Joskus täytyy matkustaa kauas nähdäkseen lähelle ja vastaavasti toisinaan vasta ajan kanssa tajuaa uudistusten merkityksen omassa arkipäivässään. Perusterveydenhuollon valinnanvapauskeskustelu on julkisuudessa pyörinyt paljolti hallintokulujen lisääntymisen, terveydenhuollon sirpaloitumisen ja suuryritysten voitontavoittelun ympärillä unohtaen vaikutuksen lääkärin arkipäivään.
Esillä olleissa malleissa yksityisen terveydenhuollon rooli korostuu perusterveydenhuollossa, joten yhä useampi yleislääkäri tulee työskentelemään pääsääntöisesti yksityissektorilla. Ymmärrettävästi valtakunnan mediaa ei suuremmin ole kiinnostanut uudistuksen merkitys riviyleislääkärin kannalta joten sen tajuaminen ja pohtiminen vaati itseltäni ainakin aikaa ja jostain aivojen uumenista kumpuavia ahaa-elämyksiä.
Yksityispuolella ammatinharjoittajasopimuksilla työskentelevillä lääkäreillä ei ole julkiselta puolelta tuttua luottamusmiestä, koska kyseessä ei ole työsuhde vaan sopimussuhde yksityisyrittäjän ja terveyspalveluyrityksen välillä. Sopimuksissa ei taata, että yrittäjän luona kävisi yhtään potilasta, joten takuupalkkaa ei ole. Lisäksi ammatinharjoittajasopimuksissa tyypillisesti lukee, että ne voidaan päättää ilman mitään erityistä syytä kuukauden irtisanomisajalla – riippumatta palvelusvuosien määrästä. Työsuhteissa vastaavasti irtisanomisaika on jopa 6kk yli 12 vuotta jatkuneissa työsuhteissa ja irtisanominen vaatii jonkin pätevän syyn.
Yksityisessä terveydenhuollossa ovat hoitajataustaiset terveystieteiden maisterit jo aikaa sitten ottaneet hoidettavakseen lähijohtajapestit, joista on ollut luonteva ponnistaa ylöspäin organisaatiossa. Yksikönjohtaja on poikkeuksetta hoitajataustainen ja lääkärien lääketieteellinen esimies – ylilääkäri – keskittyy vain lääketieteelliseen puoleen. Ylilääkäri saattaa työskennellä saman ketjun toisessa toimipisteessä, yksikönjohtajan käytännössä toimiessa niin ammatinharjoittajalääkärien kuin hoitajien lähiesimiehenä.
Oman kokemukseni nojalla lääkärijohtaja paitsi osaa tukea lääketieteellisissä pulmissa, myös useammin ymmärtää lääkärialaistensa tilannetta paremmin kuin hoitajataustainen johtaja. Mikä tulee olemaan lääkärin asema, jos OyFirmaAb:n perusterveydenhuollon yksikökseen valinnut potilas vaatii lääkettä, joka lääkärin näkemyksen mukaan on tarpeeton? Kenen puolelle asettuu esimies, jolla ei ole samaa koulutusta esimerkiksi bentsodiatsepiinien tai antibioottien käytöstä? Joustaako ammatinharjoittajalääkäri, kun työsuhde voi päättyä ilman syytä kuukauden varoitusajalla?
Jos katsomme, että meitä tulisi jatkossakin johtaa lääkäriesimies, tulisi meidän vaatia yksityisen terveydenhuollon roolin korostuessa myös yksityisen terveydenhuollon yksiköihin lääkäreitä lähiesimiehiksi. Vastaavasti jos meitä ei ole hallinnon ensimmäisellä portaalla lähiesimiehinä, tulee yhä harvempi meistä etenemään vastuullisempiin tehtäviin ylöspäin hallinnossa.
Aiemmin lääkäri on voinut myös itse hyödyntää lyhyttä ”irtisanomisaikaa” ja nostaa kytkintä, jos yrityksen linja on ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Nykyisellään kuitenkaan ei ole enää helppoa päästä ammatinharjoittajaksi toiseen yritykseen lääkärien ylitarjonnasta johtuen.
Viime vuosina ainakin kasvukeskuksissa yksityisessä terveydenhuollosta on laskettu työterveyskäyntien hintoja – asiakasyritykset kun säännöllisin väliajoin kilpailuttavat työterveyshuoltonsa ja voittajaksi harvemmin selviää kallein vaihtoehto.
Potilasmäärät lääkäriä kohden toisaalta ovat laskeneet, sillä ”ajan saa aina”. Yrityksellä on jatkuvia juoksevia kuluja vastaanottotiloista ja hoitajista, joten jokaisen potilaan käyntipalkkio on tärkeä ja mainekin kärsii, jos aikaa ei ole antaa. Tyhjän panttina istuva lääkäri taas ei vaikuta yrityksen tilikauden tulokseen.
Kaavaillun uudistuksen mukaan maakunta maksaisi yksityiselle palveluntuottajalle vuosittaisen potilaskohtaisen könttäsumman, jolla yritykseen potilaaksi listautuneen kansalaisen perusterveydenhuolto tulisi järjestää. Tässä tilanteessa yrityksestä tuleekin ammatinharjoittajalääkärin asiakas. Periaatteessa ammatinharjoittajalla on vapaus päättää oma hinnastonsa, mutta jo nyt terveyspalveluyritykset määräävät ammatinharjoittajan saaman käyntipalkkion ainakin työterveyspotilaiden osalta. Miten luulet tapahtuvan valinnanvapauden koittaessa, kun yksityinen palveluntuottaja on vastuussa potilaan terveyspalveluiden tuottamisesta?
Yksityinen palveluntuottaja ottaa listoilleen vain lääkäreitä, jotka suostuvat katsomaan listapotilaita heidän määräämillään hinnoilla – jos potilaita sattuu edes kaikille lääkäreille riittämään. Jo nyt vastaanotosta yritykselle maksettava vuokra on ollut korkeampi uusissa kuin vuosia sitten laadituissa sopimuksissa. Kun lääkäreitä valmistuu yhä enemmän ja kilpailu huoneista lääkärikeskuksissa entisestään kiihtyy, on yhä useampi valmis joustamaan. Ovea kuitenkin saatetaan näyttää, jos tulee käyttäneeksi liikaa laboratorio- tai röntgenpalveluita, ne kun pitäisi myös pystyä kattamaan maakunnan maksamalla könttäsummalla. Tai eihän sopimuksen päättämiseen edes tarvita mitään syytä!
Tulevaisuudessa yhä useampi lääkäri toimii ammatinharjoittajana yrittäjänriskillä, mutta ilman yrittäjänvaltaa. Ammatinharjoittajasopimuksissa saatettaisiin jopa kieltää työskentely kilpailevan ketjun palveluksessa. Olisi hyvä herätä miettimään, olisiko yleislääkärin jatkossa turvallisinta toimia palkattuna työntekijänä yksityisessä perusterveydenhuollon yksikössä. Tulisiko häneen noudattaa julkisen puolen lääkärisopimusta?
Pauli Vähämurto
LL, Erikoistuva lääkäri
