Kukaan nykypäivänä elävä ei voi olla kohtaamatta videopelikulttuuria arjessaan. Olemme suorastaan ympäröity peleillä, sillä älypuhelinten ja täppäreiden yleistyessä pelaaminen on vihdoin lyönyt itsensä läpi hyväksytyksi ajanviettomuodoksi. Kaikki tuntuvat pelaavan, eivät pelkästään lapset ja nuoret miehet vaan pelaajien keski-ikä on noussut yli kolmeenkymmeneen eikä pelaava tyttö tai nainen ole enää harvinaisuus.

Pelikulttuuria 80-luvulta asti seuranneena olen nähnyt kuinka harrastajien on täytynyt etsiä hyväksyntää ja tunnustusta kiinnostuksensa kohteelle. Peliharrastajat ovat joutuneet olemaan pitkään puolustuskannalla, videopelejä on pidetty vain turhana ajanvietteenä ja ajoittain suorastaan haitallisena väkivaltaan yllyttävänä turmiollisena toimintana. Nyt kun oma ikäpolveni kasvattaa omia lapsiaan on suhtautumisemme toivottavasti neutraalimpi – vai onko?

Harrastuksena ja ajanvietteenä pelaaminen on lähempänä perinteisiä joukkue- tai seurapelejä kuin esimerkiksi television katselua tai lukemista. Videopeleissä pelaaja on aktiivinen toimija ja tapahtumien liikkeellekannallepanija, erotuksena passiivisempiin kulttuurimuotoihin. Tämä asettaa erityshaasteensa esimerkiksi pelien käsikirjoitukselle, sillä kerronta ei voi olla niin koherenttia kuin vaikkapa lineaarisesti etenevässä elokuvassa, koska pelaaja saattaa tehdä asioita eri tavalla kuin pelintekijät ovat suunnitelleet. Pelaamista on pidetty hieman lapsellisenakin harrastuksena, suosituimpien genrejen ollessa hieman yksioikoisia räiskintä- tai toimintapelejä, nykyään myös mobiilipelejä tai sosiaalisessa mediassa pelattavia pelejä. Taiteellisesti onnistunutta pelisuunnittelua on kuitenkin olemassa paljonkin kunhan osaa etsiä valtavirran ulkopuolelta, vaikka aina silloin tällöin myös joku suuren budjetin tuotos onnistuu yllättämään ajatteluun herättävillä teemoillaan.

Yksi syy miksi kukaan ei voi väheksyä videopelejä nykypäivän maailmassa on niiden valtava työllistävä vaikutus. Pelibisnes on jo aikoja sitten ohittanut musiikki- ja elokuvatuotannot teollisuudessa liikkuvien rahamäärien osalta. Myös Suomessa pelifirmat ovat tärkeä työllistäjä ja veronmaksaja, kuten olemme saaneet viime aikoina lukea esimerkiksi Supercell-kauppojen myötä.

Lääkärinä minua kiinnostaa paitsi pelit itsessään ajanvietteenä, pelikulttuuri ilmiönä ja ihmiselämää rikastuttavana viihdemuotona myös pelaamisen terveydelliset vaikutukset. Työterveyslääkärinä erityisen kiinnostavana pidän pelimäisten elementtien kehittämispotentiaalia työpaikoilla ja työprosesseissa. Videopelejä voidaan myös käyttää apuna tietyissä kuntoutusmuodoissa. Pelaamisen terveysvaikutuksia on jo tutkittu paljon ja tutkimus jatkuu edelleen, mutta niiden referoimiseen pitäisi käyttää sivu jos toinenkin jos haluaisi edes raapaista pintaa. Tutkimuksia esimerkiksi lasten aggressiivisen käytöksen lisääntymisestä on julkaistu puolesta ja vastaan. Usein tärkeänä on kuitenkin nähty vanhempien kiinnostus jälkikasvunsa harrastuksiin ja rajojen asettaminen. Pelkkä kritiikki ilman ymmärrystä sen kohteesta on turhaa. Mitään mediaa ei voida pitää yksistään syyllisenä vaikkapa potilaiden mielenterveysongelmiin.

Käytän vapaa-aikaani melko paljon pelien parissa ja pelikulttuuri eri puolineen onkin tärkein harrastukseni. Ostan ja keräilen pelejä, luen ja kirjoitan niistä ja tietysti pelaan. Ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni esittelemällä yhden kiinnostavan pelikulttuurin tuotteen aina kirjoituksen yhteydessä. Aloitetaan perinteisellä seikkailupelillä, joka on nykyään relevantimpi kuin vuosiin paitsi yksilönä myös tyylilajina joka on kokenut viime vuosina renessanssin indiestudioiden ja yhteisörahoituksen nousun myötä.

Grim Fandango Remastered

Lucasartsin vuonna 1998 julkaisema, Tim Schaferin luotsaama mestariteos Grim Fandango sai vihdoin uuden elämän Remastered-painoksen myötä alkuvuonna 2015. Aiemmin tämä yksi kaikkien aikojen paras seikkailupeli oli hyvin hankalasti saatavilla, sillä peliä ei ole saanut uutena mistään enää vuosiin. Remastered oli hieno palvelus uusintapainoksen tehneeltä Double Fine Productionsilta koko pelikulttuurille, sillä nyt sitä saa edullisesti tietokoneiden lisäksi Playstation 4:lle ja PS Vitalle sekä iOS:lle ja Androidille.

Grim Fandangon juoni on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen. Pelin maailma on sekoitus meksikolaista kansanperinnettä ja film noir -tyylisuunnan elokuvia. Manuel ”Manny” Calavera on viikatemies, joka asustaa kuolleiden maassa ja myy vasta elävien maailmasta poistuneille sieluille matkapaketteja, jotka nopeuttavat näiden nelivuotista matkaa kohti Yhdekstättä Alamaailmaa ja ikuista lepoa. Kuvioihin astuu tietysti kohtalokas nainen ja Manny sotkeutuu monimutkaiseen vyyhtiin petoksia, rikoksia ja korruptiota. Mannyn matka halki kuolleiden maan on jaettu neljään, temaattisesti erilaiseen vuoteen. Peli on alunperin tehty aikakaudella jolloin 3D-mallinnus oli uutta tietokonepeleissä ja graafinen tyyli muistuttaakin paperimassasta tehtyjä neliskulmaisia naamioita, luoden pelille täysin omalaatuisen ilmeen. Grim Fandango on perinteinen seikkailupeli, joka tarkoittaa rauhallista tempoa, paikkojen tutkimista, muille hahmoille juttelua ja ongelmien ratkaisua ilman pysyvän epäonnistumisen pelkoa. Seikkailupeleissä tärkeintä ovat sopivan haasteelliset aivopähkinät ja tietysti juoni, joista varsinkin jälkimmäisessä Grim Fandango loistaa yhä edelleen.

Grim Fandango Remastered on esimerkillinen työnäyte klassikon uusintajulkaisusta. Se toimii suoraan ilman säätöä kaikilla laitteilla ja uudistusten määrä on pidetty hillittynä. Double Fine on tehnyt oikean ratkaisun ja jättänyt maalaukselliset taustat koskematta, ainoastaan 3D-hahmomallit ovat siloteltuja ja niiden valaistusta on paranneltu. Vanhaan versioon voi verrata koska tahansa napinpainalluksella. Lisäksi hyvänä uudistuksena pelin voi pelata nyt pelkästään hiirellä kun alkuperäisversiossa Manny ohjautui kankeasti näppäimistöllä. Vanhaa tyyliä voi edelleen käyttää halutessaan. Pelissä on myös vapaavalintaisena tekijöiden kommentteja joita voi kuunnella tapahtumapaikkoihin sidotusti ja mukana tulee myös Making Of -videoita.

Olen mennyt pelin läpi 2000-luvun alkupuolella, mutta tuosta läpipeluukerrasta mieleen ei ollut jäänyt kuin yksityiskohtia sieltä täältä. Viittaukset elokuvaklassikoihin kuten Casablanca tai Maltan haukka ovat ilmiselviä. Grim Fandango ei kuitenkaan tyydy olemaan pelkkä film noir -pastissi vaan siinä tulee esille pelikulttuurille ominaisia piirteitä parhaimmillaan. Hahmot ovat hienosti kirjoitettuja, dialogi nasevaa ja hauskaa sekä ympäristöt mielikuvituksellisia. Seikkailupeleille tyypillinen pulmanratkonta on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin selkeää. Peli ei tunnu epäreilulta vaan etenee sujuvasti silti saaden pelaajan tuntemaan onnistumisen riemua. Tarina Mannyn ja hänen ystäviensä nelivuotisesta matkasta kuolleiden maassa on kertomus juonittelusta, pahuudesta, sinnikkyydestä mutta erityisesti ystävyydestä, uskollisuudesta ja rakkaudesta. Peter McConnellin musiikit ansaitsevat erityismaininnan tunnelman luomisessa ja varsinkin Mannyn ääninäyttelijä Tony Plana elää roolinsa täydellisesti.

Grim Fandango on klassikkostatuksensa ansainnut. Lopussa olo on silmät kostuttavan haikea mutta onnellinen ja pelaaminen on muutenkin lähes silkkaa nautintoa. En keksi yhtään syytä miksi kenenkään laadukkaasta viihteestä nauttivan pitäisi jättää tämä helmi kokematta, varsinkin nyt kun sitä saa sisältöön nähden naurettavan halvalla ja helposti. Minä ostin pelin alkuperäisjulkaisun jo vuosia sitten eBaysta pahvilaatikoineen ja soundtrack CD:n kanssa melkoiseen hintaan, mutta ei kaduta – tämä peli jos mikään ansaitsee kunniapaikan peliharrastajan kokoelmissa.

”You know sweetheart, one thing I’ve learned is this: nobody knows what’s at the end of the line, so you might as well enjoy the ride.” -Manuel Calavera

 

Ville Wikström

Työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri