Kuitenkin kun Atula pääsi suositun Liemessä-ruokablogin kirjoittajan, yrittäjä Jenni Häyrisen assistentiksi, kokemus karttui ja myös ajatusmaailma monipuolisesta työnteosta pikkuhiljaa laajeni. ”Kyllähän Jennikin tekee sitä työkseen”, Atula ajatteli, vaikkakaan ei silti uskonut asian olevan omalla kohdallaan mahdollista. Häyrinen Atulan mentorina kuitenkin kannusti tähän, ja blogin ammattimainen tekeminen muuntui Atulan ajatuksissa lopulta tavoitteeksi asti.
Oppiminen ruokablogistiksi on muutoin tapahtunut pitkälti tekemisen kautta, ja blogikollegoilta on saanut monipuolisesti “tukea ja oppia” monissa eri aiheissa. Aikaa blogin pitämiseen kokonaisuudessaan kului paljon jo aluksi, ja ruuan piti olla myös valokuvissa houkuttelevan näköistä.
Toinen toistaan upeammat ruokakuvat eivät ole sattumaa, vaan myös niiden takana on monen monta työtuntia.
Atula on käynyt muun muassa kaksi viikon mittaista workshopia valokuvaamisesta, opettajinaan maailmankuulut ruokakuvaajat. Myöhemmin blogiin on ilmestynyt valokuvissakin näkyvämmäksi myös toinen Atulan intohimo, retkeily, jonka myötä kuvavirtaan on ilmestynyt silmää hiveleviä maisemakuvia – ja retkiruokakuvia, tietysti luonnon keskellä kuvattuna.
Lyhennetty viikko kahden työn mahdollistajana
Blogin suosion kasvaessa myös työtarjouksia, kuten reseptien ja ruokakuvausten tekemistä asiakkaille tuli lisää. Huomatuksi tuleminen ja asiakkaiden osoittama arvostus omaa työtä kohtaan imarteli ja innosti tekemään tilaustöitä, jotka tarjosivat myös hyvän mahdollisuuden oppia yrittäjyyttä. Kun mahdollisuus blogin ja lääkärintöiden yhdistämisen onnistumisesta lopultakin valkeni myös Atulalle itselleen, osa-aikainen lääkärin työ konkretisoi tilaisuuden. Viisipäiväinen viikko terveyskeskustyössä ei jättänyt riittävästi aikaa ruokaprojekteille, mutta nelipäiväisenä yhdistäminen jo helpottui. “Jatkuvaa ajanhallintaa yhdistäminen vaatii, mutta kliininen lääkärin työ onneksi usein rajautuu ajallisesti”, Atula kuvailee. Asiakasprojekteja tulee yhä tehtyä jonkin verran, mutta kaikkein mieluisimpia ovat omien juttujen tekeminen blogiin, sillä palkka ei ole päämotivaattori – intohimo tekemiseen on. Y
hteistyöprojektien määrää on oppinut rajaamaan sitä myötä, kun oppinut ajankäytönhallintaa.
Atula on kuullut hyviä ja huonoja kokemuksia osa-aikaisen lääkärin työn neuvotteluista, ja hän ontunnistanut itsekin eroja työpaikkojen välillä, kun työnantajissa on ollut vaihtelua joustavuuden suhteen. Kaikkialla kolmipäiväisen viikon tekeminen ei ole onnistunut, ja jossain tuntui, että syytä pienemmille työprosenteille joutui enemmän tai vähemmän perustelemaan. Joskus vain väitöskirjan tekeminen tai pienen lapsen kanssa kotona oleminen tuntuivat hyväksyttäviltä syiltä, mutta toisen työn tekeminen ei välttämättä olisi syyksi kelvannut.
“Osa-aikaisuudesta neuvotellessa voi toisinaan olla parempi alkuun tehdä vähän isommalla työskentelyprosentilla lääkärin työtä, perehtyä kunnolla sekä osoittaa olevansa hyvä työntekijä”, Atula pohtii. Tämän jälkeen voi olla parempi neuvotteluvara. Atulan mielestä kuitenkin kaikki syyt lyhyemmälle viikolle ovat hyviä.
”Toisen työn tekeminen on arvokasta ja voi myös auttaa jaksamaan paremmin lääkärin työssä”, Atula toteaa.
Ihmisiä ja lääkäreitä on erilaisia, ja niin on syitäkin, eikä niitä tulisi joutua sen suuremmin perustelemaan. Kahden työn tekemisessä säilyy paremmin motivaatio, kun “molemmissa pääsee tekemään ne kivat jutut”, Atula summaa kokemuksiaan. Ja jos vapaa-aikaa puolestaan on enemmän lyhennetyn viikon myötä, työntekijä tekee työnsä hyvin ja virkeänä.
Osa-aikaisuus ei toki ole joka erikoisalalla, tai alalla ylipäätään, realistisesti mahdollista. Työ-yhdistelmän onnistuminen riippuu molempien alojen joustavuudesta. Perusterveydenhuollon työ onnistuu useammin osa-aikaisena ja varsinkin yksityisellä voi hyvin määritellä, miten paljon haluaa tehdä. Lääkiksen alussa Mediheli-lääkäriydestä haaveillut Atula nauttii nykyisellään yleislääkärin työn monipuolisuudesta ja yllätyksekseen myös mielenterveysongelmien hoitamisesta, kun taas akuuttitilanteet enemmän hirvittävät.
Vaikka Atula ei itse koekaan varsinaisesti joutuneensa luopumaan mistään, niin henkisesti on tullut hyväksyttyä etteivät kaikki haastavat erikoisalat tai sairaala-erikoisalat ole osa-aikaisena lääkärinä mahdollisia. Erikoisaloja on siis “joutunut” rajaamaan pois, mutta vastaavasti luopuminen ei tunnu suurelta, sillä Atula on tyytyväinen, koska rakastaa sitä mitä tekee.
Kahden alan välillä tasapainoillen
Atulan lääkäriys näkyy myös blogissa, joskaan ei mitenkään päälleliimatusti. “Etenkin perusterveydenhuollon lääkärinä terveellisyys jonkun verran näkyy ja tasapainoisen ruoan tärkeys on tiedossa”, Atula toteaa. Reseptit painottuvat kasvisruokaan ja suolaa lisätään lähinnä, jos tarve todella on. Leivontaresepteissä on tarjolla paljon vaihtoehtoisia raaka-aineita: voin sijaan usein kasvirasvoja, vehnäjauhojen rinnalla spelttijauhoja ja sokerillekin voi olla vaihtelevia annostusohjeita oman maun mukaan.
Lääkäriyttä Atula ei blogissaan kuitenkaan tarkoituksella mainosta. Tällöin reseptienkään ei voi tulkita olevan lääkärin suosittelemia, sillä vaikka ruoan terveellisyys on lääkärin näkökulmasta tärkeää, ruokaa tehdään kuitenkin maku edellä. Myös lääkärinä on helpompaa olla vain lääkäri: kun pääkaupunkiseudulla töitä tehdessä vastaanotolla osa potilaista tunnisti blogin pitäjän, se tuntui ajoittain hassulta ja kiusalliseltakin, mutta Rovaniemellä ja maski kasvoilla tunnistamista ei ole juuri tapahtunut. Atula onkin ilokseen saanut pääsääntöisesti olla molemmissa töissä juuri sen alan sen alan ammattilainen, ja on tyytyväinen ettei ole “julkkis”, vaan rajatuissa piireissä tunnettu. Roolissa onkin Atulan mukaan helpompi pysyä kun ei toisesta työstä tunnisteta.
Alojen yhdistäminen on tuonut lisäksi mukanaan sellaisiakin vivahteita, joita ei tulisi heti ajatelleeksi.
Kiehtovasti myös blogin pitäminen on opettanut lääkärille tärkeitä taitoja, etenkin hienovaraista kommunikointia ja kanssakäymistä.
“Blogia pitäessä oppii poliittisen hienovaraista mielipiteen julkituomista ja toisen mielipiteen huomioimista, mikä on hyödyksi myös vastaanotolla”, Atula valaisee.
Koska molemmat työt ovat Atulalle erittäin mieluisia, aika ei kaikesta elämän- ja ajanhallinnasta huolimatta tahdo riittää. “Molempia haluaisi tehdä enemmän!”, Atula nauraa. Viikot ovat olleet etenkin viimeiset puoli vuotta erittäin hektisiä retkiruokakirjan tekemisen myötä.
Atula valottaa aikatauluaan, jossa pyrkimyksenä on vapaampi päivä viikossa ilman sovittuja menoja tai isompia työprojekteja, sillä täysi vapaapäivä tuntuu toteutuvan vain vaeltaessa. Lääkärinä toimiessa hänen työaikansa on kirjaprojektin myötä ollut kolmipäiväinen, ja työpäivissä aina selkeä työaika. Ei-lääkäri-päivinä blogiin liittyvissä töissä työaika on luonnollisesti vapaampi, mutta aika tulee silti käytettyä tehokkaasti. Tekemistä ruokablogissa nimittäin riittää, ja päivät alkavatkin normaalisti sähköpostien lukemisella. Muu aika kuluu tehokkaasti retkeilyyn – joka myös on nykyään selkeä osa blogia. Vapaa-aika ja työ sekoittuvat siten välillä vahingossakin, mutta se ei tunnu vaelluksista energiaa saavaa Atulaa haittaavan.
Joskus aikatauluun tulee toki myös yllätyksiä. Joskus Atula esimerkiksi haluaa ottaa tietyn annoksen valokuvat uudelleen. Myös lääkäripuoliso Markus auttaa blogijutuissa mielellään – ja on tietysti tyytyväinen kun pääsee reseptien myötä nautiskelemaan hyvästä ruoasta ja herkuista. Retkivideoiden tekemisestä innostunut Markus oli myös se, joka sai Atulankin aikanaan vihdoin puhumaan blogin tekemisestä työnä, eikä vain ammattimaisen harrastuksena. Se on ollut Atulan itsensä kannalta tärkeä muutos ajattelussa, sillä blogin tekeminen todella on jo pitkään ollut oikea työ.
“Vaihtelu virkistää”
Klassisena melkein viimeisenä kysymyksenä tiedustellaan, mitä haluaisit sanoa kollegoille, jotka pohtivat kahden eri työn tai alan yhdistämistä. Atula kannustaa ehdottomasti lähtemään kokeilemaan muuta: “Uuden oppiminen on kivaa monella alalla, ei kannata niinkään pelätä, että lääkäriys jää.”
Useamman työn tekeminen onkin yleistynyt ja työelämä on menossa työyhdistelmien suuntaan, myös lääkäreiden osalta. Tämä on Atulan mielestä hyvä asia; maailmassa tarvitaan sekä monta alaa hallitsevia että yhteen asiaan keskittyviä huippuosaajia. “On siis mahdollista tehdä jotain muutakin lääkärin työn ohella, tästä vain puhutaan turhan vähän.” Käsitys siitä, että lääkäriys määrittelee lääkärin kokonaan myös muilla elämän osa-alueilla näyttää siis olevan murtumassa. “Voi toteuttaa muitakin haaveita kuin olla uraputkessa”, Atula pohtii.
Hän on itsekin saanut nuorilta lääkäreiltä positiivista palautetta; muiden mielestä on ollut hienoa nähdä, että lääkärin ammatin lisäksi voi tehdä muitakin juttuja. Atula kertoo, että olisi itsekin kaivannut jo opiskeluaikana esimerkkiä, joka olisi auttanut tietämään tuostakin mahdollisuudesta, etenkin kun oma yhdistelmä on valtavirrasta selvästi poikkeava.
Vinkiksi kahden ammatillisen mielenkiinnon kohteen työelämässä yhdistämisen osalta Atula summaa, että mikäli johonkin toiseen juttuun syttyy intohimo, niin myös sitä kannattaa lähteä tekemään: “Vaihtelu virkistää!” Voi käydä niinkin, että tuo toinen työ vie mennessään. Vaikka ajatus lääkärin työn vähentämisestä tuntuisikin kummalliselta, niin on “tosi kivaa että elämässä on paljon erilaisia juttuja mitä haluaa tehdä!”
Lue Saaran resepti Palak paneer -rieskoihin täältä!
Kuka?
- Saara Atula, 30
- LL 2018, yleislääketieteen erikoistuva
- ”Viimeistä murua myöten” -ruoka- ja retkeilyblogisti
Instagram @viimeistamuruamyoten
Teksti : Mea Ylä-Soininmäki-Pyöriä, Sara Kaartinen
Kuvat: Taavi Kaartinen
